ASK Pro Musica Classica • Arto Sakari Korpisen musiikkisivut    
Kritiikin valokeila • 27/2002
pääsivu

hakemisto 2002

Aidot soinnit hurmasivat

Kansainvälisen käyrätorvisymposium:
 
Vanhojen soitinten konsertti
Lahden konserttitalossa
5.8.2002

 
Hansjörg Angerer, luonnontorvi
Richard Seraphinoff, luonnontorvi
Michel Garcin-Marrou, luonnontorvi
Javier Bonet, luonnontorvi
Anna-Maija Luolajan-Mikkola, oboe
Reijo Koskinen, klarinetti
Jussi Särkkä, fagotti
Kari Tikkala, fortepiano
Corniloquio
 
Ohjelmassa muun muassa:

  • Wolfgang Amadeus Mozart: Pianokvintetto KV 452
  • Ludwig van Beethoven: Sonaatti F-duuri
  • Ludwig van Beethoven: Kvintetto
  • Louis-Emmanuel Jadin: Nokturni
  • Jean-Francois Gallay: Suuri kvartetto

pääsivu

hakemisto 2002

M iltä kuulostivat Mozartin ja Beethovenin sävellykset heidän omissa korvissaan - aikana, jolloin torvien venttiilikoneistot ja muut hienoudet olivat vielä tulevaisuutta ja pianokin vasta kehityksensä alkutaipaleella?
Keskiviikkoillan myöhäiskonsertissa käyrätorvi-symposiumin maestrot antoivat tästä mielenkiintoisia näytteitä musisoimalla yksinomaan vanhoilla luonnontorvilla. Alkuperäissoittimia - tai ainakin niitten kopioita - olivat myös muut puhaltimet: oboe, klarinetti ja fagotti. Felix Krohn -salin iso flyygeli sai jököttää peränurkassa, sillä sen paikan lavan hallitsijana oli ottanut cembalon näköinen fortepiano.
Ei tarvinnut olla kultakorva kuullakseen soinnillisen eron nykysoittimiin. Puhaltimilla ero oli kuitenkin pienempi kuin pianoilla. Modernin pianon kirkas, pyöreä ja kantava sointi on etääntynyt varsin kauaksi siitä fortepianon kuivakkaan terävästä ja hennohkosta äänestä, joka aikoinaan innoitti Mozartia ja Beethovenia luomaan sonaattejaan ja konserttojaan.
 

Richard Seraphinoff
 
M ozartin kvintetto KV 452 pianolle, oboelle, klarinetille, käyrätorvelle ja fagotille oli illan hienoin, antoisin sävellys. Richard Seraphinoffin, mainion amerikkalaisen luonnontorvi-virtuoosin, ja neljän suomalaistaiteilijan yksituumaisesti sujunut virkeä musisointi tuotti kuulijalle sulaa nautintoa.
Oboisti Anna-Maija Luolajan-Mikkola, klarinetisti Reijo Koskinen ja fagotisti Jussi Särkkä olivat täysin rinnoin mukana sävelten viehkeässä ja ilmeikkäässä leikissä. Suurimman kukkapuskan ojennan kuitenkin Kari Tikkalalle, joka soitti fortepianoa ihastuttavan henkevästi ja aistikkaasti.
Loistavan taiturillista ja tyylikästä oli Tikkalan musisointi myös Beethovenin F-duuri-sonaatissa op. 17 pianolle ja käyrätorvelle - tämä on nimenomaan säveltäjän merkitsemä järjestys! Hyvin piti pianoforte pintansa, vaikka Hansjörg Angererin voimakkaasti ja muhkeasti soinut torvi muodostikin melkoisen kontrastin ja vastuksen.
Käyrätorvea on perinteisesti pidetty sinfoniaorkesterin vaikeimpana instrumenttina - "kiksit" olivat ainakin ennen vanhaan pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Mutta luonnontorven soittaminen lienee vielä monin verroin vaikeampaa. Ei selviytynyt Salzburgin Mozarteumin arvostettu professorikaan sonaatista täysin vaivattomasti ja ilman pikku lipsuja. Tulkinnan laadussa, elävyydessä ja luonteikkuudessa ei kylläkään ollut valittamista.
 

Michel Garcin-Marrou
 
B eethovenin soittimistoltaan erikoinen kvintetto oboelle, kolmelle käyrätorvelle ja fagotille jäi mysteeriksi. Koska Beethovenin sävellysluettelo ei moista teosta tunne, on kysymyksessä mitä ilmeisimmin sovitelma. Yhtä kaikki teos tarjosi kolmelle torvimestarille, Michel Garcin-Marroulle, Richard Seraphinoffille ja Javier Bonetille, oivan tilaisuuden leppoisaan musisointiin illan ratoksi.
Komeapartainen Garcin-Marrou on soittanut Pariisin orkesterissa sen perustamisesta eli vuodesta 1967 lähtien ja edennyt soolocornistiksi. Hänen herkän kauniisti soittamansa Louis-Emmanuel Jadinin nokturni on sangen viehättävä kappale, tyyliltään kuitenkin paljon lähempänä Mozartia kuin Chopinia.
 

Javier Bonet
 
B onet, Espanjan kansainvälisesti tunnetuin cornisti, on muodostanut entisine oppilaineen luonnontorvikvartetin Corniloquio. Ihastuneesti ja riemukkaasti otettiin vastaan yhtyeen kutkuttavan hauska tulkinta Jean-Francois Gallayn Suuresta kvartetosta, Grand quatuor.
Ehdin arvella teosta nykysäveltäjän pilke silmäkulmassa laatimaksi pastissiksi, sillä korvani oli rekisteröivinään sävelistä jopa retuperämäisiä sävyjä. Mutta taisivat nämä sittenkin johtua soittimellisista vaikeuksista, sillä Otavan iso musiikkitietosanakirja tietää kertoa, että Gallay (1795-1864) oli ranskalainen cornisti ja kuninkaallinen kamarimuusikko. Opettaessaan Pariisin konservatoriossa hänellä oli oppiaineenaan nimenomaan cor simple, luonnontorvi.
Reipas musikanttisuus leimasi rytmiltään tikuttavaa ensi osaa. Hempeähköä toista osaa voisi luonnehtia kaihoisasti anelevaksi serenadiksi. Scherzomainen kolmas osa eteni täyttä laukkaa orhin hirnahtelujen vauhdittamana, ja finaalin railakas metsämiehen laulu kiihtyi loppua kohden hurjaan kiitoon.

Arto Sakari Korpinen
 
Tämän tiedoston teksti © Arto Sakari Korpinen