ASK Pro Musica Classica • Arto Sakari Korpisen musiikkisivut    
Kritiikin valokeila • 14/2002
pääsivu

hakemisto 2002

Virret orkesterin väreissä

Sinfonia Lahti
Ristinkirkossa 27.4.2002
 
Osmo Vänskä, kapellimestari

pääsivu

hakemisto 2002

S infonia Lahden viime vuonna ilmestynyt Suomalainen Virsi -levy sai kosolti kehuja ja saavutti nopeasti kultalevyyn oikeuttavat myyntiluvut. Pitihän se siis hankkia ja kuunnella.
 
Heti ensimmäisellä kerralla tulin kuunnelleeksi levyn alusta loppuun. Mutta siihen se sitten jäikin, sillä levyn anti ei puhutellutkaan minua odottamallani tavalla.
Etenkin vanhimmat, koruttoman hartaat virret tuntuivat menettävän aidointa luonnettaan tultuaan puetuiksi suuren orkesterin värikkääseen, toisinaan jopa viihteellisyyttä lähestyvään sointiasuun.
Kuunnellessani esimerkiksi Ilkka Kuusiston orkesterisovitusta virrestä Koska valaissee kointähtönen muistui mieleeni Ahti Sonnisen tuttu sello-piano-sovitus. Niin hienosti sommiteltu kuin edellinen sinänsä onkin, tavoittaa jälkimmäinen kaikessa yksinkertaisuudessaan satuttavammin sävelmän hengen.
 
H uomautettakoon, että levyn ytimekkyydessään oiva nimi johtaa harhaan. Vain neljä levyn kahdestakymmenestä yhdestä virrestä on täysin varmasti suomalaista alkuperää. Eli ne, jotka ovat Jean Sibeliuksen, Heikki Klemetin sekä Taneli ja Ilkka Kuusiston käsialaa.
Yhtä varmasti kolmetoista virttä on peräisin muilta mailta. Niinpä oikeampi nimi levylle olisi Suomalaisten mielivirsiä.
 
K un Sinfonia Lahti nyt tarjoili Osmo Vänskän johdolla Virsi soi -konsertissaan levyn sisällön kokonaisuudessaan elävänä esityksenä, tulin jonkin verran pyörtäneeksi ajatuksiani. Ristinkirkon lämpimän hartaassa ilmapiirissä sovitukset tekivät selvästi paremman vaikutuksen kuin kotosalla stereoista kuultuina.
Konsertin aloittanut Jumala ompi linnamme -virsi soi sangen valloittavasti. Herman Rechberger on tavoittanut sovitukseensa taidokkaasti tyylipiirteitä, jotka viittaavat sävelmän syntyaikoihin eli 1500-luvulle.
Eniten pidin kuitenkin niistä sommitelmista, jotka eivät jääneet tavanomaisiksi sovituksiksi, vaan sisälsivät myös uutta luovaa, persoonallista ainesta.
Tässä mielessä Harri Ahmaksen aistikkaat ja henkevät sovitukset erottuivat edukseen. Miten tulivatkin niitä kuunnellessa mieleeni Brahmsin Haydn-muunnelmat, joitten teema ei tosiasiassa olekaan Haydnin säveltämä, vaan vanha Pyhän Antoniuksen koraali, siis virsi.
Mielestäni Ahmaksen kannattaisi kehitellä oivia ideoitaan ja säveltää muunnelmateos. Niitähän on orkesterikirjallisuudessa tarjolla hämmästyttävän vähän. Suomalaisista muistuu tähän hätään mieleen ainoastaan Aulis Sallisen 14 Juventas-muunnelmaa.
 
V irret soitettiin konsertissa samana tilkkutäkkimäisenä maratonjonona kuin levylläkin. Ryhmittämällä virret osastoiksi vaikkapa sovittajien mukaan olisi ohjelman kokonaisuus saanut kaivattua ryhtiä. Sitä paitsi yleisö olisi päässyt useammin läpsyttämään kutiavia kämmeniään. Nyt taputettiin kapellimestarin pyynnöstä vain konsertin lopussa - mutta toki sitäkin innokkaammin.

Arto Sakari Korpinen
 
Tämän tiedoston teksti © Arto Sakari Korpinen