ASK Pro Musica Classica • Arto Sakari Korpisen musiikkisivut    
Kritiikin valokeila • 39/2001
pääsivu

hakemisto 2001

Michala Petri

Nokkahuilun kuningatar

Sinfonia Lahti
Sibeliustalossa 4.10.2001
 
Juha Kangas, kapellimestari
Michala Petri, nokkahuilut

  • Aulis Sallinen: Aspekteja Peltoniemen Hintrikin surumarssista
  • Antonio Vivaldi: Nokkahuilukonsertto C-duuri
  • Vagn Holmboe: Nokkahuilukonsertto
  • Wolfgang Amadeus Mozart: Sinfonia nro 41 C-duuri, Jupiter

pääsivu

hakemisto 2001

T anskanmaalla on kaksi kuningatarta. Michala Petri, koko maailmaa hallitseva nokkahuilun kuningatar, on paitsi soittimensa taituri myös sen taikuri. Pikkuruisella, taskuun mahtuvalla sopraninollaan hän teki ilmiömäisiä temppuja soittaessaan ylimääräisenä numerona moderneja muunnelmia tanskalaisesta kansansävelmästä. Kerrassaan hämmästyttäviltä kuulostivat esimerkiksi sävelten liukuilut, glissandot. Mutta vielä enemmän mykisti hänen taitonsa laulaa melodiaa ja koristella sitä samanaikaisesti pillillä vikkelin kuvioin.
Tämä erikoinen tehokeino koettiin myös Vagn Holmboen konsertossa nokkahuiluille, jousille, celestalle ja vibrafonille. Ehdin jo arvella jonkun kuulijan innostuneen liikaa, jonkun muusikon saaneen laulutehtävän - tai sitten korvieni valehtelevan. Onneksi arvoitus illan mittaan ratkesi.
Kaikesta teknisestä vaativuudestaan huolimatta Holmboen raikkaan musikanttinen konsertto luontuu nokkahuilulle oivasti. Teoksen tilannut Michala Petri onkin epäilemättä antanut säveltäjälle kullanarvoisia tietoja ja neuvoja sekä soittimen mahdollisuuksista että sen rajoituksista.
Ensi osassa Petri soitti kaikkien tuntemaa sopraanohuilua, hitaassa osassa alttohuilua, sitä varsinaista flauto dolcea, ja finaalissa sekä sopraanoa että sopraninoa. Niin taiturillisesti kuin hän niitä kaikkia käyttelikin, ei soitossa ollut hiukkaakaan näytöksen makua, sillä musiikin henkevä ja aistikas tulkinta pysyi aina pääasiana.
Celestan ja vibrafonin runsas, lähes solistinen käyttö väritti jousisointia miellyttävästi. Tunnelmaltaan sadunomaisessa ensiosassa Tarmo Järvilehdon celesta toi väkisinkin mieleen Tshaikovskin makeishaltijattaret, kun taas hitaassa osassa Markku Krohnin vibrafoni vei aatokset Shostakovitshin viidennen sinfonian Largon ylimaallisiin tunnelmiin.
 
T orstain Etlarissa Michala Petri kertoi esittäneensä Vivaldin sopraninokonserton kyllästymättä jo yli viisisataa kertaa. Kerrassaan kunnioitettava saavutus. Mutta niinhän Vivaldikin, "tuo kuiva miekkonen", jaksoi säveltää "yhden ja saman konserton kuusisataa kertaa yhteen menoon" - jos Stravinskin ilkeileviin puheisiin on uskominen...
Voin vakuuttaa, etten vaistonnut Petrin soitosta kyllästymisen tuntua hitusenkaan vertaa. Sävelet lennähtivät ilmoille niin tuoreina ja elävinä kuin vain toivoa saattoi.
 

 Juha Kangas

 
K onsertin kapellimestarina vieraili Juha Kangas, Kokkolan maestro, joka on tehnyt Keski-Pohjanmaan kamariorkesterille saman ihmeen kuin Osmo Vänskä Sinfonia Lahdelle: nostanut maakuntaorkesterin maailmanmaineeseen.
Mozartin nerokkaassa Jupiter-sinfoniassa muusikoitten lennokkaat ja antaumukselliset otteet säteilivät soittamisen iloa. Osaltaan tähän vaikuttivat varmastikin Kankaan valitsemat osuvat tempot, joitten ansiosta musisointi sujui luontevan vaivattomaksi. Kapellimestari saikin muusikoilta kiitokseksi jalkojen tömistykset - jotka suodaan vain harvoille ja valituille.
Kaikki perusasiat oli hiottu oivaan kuntoon: kokonaisuus rakentui ehyen tyylikkäänä, nyansointi oli aistikasta ja elävää, yhteissoitto kiitettävän täsmällistä. Tulkintaa saattoi kuunnella tyytyväisenä, nautiskellen.
Edellytykset jopa suurelle elämykselle olivat siis olemassa. Miksi se kuitenkin jäi kokematta?
Ehkä mielessäni väikkyi yhä liian kirkkaana se ainutkertainen hurma, joka Mozart-vuonna 1991 koettiin, kun Sinfonia Lahti soitti Jupiterin Osmo Vänskän johdolla.
Haltioissani kirjoitin tuolloin pyörryttäväksi yltyneestä vauhdin hurmasta ja säihkyvästä ilotulituksesta. Vanhoista pinttyneistä ajatuskuvioista luopumalla löydettiin puhki kulutettujen polkujen tilalle uusia uria ja tutuista sävelmaisemista aiemmin huomaamatta jääneitä kiehtovia näkymiä.
Tälläistä särmää jäin nyt kuullusta mallikelpoisen muotopuhtaasta tulkinnasta kaipaamaan.
 
V uosikymmeniä sitten Peltoniemen Hintriikan surumarssi oli yksi soitetuimpia kappaleita radiossa. Sitten joku nokkela keksi, ettei sävelmän tekijä ollutkaan Hintriikka vaan Hintrikki. No, eipä hienon sävelmän suosio tainnut tästä hiukkaakaan notkahtaa.
Teoksessaan Aspekteja Peltoniemen Hintrikin surumarssista Aulis Sallinen pyörittelee sävelmää kekseliäästi ja taidokkaasti kiehtovan monenlaisissa valaistuksissa. Vuonna 1969 alunperin jousikvartetoksi kirjoitettu teos on kestänyt hyvin ajan haalistavaa vaikutusta ja tulee epäilemättä säilymään yhtenä Sallisen tuotannon kulmakivistä.
Kaikessa kiitettävässä herkkyydessään ja eheydessään tulkinta jäi hieman kesyksi. Kaipasin rohkeampaa yksityiskohtien karakterisointia ja vastakohten asetteluja - sanalla sanoen sähköä.

Arto Sakari Korpinen

Sinfonia Lahti
Tämän tiedoston teksti © Arto Sakari Korpinen