ASK Pro Musica Classica • Arto Sakari Korpisen musiikkisivut    
Kritiikin valokeila • 7/2002
pääsivu

hakemisto 2002

Mishmash-musiikki valloitti

Sinfonia Lahti
Sibeliustalossa 16.2.2002
 
Osmo Vänskä, kapellimestari
Jaakko Kuusisto, viulu
Pekka Kuusisto, viulu
 
Trio Töykeät:
Iiro Rantala, piano
Rami Eskelinen, rummut
Eerik Siikasaari, kontrabasso

 

    Iiro Rantala:
    • Tango Ouh
    • Etydi
    • Together we are Stroganoff
    • Waltz for Michel Petrucciani
    • Proko-type of Polka
    • Kartzan's Choice
    Jaakko Kuusisto:
    • Elisa
    • 010101
    • Superblond
    Charlie Parker: Donna Lee

pääsivu

hakemisto 2002

Pekka (vas.) ja Jaakko Kuusisto

Jazzia vai? kysyi Sinfonia Lahden lauantaisen sävelhuuman otsikko. Ennen kuin kuulija edes pääsi asiaa puntaroimaan, antoi käsiohjelmassa vastauksen Jaakko Kuusisto, toinen konsertin viulusolisteista sekä kolmen kappaleen säveltäjä ja kaikkien sovittaja.
Tarjoillun musan nimi ei Kuusiston mukaan ole Funk, Soul, Jazz, Pop tai edes Eurohumppa, vaan siinä on mukana tätä kaikkea. Eikä tätä "tulevaisuuden musiikkia" voi hänen mielestään määritellä.
No, jääkööt tulevaisuuden veikkailut viisaammille, mutta määrittely on kyllä tosi helppoa. Englannin kielessä on nimittäin sana, joka sopii nimeksi kuin nyrkki silmään: Mishmash!
 
Sävelellisestä sillisalaatistahan tässä ilmiselvästi oli kysymys. Tosin on heti painokkaasti huomautettava, ettei kuultu ollut sataprosenttista mishmashia, toisin sanoen kaikkien mahdollisten ainesten ja mausteitten täydellistä sekasotkua.
Hyvää makua ja tyylitajua osoittaen sekoiteltiin säästeliäästi vain tarkoin valikoituja raaka-aineita. Pysyteltiin kohtuuden rajoissa eli mishmashin lukuisissa alalajeissa. Tietämykseni vajavaisuuden vuoksi osasin erottaa näistä lähinnä vain jazz-mishmashin.
Konsertin kuusijalkaisen solistin Trio Töykeitten jammaillessa Charlie Parkerin kappaletta Donna Lee olivat jazz-ainekset niin vahvasti voitolla, että lienee aiheellista kääntää termi mishmash-jazziksi. Tai sitten puhua pelkästään jazzista.
Soittajaisten maukkaimpiin kuulunutta tulkintaa hallitsi ylitöykeä Iiro Rantala väkivahvalla pianismillaan, mutta hienoilla sooloilla ilahduttivat myös rumpali Rami Eskelinen ja basisti Eerik Siikasaari. Jälkimmäinen todisti hallitsevansa loistavasti myös jousen käytön, mikä ei ennen vanhaan kuulunut jazzbasistien avuihin. Mutta Siikasaaren ansioluettelo sisältääkin Sibelius-Akatemian diplomin, vaikkei käsiohjelma sitä maininnutkaan.
 

Iiro Rantala
 
Aki Kaurismäelle omistettu Rantalan Heartfilms, Sydänfilmejä, kolahti herkällä ja ehyellä tunnelmallaan. Kuusiston veljekset Jaakko ja Pekka saivat tilaisuuden henkevän aistikkaaseen sooloiluun à la Grappelli & Menuhin.
Pekka Kuusiston käyttelemä sähköviulu oli ainakin minulle uusi ihmevekotin. Sillä hän tuotti monenmoisia erikoisia sointeja sekä pisti pystyyn yhden miehen rokkibändin ja niitti tämän laulusolistina ansaittua suosiota.
Yhden merkittävän aineksen oli Jaakko Kuusisto unohtanut listaltaan: klassisen musiikin, leipälajinsa. Hänen oman kappaleensa Elisa alussa säestyssoinnut enteilivät Gabriel Faurén ihanaa sävelmää Unelman jälkeen. Eipä sitä tietenkään tullut, mutta paljon oli tunnelmassa ranskalaismestariin viittaavia sävyjä.
Kosolti klassista ainesta oli myös Rantalan kappaleissa Valssi Michel Petruccianille ja Kartzanin valinta. Omalla mishmash-tavallaan ne jatkoivat elokuviin sävellettyjen viihteellisten miniatyyri-pianokonserttojen perinteitä; esimerkkeinä Richard Addinsellin Varsova-konsertto ja Charles Williamsin Olwenin uni. Konsertin ehkä klassisin kappale oli kuitenkin venäläistä mestaria lystikkäästi mukaileva Proko-polkka.
 
Sisältyi konserttiin toki runsain määrin myös ison orkesterin mahtavaa voimankäyttöä ja räväkkää rytmin jytkettä, jota Osmo Vänkä hyvin tehokkaasti vauhditti. Mutta hetkeksikään ei sorruttu korvia särkevään hurjasteluun. Siitä suurkiitos!
Konsertin vetävästi aloittanut Rantalan Tango Ouh oli kerrassaan komea mutta konemaisesti paahtava jytätango, joka jäi tyystin vaille aidon argentiinalaistangon hermoherkkyyttä, jäntevyyttä ja tunteen paloa. Kuusiston vähintään yhtä komea Superblondi huipensi ohjelman mitä tehokkaimmin.
Huikean vauhdikkaasti ja taiturillisesti soitti Rantala säveltämänsä etydin, mutta hänen kappaleensa Yhdessä olemme Stroganoff porisi melko tasapaksuna soosina. Jaakko Kuusiston salaperäinen bittikappale 010101 täydensi konsertin annin. Täysilukuinen yleisö otti kaiken riemuiten vastaan.

Arto Sakari Korpinen
 
Pekka ja Jaakko Kuusiston kuva © Jussi Tuulensuu
Tämän tiedoston teksti © Arto Sakari Korpinen