ASK Pro Musica Classica • Arto Sakari Korpisen musiikkisivut    
Kritiikin valokeila • 25/2000
pääsivu

hakemisto 2000

     
   Sinaiski (vas.) ja Lindberg

Pasuunalla tuulimyllyjä vastaan

Sinfonia Lahti
Sibeliustalossa 23.11.2000
 
Vassili Sinaiski
Christian Lindberg, pasuuna

  • Ferdinand David: Pasuunakonsertto op. 4
     
  • Jan Sandström: Cantos de la Mancha
    (Pasuunakonserton nro 2 "Don Quixote" lyhennetty versio)
     
  • Dmitri Shostakovitsh: Sinfonia nro 15 A-duuri

pääsivu

hakemisto 2000

M uistaako kukaan nähneensä Shostakovitshista nauravaa tai edes hymyilevää kuvaa? En minä ainakaan. Mieleeni palautuvissa valokuvissa säveltäjän kasvoilla on aina vakava ilme. Tai oikeastaan ei ilmettä ollenkaan, vaan eräänlainen naamio, jonka taakse hän on piiloittanut ajatuksensa ja tunteensa.
Mutta sävellykset todistavat, ettei Shostakovitsh sittenkään ollut kuiva ja kireä tosikko. Vaikka hänen musiikkinsa luonteenomaisimpina piirteinä ovat vakavat, usein traagisetkin tunnot tummine väreineen ja sävyineen, on usein mukana sivujuonteena myös leikittelevää huumoria tai purevaa satiiria - kuten poikamaista hurvittelua ensimmäisessä ja räväkkää Stalinin irvailua kymmenennessä sinfoniassa.
Eikä sinfonioista viimeinen, viidestoista, muodosta tässä suhteessa poikkeusta. Sinfonia Lahden torstaina Sibeliustalossa soittama teos on omalaatuinen sekoitus kepeää soittimellista leikittelyä, vaskien jylhää paatosta sekä herkkää ja intiimiä kamarimusisointia.
Kontrastikkaita ovat Shostakovitshin kollegoiltaan kähveltämät aihelmatkin. Rossinin Wilhem Tellin leppoisasti rallattelevaa sävelmää vasten asettuu Wagnerin Ringin salaperäinen kohtalomotiivi.

•  •  •
Illan kapellimestarina vieraili Vassili Sinaiski, joka on syyskuusta lähtien ollut maineikkaan Jevgeni Svetlanovin seuraaja Venäjän valtionorkesterin taiteellisena johtajana.
"Vassili Sinaiski on yksi sukupolvensa karismaattisimmista venäläisistä kapellimestareista", hehkutteli illan käsiohjelma. Lause, joka on ilmeisesti napattu sellaisenaan hänen agenttinsa laatimasta brosyyristä, vaikutti ainakin tämän esiintymisen perusteella vahvasti liioitellulta.
Toki on myönnettävä, että Sinaiski johti varsin miellyttävästi, kokeneen ammattimiehen varmoin ottein. Määrätietoisilla ja liioittelemattomilla viitteillään hän piti Shostakovitshin sinfonian esityksen oivasti hallinnassaan. Huolitellun ehyestä ja tasapainoisesta soitosta päätellen hän on myös erinomainen orkesterin harjoittaja.
Mutta niin olemukseltaan kuin johtamistavaltaankaan Sinaiski ei todellakaan vaikuttanut tulisieluiselta karismaatikolta, muusikoitten sytyttäjältä ja ilmapiirin sähköistäjältä, vaan paremminkin musiikkia älyllisesti erittelevältä, hienostuneelta herrasmieheltä.
Sinfonia Lahden soittoon Sinaiski oli ilmeisen tyytyväinen - ja syystä! Esityksen päätyttyä hän välitti auliisti yleisön suosion niille muusikoille, jotka olivat ansiokkaasti suoriutuneet vaativista soolo-osuuksistaan. Minä puolestani haluan kiittää erityisesti konserttimestarina toiminutta Petri Kaskelaa ja pasunisti Mikhail Kapustinia taidokkaasta ja nautinnollisesta musisoinnista.
•  •  •
Koko illan alkuosan paistatteli huomion keskipisteessä ruotsalainen pasuunavirtuoosi Christian Lindberg, solistinumeroinaan kaksi laajamuotoista teosta.
Ferdinand Davidin, 1800-luvulla eläneen viulutaiturin ja säveltäjän, pasuunakonsertto osoittautui kelpo teokseksi, paljon paremmaksi kuin luulinkaan. Vaikkei teoksen Mendelssohniin viittaava sävelkieli järin persoonallista olekaan, miellytti etenkin hidas osa viehkeällä melodisuudellaan.
Koska konserton orkesteristemmat katosivat mystisesti Yhdysvalloissa 1920-luvulla, Lindberg on laatinut uuden orkesteriosuuden säilyneen pianoversion pohjalta. Tässä hän on onnistunut niin mainiosti, että lopputulos vaikutti aivan aidolta. Joka tapauksessa teos on hyvä lisä pasunistien suppeanpuoleiseen ohjelmistoon.
Christian Lindbergin tulkinta oli kaikessa aistikkuudessaan ja taituruudessaan niin häikäisevää kuin maailman parhaaksi pasunistiksi mainitulta maestrolta saattoi odottaakin. Hänen ansiostaan pasuuna ei ole enää soolosoittimena pelkkä erikoisuus, vaan yhtä ilmaisurikas instrumentti kuin vaikkapa sello.
Toisena sooloteoksena kuultiin ja nähtiin Jan Sandströmin (kuva) säveltämä musiikillinen ilveily Cantos de la Mancha, joka hervottomasti kuvailee tuulimyllyjä vastaan taistelevan antisankarin Don Quixoten kommelluksia. Solistin musiikillisiin tehtäviin kuului soiton ohella myös laulaminen ja huutaminen, väliin täyttä kurkkua. Pasuunan efekteistä jäivät mieleen usein toistetut lattiaan koputukset.
Mutta päähuomion esityksessä veivät solistin ei-musiikilliset toilailut - jopa niin, että itse musiikki pääsi menemään ohi korvien. Kaiken poukkoilun ja kiemurtelun lomassa lensi frakin takki lattialle, myöhemmin myös housut. Jos Sandström on todella sisällyttänyt kaikki nämä temput partituuriinsa, joutuu epäilemään, ettei hän edes itse luota pelkän musiikkinsa ilmaisuvoimaan.
Kannattaa muistaa, että hyvä musiikki paranee vanhetessaan, mutta vitsit naurattavat vain kerran.

Arto Sakari Korpinen


Sinfonia Lahti - taiteellinen johtaja Osmo Vänskä

Tämän tiedoston teksti © Arto Sakari Korpinen
Sinfonia Lahden kuva Seppo J.J. Sirkka © Eastpress oy
Vassili Sinaiskin kuva Sinfonia Lahden nettisivuilta
Christian Lindbergin ja Jan Sandströmin kuvat heidän omilta nettisivuiltaan