ASK Pro Musica Classica • Arto Sakari Korpisen musiikkisivut    
Kritiikin valokeila • 23/2002
pääsivu

hakemisto 2002

Mahler ei sovi uruille

Lahden urkuviikon konsertti:
 
David Briggs, urut
Ristinkirkossa 2.8.2002

 

  • Gustav Mahler: Sinfonia nro 5
    (David Briggsin urkuversio)

pääsivu

hakemisto 2002

David Briggs

G ustav Mahlerin viides sinfonia on jo pitkään kuulunut mieliteoksiini. Levyhyllyilleni onkin kertynyt runsas tusina eri tulkintaa, joista "ensirakkaus", Rafael Kubelikin ja Baijerin radion sinfoniaorkesterin levytys, on yhä edelleen suosikkini.
Oli siis erittäin mielenkiintoista kuulla tämä viisiosainen, noin 70 minuuttia kestävä säveljärkäle brittiurkuri David Briggsin esittämänä. Kestääkö yhden miehen urkuorkestari vertailun satamiehiseen sinfoniaorkesteriin?
 
B riggs kertoo saaneensa ensikosketuksen Mahlerin viitoseen jo 14-vuotiaana soittaessaan alttoviulua (!) Englannin kansallisessa nuoriso-orkesterissa: "Tämän musiikin tavaton intensiivisyys ja jännittävyys ottivat minut täysin valtaansa. Urkuversion laatiminen olikin pitkään kiihkeänä tavoitteenani."
Jo vuosisatoja sitten, kun maallisia sävelmiä otettiin hengelliseen käyttöön, esitettiin puolusteluksi kysymys: Miksi kaikkien parhaitten sävelmien pitäisi olla paholaisen omaisuutta?
Briggsin mielestä sanan paholainen tilalle voisi vaihtaa sanan orkesteri. "Todella suuri musiikki puhuu itse puolestaan, tekee vaikutuksen riippumatta siitä asusta, johon se on puettu. Syvimmältä olemukseltaan sovituksen tulee olla eräänlainen illuusio, ja musiikin tulee soida vaikuttavasti uudessa asussaan. Sanoisin, että hyvä sovitus voi lisätä musiikin sanoman ymmärtämistä: voimme kuulla uusin korvin."
 
H ienoja ajatuksia, kieltämättä. Ikävä vain, että ne eivät toteutuneet Mahlerin sinfonian kokemassa muodonmuutoksessa. Musiikki muuttui paljolti lähes tuntemattomaksi. Niin tuttu kuin teos minulle onkin, en aina tajunnut missä mentiin. Se, mitä olen tottunut kuulemaan, Mahlerin sävelellisten ajatusten katkeamaton punainen lanka, hukkui liian usein urkujen mahtaviin sointimassoihin.
Vasta nyt jouduttuani asiaa tarkemmin pohtimaan tajusin, ettei Mahlerin musiikki yksinkertaisesti sovi uruilla soitettavaksi, ei ainakaan viides sinfonia. Esimerkiksi sen ensiosassa Mahlerin teemojen muotoilu - ollakseen elävää ja ilmeikästä - vaatii jatkuvasti iskevyyttä, korostuksia, äkillisiä sforzatoja. Ja näiden toteuttaminenhan on uruilla jokseenkin mahdotonta.
Tästä johtuen Mahlerin musiikki menetti tyystin omimman ilmeensä ja luonteensa. Saatiin toki nautiskella lähes loputtomasti komeasta, loistokkaastakin urkujen pauhinasta. Tasapaksua, tasavahvaa ja hahmotonta sointimassaa se kuitenkin oli verrattuna siihen rikasilmeiseen, värejä ja vivahteita tulvivaan sävelkudokseen, jonka sinfoniaorkesteri saa aikaan.
 
K onsertin jälkeen ostin levyn, jolla David Briggs soittaa Mahlerin viitosen Ristinkirkkoa huomattavasti kaikuisammassa Gloucesterin katedraalissa. Eipä se saanut minua pyörtämään ajatuksiani, pikemminkin päinvastoin.
Sinfonian tunnetuin osa, ylimaallista kauneutta huokuva adagietto laajoin kaarroksin leijuivine melodioineen soveltui parhaiten uruilla tulkittavaksi. Mutta miksi ihmeessä Briggs pilasi homman panemalla bassot möyrimään liikaa? Mahlerin pelkille jousille ja harpulle kirjoittaman osan hellästi hyväilevä sointihan on enimmältään kuulaan ilmavaa.
Vaikka David Briggs mielestäni iskikin kirveensä kiveen Mahlerin suhteen, on hän toki loistava huipputason urkutaiteilija, joka häikäisi teknisellä taituruudellaan ja varmuudellaan. Ja olihan horjumaton selviytyminen sävelellisestä maratonista jo sinällään hatunnoston arvoinen suoritus.

Arto Sakari Korpinen
 
Tämän tiedoston teksti © Arto Sakari Korpinen