ASK Pro Musica Classica • Arto Sakari Korpisen musiikkisivut    
Kritiikin valokeila • 11/2002
pääsivu

hakemisto 2002

Häikäisevä orkesterikonsertto

Sinfonia Lahti
Sibeliustalossa 14.3.2002
 
Jin Wang, kapellimestari
James Ehnes, viulu

  • Max Bruch: Viulukonsertto nro 3 d-molli
  • Witold Lutoslawski: Konsertto orkesterille

pääsivu

hakemisto 2002

Jin Wang
 

W itold Lutoslawskin Konsertto orkesterille kuuluu 1900-luvun hienoimpiin, nerokkaimpiin orkesteriteoksiin. Arvelematta asetan sen Béla Bartókin kuuluisan samannimisen sävellyksen rinnalle.
Ehdin odottaa Lutoslawskin konserton Lahden-ensiesitystä kolmisen vuosikymmentä eli siitä lähtien, kun sen ensi kerran levyltä kuulin. Vain kerran aikaisemmin olen onnistunut kuulemaan konserton elävänä esityksenä: olin paikalla, kun säveltäjä itse johti sen vuonna 1993 Finlandia-talossa.
Vaikuttaa kummalliselta, että säveltäjä itse vähätteli konserttoaan. "En pidä tästä teoksestani paljonkaan, mutta näyttää se säilyneen aika tuoreena", hän lausahti vanhoilla päivillään.
Syynä lienee se, että Lutoslawski joutui vastentahtoisesti muuttamaan sävellystyylinsä konservatiivisemmaksi, kun Puolan kommunistiset viranomaiset tuomitsivat hänen 1947 valmistuneen ensimmäisen sinfoniansa "formalistiseksi".
Kuuliaisesti hän otti sävelkieleensä folkloristisia aineksia ja sai konserton valmiiksi vuonna 1954 puurrettuaan sen parissa viitisen vuotta. Sitten hän palasi takaisin radikalismin linjoille.
Witold Lutoslawski koki siis saman kuin Dmitri Shostakovitsh, joka joutui kymmenisen vuotta aiemmin "formalistina" Stalinin hampaisiin, otti lusikan kauniiseen käteensä - ja sai aikaan mestariteoksen, 1937 valmistuneen viidennen sinfoniansa.
 
K onsertossa Lutoslawski osoittaa häikäisevän taidokkuutensa orkesterivärien ja -tehojen mestarina. Mutta vielä merkittävämpää ovat sävelellisen mielikuvituksen loputon rikkaus sekä musiikillisen ajattelun persoonallisuus, selkeys ja johdonmukaisuus.
Orkesterille Lutoslawski käsittääkseni asettaa vaativamman haasteen kuin Bartók konsanaan. Sitäkin ihailtavampaa oli se taituruus, jolla Sinfonia Lahti selvitti kiperimmätkin käänteet. Mallikelpoiseen valmiuteen hiottu soitto kertoi hyvää kapellimestari Jin Wangin kyvyistä orkesterin harjoittajana.
Tulkitsijana kiinalaissyntyinen Wang osoittautui varsinaiseksi tehopakkaukseksi. Erittäin energisesti, innoittavasti ja tarkasti johtaen hän loi tulkintaan sähköisen jännitteen, joka välillä huikeisiinkin lukemiin kohoten säilyi ensimmäisestä sävelestä viimeiseen.
Soinnillisessa balanssissa oli sentään pientä huomauttamisen aihetta. Esimerkiksi teoksen alussa patarumpu peittosi teemaa soittaneita matalia jousia, eikä trumpettien herkullinen räikynä passacaglia-osassa erottunut niin hyvin kuin olisi toivonut.
 

James Ehnes
 
M ax Bruchin säveltäjänmaine on pitkään perustunut hänen toiseen viulukonserttoonsa. Viime aikoina ovat yksien ja samojen konserttojen pyörittelyyn kyllästyneet viulistit kuitenkin kaivaneet esille hänen ensimmäisen ja kolmannen konserttonsa ja havainneet nekin esityskelpoisiksi.
Ei ole ihme, että Johannes Brahmsin kerrotaan mieltyneen Bruchin kolmanteen viulukonserttoon, niin brahmsilaiseen henkeen se on sävelletty. Ensimmäisen osan tarmokas pääteema toi mieleen Brahmsin Akateemisen alkusoiton.
Illan viulusolisti James Ehnes tulkitsi nautittavan henkevästi ja tyylikkäästi Bruchin kauniita, mutta profiililtaan melko luonteettomia säveliä. Herkästi nuori kanadalainen kirvoitteli soittimestaan hienostuneita sointisävyjä, mutta tilaisuutta kuulijoitten hurmaamiseen lämpimän täyteläisellä kantilenalla ei konsertto hänelle suonut. Tässä lieneekin pääsyy teoksen kokemaan unohdukseen.
Vasta ylimääräisenä soittamassaan Niccolo Paganinin soolokapriisissa nro 16 g-molli Ehnes pääsi paljastamaan leijonankyntensä häikäisevänä virtuoosina.

Arto Sakari Korpinen
 
Tämän tiedoston teksti © Arto Sakari Korpinen
James Ehnesin kuva hänen omalta nettisivultaan