ASK Pro Musica Classica • Arto Sakari Korpisen musiikkisivut    
Kritiikin valokeila • 4/2002
pääsivu

hakemisto 2002

Puikollako vai eikö puikolla?

Sinfonia Lahti
Sibeliustalossa 31.1.2002
 
Markus Stenz, kapellimestari
Réka Szilvay, viulu

  • Wolfgang Amadeus Mozart: Sinfonia nro 29 A-duuri
  • Henryk Wieniawski: Viulukonsertto nro 1 fis-molli
  • Ludwig van Beethoven: Sinfonia nro 1 C-duuri

pääsivu

hakemisto 2002

Markus Stenz

O rkesterin johtamisen taiteella on kaksi vastakkaista koulukuntaa, jotka eivät aina ymmärrä toisiaan.
 

 
Tahtipuikolla Suihkijoihin kuuluu se kapellimestareitten suuri enemmistö, joka vaativassa työssään kaipaa ehdottomasti avukseen kättä pitempää.
Pelkin Käsin Kourijat puolestaan pitävät mokomaa tikkua turhana, jopa häiritsevänä kapistuksena. Heidän mahdollista vähemmistökompleksiaan lievittänee kuoronjohtajilta saatu lähes sataprosenttinen tuki.
Markus Stenz ei näytä osaavan päättää kumman puolen valitsisi. Tai sitten hän on perustanut kolmannen koulukunnan, jonka suhtautumisen tahtipuikkoon määrääkin säveltäjä. Stenz nimittäin johti Sinfonia Lahden konsertissa Mozartia pelkin käsin, Beethovenia taas puikon kera.
Tämä taitaa olla jo neljäs kerta, kun sovittelen sanoja kuvaillakseni Stenzin johtamistyyliä. Jo hänen aiemmilla Lahden-vierailuillaan olen ihastellut hänen omintakeisia, musiikin ilmeet osuvasti tavoittavia viitteitään. Kerran totesin kehuskellen, ettei hänestä saa tahdinlyönti-robottia tekemälläkään.
Tällä kertaa vaikutti siltä, että Stenz on kehitellyt työskentelytyyliään entistäkin itsenäisempään ja vapaampaan suuntaan. Hän ei ole tyytynyt vain hiomaan ja kasvattamaan viitevalikoimaansa, vaan on rohkeasti lisännyt mimiikan käyttöä.
 
K un Stenz johti Mozartin valoisan A-duuri-sinfonian (nro 29), hänen eleistään ehkä vain puolet oli tavanomaista johtamista, toinen puoli oli eräänlaista pantomiimia. Hän ikään kuin keskusteli koko kehollaan musiikin kanssa, maanitteli säveliä lempeästi esille, tuikkaili niihin sähäkästi ilmettä.
Niinpä herkullisen eläväksi muodostuneessa tulkinnassa ei ollut ainuttakaan tyhjäkäynnin hetkeä. Poimimalla sointikudoksesta alati esille tavallista napakammin iskutettuja pikku aihelmia kapellimestari piti huolen siitä, että kuulijan mielenkiinto säilyi vireänä ensimmäisestä sävelestä viimeiseen.
Vaikka tahtipuikon avittamassa Beethovenin ensimmäisen sinfonian tulkinnassa ei mimiikalla ollutkaan yhtä suurta osuutta, oli lopputulos vähintään yhtä valloittava.
Kautta illan Stenz ja orkesteri osoittivat päässeensä täysin samalle aaltopituudelle avatessaan uusia uria wieniläismestareitten tulkintaan. Muusikot toteuttivat kapellimestarin tulkinnalliset näkemykset hyvin alttiisti, innoittuneesti ja taitavasti viimeistä piirtoa myöten.
 

Réka Szilvay
 
H ienon taiteellisen voiton ja yleisön lämpimän suosion saavutti myös illan solisti Réka Szilvay soittamalla Henryk Wieniawskin ensimmäinen viulukonserton.
 
Vaikka konserton puhtaasti musiikillinen sisältö ei järin nerokasta ja antoisaa olekaan, saattoi esitystä kuunnella mielihyvää tuntien viulistin luontevan ja ehyen tulkinnan ansiosta. Sibelius-Akatemian omistama Stradivarius-viulu vuodelta 1702 soi hänen käsissään ihastuttavan sävykkäänä.
Teoksen huimiksi sanotut vaikeudet Szilvay selvitti niin vaivattoman tuntuisesti, etteivät ne kuulijan korvissa tuntuneet ollenkaan vaikeuksilta. Välttämällä taituruusnäyttöjen korostamista ja niillä keikarointia hän osoitti suuruutensa taiteilijana.

Arto Sakari Korpinen
 
Tämän tiedoston teksti © Arto Sakari Korpinen
Markus Stenzin kuva Melbourne Symphony Orchestran nettisivuilta