ASK Pro Musica Classica • Arto Sakari Korpisen musiikkisivut    
Kritiikin valokeila • 11/2000
pääsivu

hakemisto 2000

Itävallan-viemisiksi suomalaista musiikkia

Päijät-Hämeen konservatorion puhallinorkesteri
Lahden konserttitalon Felix Krohn -salissa 22.5.2000

Juha Salmela
Hannu Lehtonen
Marko Saikko, baritonitorvi
Miina Pöyhtäri, huilu

  • Jukka Linkola: Sisu
  • Philip Sparke: Fantasia
  • Kalevi Aho: Tristia
  • Harri Ahmas: Hic et nunc
  • Cecil Chaminade: Concertino
  • Aulis Sallinen: Palatsi-rapsodia op. 72
pääsivu

hakemisto 2000

I tävallan hehkeinä siintävät vuoristomaisemat kutsuvat ensi heinäkuussa Päijät-Hämeen konservatorion 45-jäsenistä puhallinorkesteria kiertueelle. Orkesteri esiintyy muun muassa Grazissa, Itävallan toiseksi suurimmassa kaupungissa.
Matkan pääkohteena on kuitenkin 4000 asukkaan Schladming, joka sijaitsee Salzburgista Graziin johtavan radan varrella, nelisenkymmentä kilometriä mäkihyppykaupunki Bishofshofenista itään. Pienuudestaan huolimatta Schladming on saanut kaupunkioikeudet ensi kerran jo 1322 ja uudelleen 1925.
Jos on kaupunki pikkuinen, sitäkin suurempi on siellä kolmatta kertaa järjestettävä kansainvälinen puhallinorkestereitten festivaali. Värikäs tapahtuma kokoaa muusikoita paristakymmenestä maasta, kaukaisimpina Etelä-Afrikka, Kiina ja Yhdysvallat.

