ASK Pro Musica Classica • Arto Sakari Korpisen musiikkisivut    
Kritiikin valokeila • 13/2002
pääsivu

hakemisto 2002

Sisäisistä äänistä tuleen ja tappuraan

Sinfonia Lahti
Sibeliustalossa 25.4.2002
 
Osmo Vänskä, kapellimestari
Anna Kreetta Turunen, alttoviulu

  • Jean Sibelius: Rakastava
  • William Walton: Alttoviulukonsertto
  • Pjotr Tshaikovski: Sinfonia nro 5 e-molli

pääsivu

hakemisto 2002

Osmo Vänskä

J ohtaessaan pitkästä aikaa Lahdessa maestro Vänskä veti sinfonikkonsa triumfaaliseen menestykseen. Konsertti-illan huipensi yksi Sinfonia Lahden parhaista Tshaikovski-tulkinnoista kautta aikojen - ellei suorastaan paras! Loistokasta ja taiturillista musisointia siivitti huikaiseva sähköinen lataus.
Tyylikäs ja antoisa ohjelmakokonaisuus oli rakennettu onnistuneen nousujohteiseksi. Ensin kuulosteltiin Sibeliuksen Rakastava-sarjan syvähenkisiä "sisäisiä ääniä". Sitten nautiskeltiin Waltonin alttoviulukonserton vaihtelevista, sekä lempeästi hyväilevistä että hyväntuulisesti leikittelevistä sävelistä. Ja lopuksi kylvettiin Tshaikovskin viidennen sinfonian väkevinä pauhaavissa sävelkuohuissa.
 
V älittäessään hivelevin soinnein Rakastava-sarjan äärimäisen herkkiä ja tummasävyisiä tunnelmia orkesterin jousisto koki tähtihetkiään. Pienintä piirtoa ja nyanssia myöten ehyeksi hiottu esitys puhutteli, piti otteessaan ensimmäisestä sävelestä viimeiseen. Kiitettävän laaja voima-asteikko ylti hauraista, tuskin kuuluvista pianissimoista verevän täyteläisinä soiviin fortissimoihin.
Tulkinta aiotaan piakkoin tallentaa levylle. Rohkenen ennustaa, että Osmo Vänskä ja hänen oivat jousiniekkansa tulevat peittämään aiemmat Rakastava-sarjan levyttäjät varjoonsa.
 

Anna Kreetta Turunen
 
M ielestäni Waltonin alttoviulukonsertto on vielä hienompi teos kuin hänen varsin usein soitettu sellokonserttonsa. Syystä monet pitävät sitä kaikkien aikojen parhaana teoksena lajissaan. Luullakseni sitä esitetään harvakseltaan vain siksi, että solisteiksi on tarjolla huomattavasti vähemmän alttoviulisteja kuin sellistejä.
Niinpä oli hienoa, että konsertolle löytyi omasta takaa solistitason taitaja, Sinfonia Lahden sooloaltisti Anna Kreetta Turunen.
Vaikka ilmassa oli perhejuhlankin tunnelmaa, liikuttiin tulkinnassa toki korkeammalla tasolla. Lämminhenkisesti mukana eläneitten kollegojensa tukemana nuori solisti ylti voitokkaaseen, kansainvälisenkin vertailun kestävään suoritukseen.
Erityisen nautittavia olivat ne hetket, jolloin alttoviulu lauloi omimmalla alueellaan viehkeän melodisesti ja sen pehmeät, lämpimät ja kauniit soinnit hivelivät korvaa. Mutta vaikuttavia olivat myös ne käänteet, joissa alttoviulu joutui kipuamaan jännittävästi viulumaisiin korkeuksiin.
Vastakohdaksi solistin runollisille ja hellämielisille puheenvuoroille Walton on kirjoittanut orkesterille räiskähteleviä osuuksia, jotka toteutettiin säkenöivän tehokkaasti. Ensi osan alussa sointikudos kuulosti hieman sekavalta, tärkeät asiat eivät piirtyneet esille täysin toivotulla tavalla. Ainakin kerran myöhemmin tuppasivat solistin kuvioinnit peittymään orkesteriosuuden alle.
 
T shaikovskin viitonen oli täyttä tulta ja tappuraa alusta loppuun, vaikka tulkinnan polttavin hehku pitikin kätkeä hetkittäin pinnan alle - kuten hitaan osan laulullisissa vaiheissa tai valssin viehkeässä keinunnassa.
Siitä huolimatta, että Vänskä piiskasi ääriosat tavallista nopeampaan tempoon, ne soivat erittäin jäntevinä ja rytmisesti elävinä. Sama henki leimaa Igor Markevitchin ja Lontoon sinfonikkojen sävähdyttävän hienoa levytystä vuodelta 1966. Kuuluisikohan se Vänskän esikuviin?

Arto Sakari Korpinen
 
Tämän tiedoston teksti © Arto Sakari Korpinen