ASK Pro Musica Classica • Arto Sakari Korpisen musiikkisivut
 
Kritiikin valokeila • 3/2003
   


Sinfonista trallatusta

Sinfonia Lahti
Sibeliustalossa 30.1.2003
 
Osmo Vänskä, kapellimestari
Nikolai Demidenko, piano

  • Seppo Pohjola: Tralala
  • Sergei Prokofjev: Pianokonsertto nro 5 G-duuri
  • Edward Elgar: Enigma-muunnelmat



 
ASK


Seppo Pohjola
 
Sinfonia Lahden
konsertin alkunumerona soi uusi suomalainen musiikki, Seppo Pohjolan vuonna 2000 valmistunut Tralala. Yleisradio on jo ehtinyt nauhoittaa ja esittää teoksen, mutta nyt se kuultiin ensi kertaa julkisessa konsertissa.
Kuulijalle ystävällinen, viihdemusiikistakin vaikutteita ottanut Tralala on jälleen yksi mieluisa todistus siitä, että säveltäjämme ovat vihdoin päässeet täydellisesti eroon kaksitoistasäveljärjestelmän ja muitten matemaattis-älyllisten sävellystekniikoitten pakkopaidasta. Orkesterin keinovaroja taitavasti ja virkistävästi käyttelevä teos uhkuu mukaansa tempaavasti sekä rytmistä energiaa että upeita harmonioita.
Jouduin kuitenkin hengessäni nostamaan hattua varsin monelle tutulle vastaantulijalle. Ja jos minun olisi pitänyt säveltäjää tietämättä arvata musiikin kotimaa, olisin ainakin alkupuolella veikannut epäröimättä Amerikkaa. Tosin teoksen hassun hauska nimi toi mieleen  venäläisen Rodion Shtshedrinin ilotulitusmaisen orkesterikonserton, jonka lisänimen voisi kääntää suomeksi muotoon Lystikkäitä trallatuksia.
Jousien vauhdikkaasti suihkiva meno, jota vasket iskevillä ja rytmikkäillä repliikeillään ryydittivät, viittasi välittömästi Leonard Bernsteiniin. Jatkossa olin kuulevinani kaikuja myös Ferde Grofélta (Grand Canyon -sarja) ja Aaron Coplandilta. Niinpä mielikuvituksen siivet veivätkin minut preerialle, jossa tuulten puhurit viuhuivat, kunnes ukkonen aloitti mahtavan jylinänsä.
Kun aution preerian laidalle sitten ilmestyi puuskuttava höyryveturi vaunujaan kiskoen, muistui väkisinkin mieleen sveitsiläinen Arthur Honegger ja hänen runoelmansa Pacific 231. Loppupuolen levollisissa käänteissä ajautuivat ajatukseni Einojuhani Rautavaaran Cantus arcticukseen. Totesin, että yllättävän paljon on yhteistä preerian ja pohjoisten soitten tunnelmassa.
 
No, leikki sijansa saakoon. Edellä sanomani ei tarkoita sitä, että Tralala olisi mielestäni muitten säveltäjien matkimista. Seppo Pohjola on toki sulauttanut eri suunnilta ottamansa vaikutteet omaksi persoonalliseksi sävelkielekseen. Niinpä teoksen kokonaisuus vaikutti varsin ehyeltä, yhtenäiseltä ja tyylikkäältä.
Säihkyvän lennokas ja hiottu tulkinta toi uutuuden esille erinomaisessa valaistuksessa. Tulen tästä lähin seuraamaan suurella mielenkiinnolla Seppo Pohjolan sävellystyötä, hän kun kirjoittaa musiikkia eikä vain nuotteja.
 

