ASK Pro Musica Classica • Arto Sakari Korpisen musiikkisivut    
Kritiikin valokeila • 26/2000
pääsivu

hakemisto 2000

Nuoret mahtisinfonikot konserttilavalla

Potentia Sinfonica -sinfoniaorkesteri
Lahden konserttitalossa 29.11.2000
 
Esa Heikkilä
Risto Lauriala, piano

  • Jean Sibelius: I osa Rakastava-sarjasta
  • Edvard Grieg: Pianokonsertto a-molli
  • Antonín Dvorák: Sinfonia nro 8 G-duuri

pääsivu

hakemisto 2000


Risto Laurialalle, kiitetylle Beethovenin tulkitsijalle,
luontui mainiosti myös Griegin musiikki

O npa orkesterilla ylväs ja velvoittava nimi: Potentia Sinfonica! Latinan potentia tarkoittaa voimaa, kykyä, mahtia. Suomeksi siis Sinfoninen Mahti. Päijät-Hämeen konservatorion sinfoniaorkesterin kunniakkaita perinteitä jatkava ammattikorkeakoulun soittajisto osoitti konsertillaan, että sillä todella riittää nuorekasta voimaa ja kykyä vastata rohkeaan huutoonsa. Ahkeroinnin maukkaat hedelmät kertoivat, että Potentia Sinfonica täyttää oivasti vaativan tehtävänsä kasvattaa Suomen orkestereille ensiluokkaisia muusikoita - etten sanoisi mahtitekijöitä.
Orkesterin jousisto aloitti konsertin soittamalla ensimmäisen osan Jean Sibeliuksen Rakastava-sarjasta. Tulkinta oli Esa Heikkilän johtamana niin herkkää, aistikasta ja sulosointista, että olisin mielelläni kuunnellut saman tien koko sarjan. Ehkä se vielä kuullaankin kamariorkesterin soittamana. Tottahan tämäkin kokoonpano on yhä voimissaan?

•  •  •
Edvard Griegin iki-ihanaa, mutta samalla myös ikituttua pianokonserttoa ei tule kovin usein laittaneeksi levylautaselle pyörimään. Konsertissa sitä kuitenkin kuuntelee kerta toisensa jälkeen suureksi nautinnokseen, ihastellen ja lumoutuen. Ainakin, kun sen soittaa niin valloittavan elävästi kuin mahtipianisteihimme lukeutuva Risto Lauriala keskiviikkona Felix Krohn -salissa.
Konserton ensiosan sivuteema on mielestäni pianistien koetinkivi, ei kylläkään teknisesti vaan tulkinnallisesti. Lauriala todisti henkevyytensä muotoilemalla sen herkän kauniisti ja lempeästi. Tenhoisan tunnelman hän loihti myös finaalin levolliseen välijaksoon.
Mutta pianistin soitossa oli kosolti myös uljasta voimaa, lennokkutta ja säihkyä. Ensiosan laajasta kadenssista hän rakensi määrätietoisesti ehyen ja tehokkaan kokonaisuuden. Finaalin kansantansseja mukaileva pääteema tempasi vastustamattomasti mukaansa reteästi iskevällä poljennollaan ja tavallista vauhdikkaammalla menollaan.
Riipaisevan runollista oli niin solistin kuin orkesterinkin tulkinta tiivistunnelmaisessa hitaassa osassa. Finaalin loppuhuipennus kruunasi esityksen upeasti: kipunoivan vauhdikas meno johdatti sankarilliseen sävelten juhlaan.
Esa Heikkilän tarkasti ja innostavasti johtamassa esityksessä nuoret muusikot eivät tinkineet hiukkaakaan, vaan elivät täysillä mukana solistin tulkinnassa. Eikä heidän sähköistyneessä soitossaan juurikaan ilmennyt oppilasorkesteriin viittaavia piirteitä. Yhteistyö sujui koko ajan mallikelpoisesti.
•  •  •
Illan sinfonia, Antonin Dvorákin kahdeksas, soitettiin sekin miellyttävästi, jos kohta korva tavoittikin silloin tällöin käänteitä, jotka vielä kaipailivat hiomista ja kypsyttelyä.
Monet voimakohdat toteutettiin tosi vaikuttavasti, jäntevästi ja iskevästi. Mutta kaipasin kokonaisuuteen enemmän herkkiä sävyjä ja huolitellumpaa nyansointia.
Jousistosta etenkin viulut osoittivat ihailtavaa, usein säihkyvää suorituskykyä. Komeasti kajauttelivat puolestaan vasket osuuksiaan, mieleen jäi erityisesti trumpetin hivelevän puhtaasti soinut soolo. Puupuhaltimilla ilmeni pieniä häiriöitä, mutta oboistia on syytä kiittää onnistuneista repliikeistään.
Kaiken kaikkiaan tulkinnan nuorekas intomielisyys tempasi mukaansa ja vei yleisvaikutelman Dvorákin säveltenkin parissa voiton puolelle.

Arto Sakari Korpinen

 

Tämän tiedoston teksti © Arto Sakari Korpinen
Risto Laurialan Beethoven-levyn kansikuva Alba Records