ASK Pro Musica Classica • Arto Sakari Korpisen musiikkisivut    
Kritiikin valokeila • 26/2001
pääsivu

hakemisto 2001

Viisarit huippulukemissa

Sinfonia Lahti ja Tapiola Sinfonietta
Sibeliustalossa 23.5.2001
 
Osmo Vänskä, kapellimestari

  • Jean Sibelius: Pohjolan tytär
  • Sergei Rahmaninov: Kuoleman saari
  • Gustav Mahler: Adagio sinfoniasta nro 10
  • Richard Strauss: Till Eulenspiegelin lystikkäät kujeet

pääsivu

hakemisto 2001

M itä loistokkaimmin huipentui Sinfonia Lahden menestyksekäs soitantokausi keskiviikkoillan konsertissa. Yhteistyö oli voimaa: Sinfonia Lahti ja Tapiola Sinfonietta muodostivat yhdessä komean, täysimittaisen ja erittäin iskukykyisen sinfoniaorkesterin.
Upealla soitollaan tämä "Sibelius Festival Orchestra" pani pääkaupungin orkestereitten valta-asemat Suomen ykkösinä tutisemaan - ellei suorastaan romahtamaan. Ainakin sen aikaansaama musiikillinen järistys jysäytti viisarit huippulukemiin.
Eikä tässä konsertissa ehditty kaivata solistia, siitä pitivät taitavat muusikot huolen onnistuneilla sooloillaan. Hienosti koostettu antoisa ohjelma sisälsikin kosolti hohdokkaita tilaisuuksia solististen valmiuksien esittelyyn. Myös yhteissoitollisesti teokset olivat vaativia, kaikkea muuta kuin "läpihuutojuttuja". Samalla ne olivat taiturilliselle orkesterille kiitollisia näytösnumeroita.
 
S traussin sinfoninen runo Till Eulenspiegelin lystikkäät kujeet, yksi orkesterikirjallisuuden säihkyvimmistä ja räiskähtelevimmistä ilotulituksista, teki illan päätösnumerona sen, minkä jo etukäteen saattoi arvata: nosti yleisön riemun kattoon.
Kuten brittien Arthur-kuningas häilyy saksalainen Till-veijarikin henkilönä historiallisen ja myyttisen hämärän rajamailla: tottako vai tarua? Niin tai näin, Strauss kuvaa hykerryttävän humoristisesti ja vähitellen myös tragikoomisesti parantumattoman keppostelijan tietä tuomiolle ja - "narun jatkoksi", kuten Strauss itse partituuriinsa kirjoitti.
Tuttuun tapaansa kapellimestari Osmo Vänskä piti määrätietoisesti ja varmaotteisesti huolen siitä, että Straussin mestarilliset sävelkuvat heräsivät eloon kaikkine ilmeineen ja tehoineen. Teoksen loisteliaat sointivärit pääsivät suuren orkesterin soittamina ja oivasti tasapainotettuina oikeuksiinsa Sibeliustalon suosiollisessa akustiikassa.
Esityksessä kunnostautui erityisesti kuuden soittajan käyrätorviryhmä, kärjessään Pertti Kuusi, joka puhalsi ylittämättömän hienosti, pehmeän sulavasti ja samalla herkullisen ilmeikkäästi, heti teoksen alussa kuultavan vaativan soolon.
 
P ohjolan tytär, Sibeliuksen orkesteriteoksista rohkein ja värikkäin, sopi ohjelmassa erikoisen hyvin Tillin seuraan, sillä teosten sävelkielessä on yllättävästi yhteisiä piirteitä. Musiikin raisuimpien käänteitten perusteella voisi jopa luulla, että taivaankannella kultakangasta kutonut neito olikin Tillin veroinen konstailija ja oikkupussi.
Tämä ei sentään ollut Sibeliuksen tarkoitus, sillä Kalevalan kahdeksas runo (jonka saksankielinen tiivistelmä on painettu partituuriin) ei kerro yksinomaan Pohjolan tyttärestä, vaan myös häntä kosiskelevasta Väinämöisestä. Annettuaan teokselleen ensin nimen Sankarin seikkailut Sibelius muutti sen pian Väinämöiseksi. Tätä nimeä ei saksalainen kustantaja kuitenkaan hyväksynyt pitäen sitä liian vaikeana lausuttavaksi. Niinpä lopulta päädyttiin Pohjolan tyttäreen.
Vänskän tahtipuikko loi Sibeliuksen sinfonisen fantasian tulkintaan mahtavan jännitteen. Niinpä uljaat huipennuksetkin toteutettiin maatajärisyttävän tehokkaasti.
 
T äydellisen vastakohdan Straussin sävelelliselle ilottelulle muodosti Rahmaninovin sinfoninen runo Kuoleman saari tummine ja täyteläisine sointiväreineen. Tässä Böcklinin maalauksen innoittamassa teoksessaan Rahmaninov on romanttinen impressionisti - jos näin paradoksaalinen sanonta sallitaan. Leveällä pensselillään hän välittää syvällisiä vaikutelmiaan, mutta ei hemmottele kuulijaa hivelevillä melodioilla kuten yleensä teoksissaan.
Konsertin neljäs sävellys, Mahlerin (keskeneräiseksi jääneen) kymmenennen sinfonian Adagio oli eräänlainen välittäjä illan vastakohtaisten tunnelmien välillä sisältäessään itse näitä molempia. Osmo Vänskän johtama tulkinta puhutteli sekä herkkyydellään että väkevyydellään. Osuvasti ja rohkeasti painotetut sävelelliset ajatukset piirtyivät luonteikkaina ja puhuttelevina.

Arto Sakari Korpinen
 
Tämän tiedoston teksti © Arto Sakari Korpinen
Osmo Vänskän kuva Minnesota Orchestra