ASK Pro Musica Classica • Arto Sakari Korpisen musiikkisivut    
Kritiikin valokeila • 9/2000
pääsivu

hakemisto 2000

Brucknerin sinfonia kuin eliksiiriä

Sinfonia Lahti
Sibeliustalossa 11.5.2000

Osmo Vänskä
Matti Salminen, laulu

  • Modest Musorgski: Kuoleman lauluja ja tansseja
    (Kalevi Ahon orkesterisovitus)
     
  • Anton Bruckner: Sinfonia nro 5 B-duuri
pääsivu

hakemisto 2000

E tukäteen saattoi hieman pelätä, että meillä Suomessa harvoin koettu musiikillinen maraton nimeltään Brucknerin Viides Sinfonia imisi kuulijoista mehut 70-minuuttisella taipaleellaan. Mutta mitä vielä! Aivan päinvastaista todisti Sibeliustalossa esityksen päätyttyä puhjennut suosion myrsky. Itävaltalaisen mestarin alati vaihdelleet sävelelliset maisemat pitivätkin vaeltajat virkeinä maaliin saakka. Niiden ylenpalttisuutta ei koettukaan rasituksena, vaan elähdyttävänä eliksiirinä.
Kapellimestari Osmo Vänskä ja Sinfonia Lahden muusikot ansaitsevat suurkiitoksen hienosti hallitusta ja näkemyksellisestä tulkinnastaan. Mainioina oppaina raskaalla ja vaativalla vaelluksella he säilyttivät intomielisyytensä ja leiskuvan vireytensä viimeiseen säveleeseen saakka.
Yksi Osmo Vänskä kapellimestaritaiteen aatelispiirteistä on se, että hän ei anna otteensa herpaantua hetkeksikään. Hänen johtaessaan ei kuulija ole koskaan joutunut kokemaan tyhjäkäynnin tunnetta. Eikä joutunut tällä Brucknerin "pitkällä marssillakaan". Määrätietoisin ja selkein viittein Vänskä piti esityksen ohjat jälleen kerran ihailtavasti käsissään. Tapansa mukaisesti hän huolehti kiitettävästi myös musiikin yksityiskohtien ilmeikkäästä ja viimeistellystä toteutumisesta.
On mielenkiintoista tietää, että nimenomaan viides oli Brucknerin sinfonioista se, joka syvästi kosketti Sibeliusta. Kirjeessään Berliinistä hän eritteli tuntojaan:
"Eilen kuulin Brucknerin B-duuri-sinfonian, ja se liikutti minua kyyneliin saakka. Olin pitkät ajat jälkeenpäin kerrassaan hurmaantunut. Mikä erikoinen, syvän uskonnollisuuden luoma henki! Ja tästä syvästä uskonnollisuudesta olemme siellä kotona luopuneet, koska se muka ei enää ole ajankohtaista."
Olisiko siis juuri tämän sinfonian sävelissä sellaista metafyysistä sisältöä, joka salaperäisellä tavalla vetoaa erityisen vahvasti meihin suomalaisiin?

•  •  •
Ennakkotiedoissa lupailtiin, että Bruckneria soitettaessa käytettäisiin vihdoin hyväksi Sibeliustalon ainutlaatuisia kaikukammioita. Pettymyksekseni kammioitten luukut olivat ja pysyivät kiinni.
Akustisten kokeilujen suhteen ei ole tapahtunut mitään mainittavaa sitten Sibeliustalon avajaiskonsertin kaksi kuukautta sitten. Tosin olen kerran nähnyt luukkujen olevan auki eräässä konsertissa. Mutta silloinkin aukkoja peittivät verhot, jotka ääntä imemällä pikemminkin vähensivät kuin lisäsivät kaikua.
On jo korkea aika ryhtyä kokeilemaan salin akustiikan paljon puhuttuja muuntelumahdollisuuksia toden teolla, kuuluvasti ja näkyvästi. Yleisö haluaa omin korvin kuulla, onko kehuilla katetta. Mentäköön kaiun pituuden ja määrän suhteen välillä vaikkapa toiseen äärimmäisyyteen, liiallisuuteen. Kultainen keskitie löydetään helpommin, kun tunnetaan tien molemmat laidat.
Myönnän kirjoitelleeni, että soinnillinen vaikutelma on parantunut konsertti konsertilta. Tämä on kuitenkin todennäköisesti johtunut enemmän muista seikoista kuin salin säädöistä, esimerkiksi muusikoitten soittotavan muutoksista. Sitä paitsi kuulijan korvakin on tunnetusti varsin mukautuva ja tottuva elin.
Tällä kerralla viulujen sointi kuulosti melko hintelältä ja voimattomalta Brucknerin sinfoniaa aloiteltaessa. Mutta, ihme ja kumma, esityksen edetessä kuulokuva koheni huomattavasti. Kun sointi alkoi kantaa yhä verevämpänä ja sävykkäämpänä, tarjosivat viulut vaskikuorolle jo kelpo vastuksen.
•  •  •
Bassolaulaja Matti Salminen, yksi Lahden sinfonikkojen mieluisimpia solistivieraita vuosikymmenten varrella, tulkitsi tällä kerralla Musorgskin laulusarjan Kuoleman lauluja ja tansseja.
Syvällisesti tuntevana suurena taiteilijana hän kykeni eläytymään aidosti Musorgskin sävelten ja Golenishtshev-Kutuzovin runojen aavemaisiin, ahdistaviin tunnelmiin. Hänen tulkintansa puhutteli koruttomuudellaan ja sisäistyneisyydellään.
Laulajalle salin akustiikka ei kuulostanut erityisen suosiolliselta. Voimakkaimmat sävelet kyllä kantoivat vaivatta, mutta hiljaisemmat eivät niin hyvin kuin olisi toivonut. Muutaman kerran solistin ääni pääsi peittymään hetkeksi orkesterin alle, niin huolellisesti kuin kapellimestari pyrkikin sointia tasapainottamaan.
Alunperin pianolle kirjoitettujen säestysten orkesterisovitukset olivat lähtöisin Sinfonia Lahden kotisäveltäjän Kalevi Ahon kynästä. Taidokkaasti, yksinkertaisin keinoin hän on luonut vaikuttavia, synkeitä ja kylmääviä sävyjä orkesterin sointiväreihin: sordinoitujen vaskien värinä, isonrummun kumina...
Eräs seikka ihmetytti jälleen muuten oivassa ja tyylikkäässä käsiohjelmassa: Sibeliustalon kuva, jossa pääasiaa eli konserttisalia ei näy lainkaan! Häpeilläänkö puusalia suojaavan lasisen laatikon mielikuvituksetonta arkkitehtuuria vai sen vähemmän kauniita kylkiäisiä? Muita selityksiä en keksi.

Arto Sakari Korpinen

 

 

Tämän tiedoston teksti © Arto Sakari Korpinen
Osmo Vänskän ja Sinfonia Lahden kuvat Seppo J.J. Sirkka © Eastpress oy
Matti Salmisen kuva Mariedi Anders Artists Management