•  •  •
Tiistai-iltana kotiyleisö sai kuulla matkalla esitettävän ohjelman Lahden konserttitalon isossa salissa, joka nyttemmin kantaa rakennuttajansa, säveltäjä Felix Krohnin nimeä. Festivaalin järjestäjien toivomuksen mukaisesti orkesterilla on viemisinään neljä tuoretta suomalaista puhallinorkesterille kirjoitettua sävellystä.
Näistä vanhimmallakin, Aulis Sallisen Palatsi-rapsodialla, on ikää vain kolmisen vuotta. Jukka Linkolan Sisu ja Kalevi Ahon Tristia ovat nähneet päivänvalon viime vuonna. Illan tuoreinta satoa oli Harri Ahmaksen vasta tämän vuoden puolella kypsynyt Hic et nunc (Tässä ja nyt).
Valitettavasti käsiohjelma oli perin niukkasanainen: kertoi vain säveltäjän ja sävellyksen nimen sekä sävellysvuoden. Sitä halajaa uutta outoa teosta ensi kertaa kuunnellessaan tietoa säveltäjästä ja hänen aivoituksistaan. Vielä enemmän tätä tulee kaipaamaan festivaalin kansainvälinen kuulijakunta, jolle eivät liene entuudestaan tuttuja edes säveltäjien nimet.
Kaikki neljä sävellystä tulevat varmasti herättämään huomiota ja kiinnostusta, niin oiva vahvistus ne ovat puhallinorkestereitten kansainväliseen, tasollisesti kirjavahkoon ohjelmistoon. Säveltäjien ja sävellysten saksan- ja englanninkielinen esittely Itävallan konserttien käsiohjelmassa onkin välttämätöntä, ellei haluta ehdoin tahdoin tärvellä tuhannen taalan paikkaa suomalaisen puhallinmusiikin viennin edistämiseksi.
•  •  •
Illan yllätyksellisimmäksi ja iloisimmaksi tapahtumaksi kohosi Harri Ahmakselta varta vasten tilatun Hic et nunc -sävellyksen kantaesitys. Lahtelainen säveltäjä on luonut valloittavan teoksen, joka havahdutti kuulijan oitis repäisevällä, mielikuvitusrikkaasti vaihtelevalla menollaan ja piti otteessaan hamaan loppuun asti.
Kaikesta viihdyttävyydestään huolimatta teos on täyttä taidetta. Niin tyylitajuisesti ja varmalla aistilla on Ahmas punonut viihteelliset vaikutteet sävelkieleensä, ettei lopputulos vaikuta hetkeäkään helppohintaiselta. Hämmästyttävän taidokkaasti Ahmas käyttää hyväkseen puhallinorkesterin keinovaroja: herkullisen värikkäinä soivat niin kokonaisuus kuin monet soolotkin.
Kerrassaan maistuva sävelellinen keitos monine viihteellistä musiikkia parodioivine käänteineen on myös Aulis Sallisen rapsodia, jonka säveltäjä on sommitellut Palatsi-oopperansa teemojen pohjalta. Tangoineen kaikkineen se toi mieleen Kurt Weillin mainion orkesterisarjan Kleine Dreigroschenmusik (Pieni kolmen pennin soitto), joka puolestaan pohjautuu Weillin kuuluisaan Kerjäläisoopperaan.
Kalevi Ahon (kuva) Tristia oli sävellyksistä vakavailmeisin, kuten suruun viittavasta nimestä saattoi jo päätellä, ja samalla sekä painokkain että syvällisin. Jukka Linkolan Sisun sävelistä en kylläkään tavoittanut erityisiä suomalaiskansallisen sisukkuuden osoituksia, mutta mielellään tätäkin puoliviihteelistä teosta kuunteli.
Kiitosta ansaitsevasti ovat orkesterin kapellimestarit Hannu Lehtonen ja Juha Salmela suorittaneet vaativan urakkansa, hioneet vaikeat sävellykset ihailtavaan tekniseen valmiuteen. Nyt olisikin sitten aika ottaa asiat rennommin, luopua sinänsä välttämättömistä oppimestarin otteista ja vaihtaa tulkintaa sähköistävän kapellimestarin rooliin. Sillä niin ehyesti kuin esitykset jo sujuivatkin, ne kaipasivat vielä selkeämpää ja ilmeikkäämpää säkeitten muotoilua ja painottelua sekä rohkeammin ja jäntevämmin rakennettuja kontrasteja - kaiken kaikkiaan lisää sekä elävyyttä että herkkyyttä. Voimankäytön asteikkoa kannattaisi laajentaa etenkin pianissimojen suuntaan.
•  •  •
Illan ensimmäisenä solistinumerona Marko Saikko soitti baritonitorvella Philip Sparken fantasian eufoniumille.
Tämä eufonium on tuubaa muistuttava, mutta sitä pienempi vaskisoitin, sotilassoittokunnissa yleinen mutta sinfoniaorkesterissa harvinainen. Yksi sen tunnetuimpia käyttäjiä on Igor Stravinski baletissaan Petrushka. Eufoniumia ja baritonitorvea pidettäneen yleisesti samana soittimena, mutta erään tietolähteeni mukaan soittimilla kuitenkin on hieman eroa: eufoniumin kaikusuppilo on "periaatteessa" laajempi kuin baritonilla.
Rattoisan ja helposti sulavan fantasian tunnelmat vaihtelivat Villin lännen preerioilta Skotlannin ylämaille. Nuori solisti käytteli varmaotteisesti torveaan, joka soi nautinnollisen pehmeästi ja lämpimästi piirrellessään luontevasti soljuneita sävelten kaarroksia.
Hivelevästi ja herkän aistikkaasti soi myös Miina Pöyhtärin huilu Cecil Chaminaden concertinossa, pikku konsertossa. Vaivattoman vauhdikkaasti vipeltäneet juoksutukset ihastuttavine kimmellyksineen todistivat vakuuttavasti hänen jo pitkälle edenneistä taidoistaan.
Kuka muuten oli sovittanut säestysosuuden puhallinorkesterille? Oivan tekijän nimi olisi ehdottomasti pitänyt mainita käsiohjelmassa.

Arto Sakari Korpinen

Muusikoita esittävä kipsiveistos,
jota Päijät-Hämeen konservatorio käyttää tunnuksenaan,
on peruja oppilaitoksen Viipurin ajoilta.

Tämän tiedoston teksti © Arto Sakari Korpinen