ASK Pro Musica Classica • Arto Sakari Korpisen musiikkisivut    
Kritiikin valokeila • 21/2002
pääsivu

hakemisto 2002

Hohdokasta urkutaidetta pianotekniikalla

Lahden urkuviikon konsertti:
 
Jeremy Filsell, piano ja urut
Ristinkirkossa 31.7.2002

 

  • Julius Reubke: Pianosonaatti b-molli
  • Marcel Dupré: Kolme preludia ja fuugaa
  • Julius Reubke: Urkusonaatti c-molli, "Psalmi 94"

pääsivu

hakemisto 2002

Jeremy Filsell

T oki kaikki urkurit osaavat soittaa pianoa. Miksi sitten niin harvat heistä esiintyvät myös konsertoivina pianisteina?
 
Syy on selvä. Piano ei ole usean sormion ja jalkion kanssa taituroivalle urkurille niin helppo vastus kuin maallikko saattaa kuvitella. Se nimittäin asettaa soittajalleen aivan omat kosketukselliset vaatimuksensa - joitten hallinta ei itse asiassa ole urkureillekaan pahitteeksi.
Lahden urkuviikolla aiemmin vierailleista urkureista ainakin Wolfgang Rübsam ja Wayne Marshall ovat esiintyneet ja jopa levyttäneet myös pianisteina. He eivät kuitenkaan ole muistaakseni istahtaneet Ristinkirkon flyygelin ääreen kuten brittiurkuri Jeremy Filsell konsertissaan keskiviikko-iltana.
Filsellista muistui mieleeni keskustelu, jonka satuin kuulemaan opiskeluvuosinani välitunnilla Sibelius-Akatemiassa. Toinen rupattelija oli urkuri-pianisti Tapani Valsta, toinen opettajani Timo Mikkilä, molemmat tuon ajan johtavia pianistejamme.
Tapani Valsta, joka ehti sittemmin toimia kolme vuosikymmentä Helsingin tuomiokirkon urkurina, manaili urkuoppilaitten vääriä asenteita ja harjoittelutapoja. Nämä kun löivät laimin pianoläksyjensä harjoittelun, mutta nyhräsivät sitäkin tiiviimmin "kopeissaan" urkujen kimpussa.
Vaikka Mikkilä yritti hieman toppuutella Valstaa arvelemalla, etteikö sittenkin olisi parasta harjoitella urkujensoittoa nimenomaan uruilla, pysyi tämä järkkymättä kannassaan: Ei! Kyllä pianon soittaminen on urkurin soittotekniikan kehittämisessä A ja O!
 
J eremy Filsellia voi sanoa eläväksi todisteeksi siitä, että Valsta oli oikeassa. Loisteliaan pianotekniikan ansiosta Filsellin musisointi urkujen äärellä on poikkeuksellisen hohdokasta. Soitto on ihailtavan irtonaista ja vaivatonta, sointi ilmavaa, rytmi kimmoisaa.
Niin soinnulliset kuin polyfonisetkin kudokset säilyvät muhkeimmillaankin harvinaisen selkeinä ja väreiltään puhtaina. Kun myös Filsellin tulkinta on ihastuttavan luonnollista, aistikasta ja jäntevää, saattaa kuulija nautiskella soitosta täysin siemauksin.
Konsertin ohjelmaa kehystivät Julius Reubken pianosonaatti b-molli ja urkusonaatti c-molli. Niitten välissä kuultiin kolme Marcel Duprén preludia ja fuugaa uruille.
Saksalaisen, vain 24-vuotiaana 1858 kuolleen Reubken musiikki ehti olla pitkän aikaa unohduksissa. Esimerkiksi 1979 ilmestynyt Otavan iso musiikkitietosanakirja ei tiedä hänestä mitään, ei liioin Ullstein-kustantamon Lexikon der Musik vuodelta 1973. Urkurit ovat kuitenkin jo ehtineet ottaa hänen urkusonaattinsa kantaohjelmistoonsa, ja lienee vain ajan kysymys, että pianistit tekevät samoin hänen pianosonaattinsa suhteen.
Urkusonaatin Reubke sävelsi Psalmin 97 säkeitten innoittamana. Sen moninaisissa vaiheissa Filsell osoitti näkemykselliset kykynsä rakentaa draamaa ja hallita kokonaisuuksia. Romanttisimmissakin pauhuissaan musiikki säilytti ryhtinsä ja selkeytensä, niin myös Allegro con fuoco -jakson (Kuinka kauan, Herra, annat jumalattomien pitää iloaan?) melskeisissä vaiheissa.
 
R eubke oli itsensä Franz Lisztin piano-oppilaita, yksi lahjakkaimmista. Niinpä on selvää, että nuoren sävelsepon kynänjäljessä on runsaasti oppi-isän musiikista saatuja vaikutteita - pianosonaatissa selvästi enemmän kuin urkusonaatissa, jopa sävellaji on sama kuin Lisztin ainoassa pianosonaatissa!
Mutta Reubke on sulattanut vaikutteet kauniitten melodioitten ja harmonioitten täyttämäksi ehyeksi ja puhuttelevaksi kokonaisuudeksi. Sitä paitsi teos kuulosti Filsellin taitavissa käsissä soittimellisestikin hyvin kiitolliselta.
Duprén H-duuri-preludi lähti liikkeelle suorastaan tulisesti ja pyyhälsi päätökseensä säihkyvän vauhdikkaasti. F-molli-preludiin Filsell taikoi tenhoisan hämytunnelman ja kaareutti fuugan sävelet tyylikkäästi laajoin, levollisin vedoin. Sävelten vinha vipellys g-molli-preludissa johti vanhoja gigue-tansseja mukailevaan fuugaan, joka yltyi riehakkaaksi sävelten leikiksi.

Arto Sakari Korpinen
 
Tämän tiedoston teksti © Arto Sakari Korpinen