ASK Pro Musica Classica • Arto Sakari Korpisen musiikkisivut    
Kritiikin valokeila • 5/2002
pääsivu

hakemisto 2002

Torkkujia herättämässä

Eero Heinonen, piano
 
Lahden konserttitalon Felix Krohn -salissa
6.2.2002

Jean Sibelius:

  • Kuusi impromptua op.5
  • Kyllikki op.41
  • Romanssi A-duuri, Barcarola, Caprice op.24
  • Viisi luonnosta op.114
  • Sonatiini fis-molli op.67/1
  • Unelma, Paimen, Iltaisin, Scherzino op.58
  • Romanttinen kohtaus op.101/5
  • Kyläkirkko op.103/1
  • Myrsky op.103/4

pääsivu

hakemisto 2002

E rik Tawaststjerna antoi kirjansa Sibeliuksen pianosävellykset ja muita esseitä (Helsinki 1955) johdannolle hauskan otsikon: Mr. Grayn homeerinen torkahdus.
 
Cecil Gray (1885-1951) oli skotlantilainen kriitikko ja säveltäjä, jonka suomeksikin ilmestynyt teos Sibeliuksen sinfoniat (Lahti 1945) kuuluu Sibelius-kirjallisuuden klassikoihin. Tuo torkahdus sattui Graylle kuitenkin jo hänen edellisessä Sibelius-kirjassaan (1931), jossa hän kirjoittaa pianosävellyksistä seuraavaan tapaan:
"Ne eivät ole merkityksettömiä vain muotoilultaan ja musiikillisilta aineksiltaan, ne ovat harvinaisen epäkiitollisia myös soittimen luonteen kannalta."
"Sitä paitsi hänen pianotuotannossaan on se omituinen piirre, että kokonaisuutta tarkasteltaessa ei ole havaittavissa minkäänlaista kehitystapahtumaa varhaisemmista teoksista myöhäisempiin edetessä, kaukana siitä. Pikemminkin asia on päinvastoin: viimeiset sävellykset ovat ehdottomasti heikoimmat."
Kovin kohteliaasti Tawaststjerna kommentoi Grayn näkemyksiä, vaikka kokeekin ne teilauksiksi: "Kaikella kunnioituksella kuuluisan englantilaisen (sic!) tarkkanäköistä erittelyä ja hänen Sibeliuksen musiikista tekemiään monesti nerokkaita huomioita kohtaan on pakko todeta, että hän pianosävellysten kohdalla on hieman torkahtanut."
Sitten Tawaststjerna kuitenkin esittää päättäväisesti omat teesinsä:
"- Monet Sibeliuksen pianosävellykset ovat sekä muotoilultaan että musiikillisilta aineksiltaan erittäin huomionarvoisia, ja niille on ominaista soittimen luonteelle hyvin soveltuva persoonallinen pianotyyli."
"- Niiden kokonaisuudesta ilmenee sama yleinen kehityskaari kuin säveltäjän suuremmista teoksista."
 
V aikka Tawaststjernan "julistuksesta" on jo ehtinyt vierähtää lähes puoli vuosisataa, kuulee Sibeliuksen pianosävellysten eläviä esityksiä yhä pääasiassa vain oppilaskonserteissa.
 
Kokonaan Sibeliukselle omistettu Eero Heinosen pianoilta Lahden konserttitalossa olikin ilahduttava ja toiveita herättävä merkki tilanteen muuttumisesta. Samaan viittaa osaltaan sekin, että arvostetut kansainväliset musiikkilehdet julkaisevat laajoja vertailevia artikkeleita Sibeliuksen pianosävellysten levytyksistä.
Heinonen myös todisti mestarillisella konsertillaan vääjäämättömästi, että pelkistä Sibeliuksen pianoteoksista on mahdollista rakentaa erittäin antoisa, virkistävästi vaihteleva ja tyylikäs ohjelmakokonaisuus.
Oikeastaan on mahdotonta arvostella sanan tavanomaisessa merkityksessä Heinosen soittoa, sillä hänen syvällisesti eläytyvä tulkintansa oli kautta illan erittäin puhuttelevaa, tunneherkkää ja aistikasta. Kaikki odotukseni, toiveeni täyttyivät.
Vaikka koko ohjelma toteutuikin tavallaan yhtenä kohokohtien sumana, poimittakoon esille muutama erityisesti mieleen jäänyt tulkinta.
Sibeliuksen kolmesta sonatiinista op. 67, jotka kuuluvat hänen pianotuotantonsa ehdottomaan kärkeen, kuultiin ensimmäinen, fis-molli-sonatiini. Käsiohjelmaan kirjoittamassaan hienossa esseessä Heinonen kuvailee sitä osuvin sanoin, jotka hän myös toteutti äärimmäisen runollisessa tulkinnassaan: "...keskiosan improvisatorisista mietteistä kasvava hymni teoksen sydämessä on eettisen haltioitunut ja mieltä ylentävä."
Kyllikki-sarjaa voisi hyvin kutsua sonaatiksikin - ehkä se tällöin herättäisi paremmin ansaitsemaansa huomiota ja arvostusta pianistien keskuudessa, myös maailmalla. Vaikka säveltäjä Kyllikin alaotsikossa puhuukin vaatimattomasti kolmesta lyyrisestä kappaleesta, muodostavat ne ehyen ja kiinteän kokonaisuuden, ja niitten säveliin sisältyy myös vaikuttavaa voimaa ja draamaa.
Erityisen sykähdyttävää oli Heinosen mestarillisen hienostunut ja persoonallinen tulkinta Romanttisessa kohtauksessa. Myös ylimääräisenä kuultu Khadran tanssi musiikista näytelmään Belsazarin pidot, säveltäjän omana pianoversiona, muotoutui todelliseksi makupalaksi.
Erinomaisen tyylikkäästä ja sisältöpitoisesta käsiohjelmasta kymppiplus!

Arto Sakari Korpinen

 

Tämän tiedoston teksti © Arto Sakari Korpinen