|
paitsi alppeineen myös useine järvineen. Matkustipa sitten Luzernista Interlakeniin tai Interlakenista Luzerniin, kannattaa aina valita istumapaikka junan menosuuntaan nähden oikealta puolelta. Sillä puolella ovat nimittäin parhaimmat maisemat. Miten tämä on mahdollista? Vastaus lopussa. ![]() Interlaken 10.4.2006 Saavuttuani viime tiistaina Suomesta Geneven lentoasemalle ostin junalukemiseksi Berner Zeitungin. Olinhan matkalla tänne Interlakeniin, joka sijaitsee Bernin kantonin ylämailla eli Berner Oberlandissa.
Sivulla kolme saan tietää, että seuraavana päivänä on Sveitsiin tulossa perässäni toinen merkittävä vieras Pohjolasta. Nimittäin Harald, kelpo viikinki - ei kuitenkaan isäntä Hirmuinen.
Ja se, mitä tämä liimana oleminen merkitsee, selviää seuraavasta haastattelun katkelmasta. Joka tapauksessa kuninkaana toimiminen on Haraldille sekä ilo että taakka.
Tietenkin arvovieraita kuljetettiin Sveitsin hienoimpiin turistikohteisiin, muun muassa St.Gallenin upeaan Luostarikirjastoon, jonka tarkasti varjelluilla parketeilla oli minullakin muutama vuosi sitten kunnia luistella talon tarjoamilla huopatossuilla.
Vasta nyt selvisi minulle, "vapaan kanan munien" ostajalle, että Sveitsi on paitsi lehmien myös kanojen onnela. Jo 25 vuotta on täällä ollut voimassa laki, joka kieltää kanojen pitämisen häkissä.
Baselin oopperapäällikkö istui menneellä viikolla tulisilla hiilillä.
Tämä Berner Zeitungin sääkartta edustaa Sveitsin lehdistön yleisintä näkemystä siitä, mihin Eurooppa pohjoisessa loppuu. Heinola on onneksi vielä Eurooppaa, Mikkeli ei.
20 Minuten eroaa joukosta edukseen. Sen toimittajat ovat selvästikin pysytelleet hereillä aikoinaan maantiedon tunneilla. Tai ainakin yksi heistä.
Molemmissa kartoissa on yksi yhteinen, meikäläistä suuresti hykerryttävä piirre. Tottahan sinäkin sen heti huomasit? ![]() Enpäs annakaan vastausta alussa esittämääni kysymykseen, vaan julistan perinteisesti kilpailun. Kaikki oikean vastauksen keksineet ja lähettäneet saavat postikortin Sveitsistä. Vastausaika päättyy ensi sunnuntaina eli 16.4.2006 klo 24.
|