ASK Pro Musica Classica • Arto Sakari Korpisen musiikkisivut    
Kritiikin valokeila • 10/2002
pääsivu

hakemisto 2002

Näyttelykuvien uudet soinnit

Sinfonia Lahden kamarimusiikkikonsertti
Sibeliustalossa 8.3.2002
 
Sinfonia Lahden sello- ja kontrabassoryhmä
priimaksena Ilkka Pälli, sello
 
Jaakko Kuusisto, viulu
Teemu Kupiainen, alttoviulu
Gary Hoffman, sello
Marko Ylönen, sello
Jan-Erik Gustafsson, sello
Marita Viitasalo, piano

  • Gian Carlo Menotti: Sarja kahdelle sellolle ja pianolle
  • Alfredo Piatti: Serenata kahdelle sellolle ja pianolle
  • Anton Arenski: Jousikvartetto viululle, alttoviululle ja kahdelle sellolle
  • Modest Musorgski: Näyttelykuvia
    (Ilkka Pällin sovitus matalille jousille)

pääsivu

hakemisto 2002

Sinfonia Lahden sellistejä,
istumassa toinen vasemmalta Ilkka Pälli

S ellofestivaalin kamarimusiikkikonsertissa koettiin mielenkiintoinen kantaesitys, Ilkka Pällin matalille jousille laatima sovitus Modest Musorgskin pianosarjasta Näyttelykuvia.
 
Niin suosittu kuin Näyttelykuvia onkin pianistien keskuudessa, eivät sen kaikki käänteet ole erityisen "pianistisia". Saattaa hyvin kuvitella, että kysymyksessä on orkesteriteoksen pianosovitus.
Tuo "virtuaalinen" orkesteriteos onkin alkanut soida monen musiikkimiehen päässä niin väkevästi, että on ollut ihan pakko merkitä se paperille. Ylivoimaisesti suosituin ja upein on ranskalaisen Maurice Ravelin sovitus, jos kohta monet moittivatkin sitä loistokkaassa eleganssissaan epävenäläiseksi.
Tätä ei tarvitse pelätä kuudelle sellolle ja neljälle kontrabassolle kirjoitetun uuden sovituksen suhteen, sillä matalien jousisoittimien soinnissa jos missä tuoksuu ja maistuu muheva venäläinen multa.
Mutta ei sointi suinkaan jää pelkäksi matalien sävelten möyrinäksi, sillä sello kipuaa haluttaessa ketterästi korkeuksiin ja vetää kontrabassojakin mukaansa. Pälli on onnistunut käyttelemään rajoitettuja sointivaroja sangen nokkelasti ja kekseliäästi, lopputuloksena virkistävästi vaihteleva kokonaisuus.
Jos kohta korva tavoittikin siellä täällä viimeistelyn ja hiomisen aihetta, sujui kapellimestariton esitys sangen hallitusti. Väliin saatiin herkutella kerrassaan hivelevillä soinneilla. Silti arvelen, että hyvän kapellimestarin johdolla tulkinta olisi ollut vielä luonteikkaampaa ja ilmeikkäämpää.
Valitettavasti merkittävä osa nautinnosta valui hukkaan, sillä käsiohjelma jätti tyystin kertomatta teoksen osien eli Viktor Hartmannin maalausten nimet. Kuinka moni kuulijoista tiesi, milloin tunnelmoitiin vanhan linnan muureilla, milloin leikkivät lapset Tuileries'n puistossa, milloin vyöryivät puolalaiset härkävankkurit, milloin lörpöttelivät eukot Limoges'n torilla, milloin piipahdettiin noita-akka Baba Jagan mökillä? Ja niin edelleen.
 
E tukäteen hieman ihmettelin, miksi konsertin ohjelmaan oli valittu nimenomaan Anton Arenskin jousikvartetto. Mutta selvisihän arvoitus viimeistään silloin, kun lavalle asteli viulisti Jaakko Kuusiston ja alttoviulisti Teemu Kupiaisen seurassa kaksi (!) sellistiä, Marko Ylönen ja Jan-Erik Gustafsson.
Erikoinen kvartettikokoonpano osoittautui yllättävän toimivaksi: kokonaissointi kuulosti miellyttävän lämpimältä ja täyteläiseltä eikä lainkaan raskaalta. Sitä paitsi ainoa viulisti pääsi nyt olemaan todellinen priimas kehrätessään sävelellistä hopealankaansa muhkean sointimaton ylle.
Arenskilla on ehkä suottakin profiilittoman säveltäjän maine. Ainakin tätä hienostunutta kvartettoa kuuntelin sulaa mielihyvää tuntien. Jo ortodoksiset hymnit mieleen tuonut harras ensi osa otti valtaansa, mutta viehättäviä olivat myös muunnelmat Tshaikovskin teemasta. Erityisesti lumosivat äärimmäisen pianissimon herkistävät tuokiot, joissa Kuusiston viulu soi taivaallisen kauniisti.
Soitto ihastutti taituruudellaan, tulkinta henkevyydellään ja tyylikkyydellään. Mutta mitä muuta saattoi odottaakaan, kun neljä soittimensa mestaria musisoi täysin yksituumaisesti, selvästikin soiton hurmaa tuntien?
Gian Carlo Menottin arkaisoiva sarja ja Alfredo Piattin schubertmainen serenata, molemmat sellolle ja pianolle, pistivät kolme sellotaituria kilpasille. Edellisenä iltana Sinfonia Lahden solistina esiintynyt Gary Hoffman musisoi ensin Gustafssonin ja sitten Ylösen kanssa, oivana pianistina Marita Viitasalo.
Että kukako veti pisimmän korren? No, ainakin soinnin suhteen voitto jäi kotiin. Ylösen sellosta kumpusi hivelevin, lämpimin ja kantavin sointi.

Arto Sakari Korpinen
 
Tämän tiedoston teksti © Arto Sakari Korpinen