Nikolai Demidenko
 
Sergei Prokofjevin viides pianokonsertto kuuluu niihin teoksiin, joitten mahdolliset hienoudet eivät ole minulle avautuneet, niin pitkään kuin olenkin sen kanssa tuttavuutta hieronut. Jo 1960-luvulla se tuli tietoisuuteeni puolivahingossa Mozartin d-molli-konserton siivellä, ostamani levyn kakkospuolella. Mutta vieläkään en ole teokselle lämmennyt, vaikka tulkitsijana on itse Svjatoslav Richter, yksi viime vuosisadan legendaarisimpia pianisteja.   
En siis pidä ihmeenä sitä, että konserttoa esitetään perin harvoin. Sinfonia Lahden solistina vieraillut venäläisyntyinen pianisti Nikolai Demidenko arveli konserttipäivän Etlarissa syyksi epäsuosioon sen "hirvittävää" soittoteknistä vaikeutta. Pitänee paikkansa, mutta vain osittain. Kyllä pääsyy on musiikin unettavassa tylsyydessä. Paljon porua, vähän villoja.
Toki teoksen tunnistaa Prokofjevin kirjoittamaksi: hänen tutut tyylipiirteensä tuuban tukevoittamaa orkesterisointia myöten ovat alati läsnä. Mutta säveltäjän mielikuvitus ei ole tällä kertaa liidellyt hänen nerokkaimpien luomustensa korkeuksiin.
Rakenteeltaan konsertto on varsin erikoinen: se koostuu viidestä lyhyehköstä osasta. Ensimmäisen osan tempomerkinnäksi on merkitty allegro con fuoco, mutta milläpä saat jokseenkin totiseen ja tasapaksuun menoon tulisuutta! Samaa tempomerkintää kantavasta kolmannesta osasta, toccatasta, pilkahtelee sentään konserton harvoja valopilkkuja.
Eipä ollut konsertto innostanut Demidenkoakaan niin perusteelliseen harjoitteluun, että hän olisi uskaltautunut lavalle ilman nuotteja turvaverkkonaan. Taiturillisesti hän silti hallitsi teoksen huikeimmatkin vaikeudet ja ihastutti paikoin kimmeltävällä kosketuksellaan. Ja mitä tulee itse musiikin tulkintaan, teki Demidenko ymmärtääkseni kaiken mahdollisen. Musiikista ei kerta kaikkiaan irronnut enempää.
Tuskin sävelet orkesteriakaan ihmeemmin innoittivat, mutta kiitettävästi se silti pysyi solistin kyydissä Vänskä tarkkana ohjastajanaan. Ylimääräisenä numerona Demidenko soitti mestarillisesti kaksi osaa Prokofjevin mainiosta kokoelmasta Visions fugitives, Pakenenvia näkyjä.
Kokonaiskuvan luomiseksi suuren mestarin tuotannosta on kieltämättä aiheellista soittaa joskus vähemmän arvokkaitakin teoksia. Mutta pidän melkoisena ohjelmistosuunnittelun kömmähdyksenä, että Prokofjevin viides konsertto kuullaan Sibeliustalossa muutaman viikon kuluttua uudelleen. Mikko Franckin johtama Helsingin kaupunginorkesterin vierailukonsertti, jossa sen soittaa väkivahva pianontakoja Alexander Toradze, on nimittäin osa Sinfonia Lahden konserttisarjaa.
 

Osmo Vänskä
 
Edward Elgarin Enigma-muunnelmat, brittiläisen musiikin kuuluisimman mestariteoksen, oli Osmo Vänskä valinnut konsertin päänumeroksi. Kukin muunnelma kuvailee yhtä säveltäjän läheisimmistä ystävistä, viimeinen säveltäjää itseään. Nämä henkilöt tiedetään partituuriin merkittyjen nimikirjainten perusteella.
Mutta se arvoitus, josta teos on saanut nimensä, on yhä ratkaisematta, vaikka lukuisia arveluja onkin esitetty. Kysymyksessä on säveltäjän mukaan salainen teema, joka on tavallaan mukana kaikissa muunnelmissa ja säestää äänettömästi koko teosta. Ongelman ratkaisija saa varmasti nimensä musiikin historiaan - kannattaa yrittää!
Osmo Vänskä oli selvästikin syventynyt perusteellisesti Elgarin sävelten maailmaan, niin aidosti ja elävästi piirreltiin ja maalailtiin nämä luonteikkaat sävelelliset muotokuvat - joita rohkenen väittää erästä viime aikojen kohutaulua näköisemmiksi. Yhtenä satuttavana kohokohtana mainitsen vain sellojen lumoavan herkän ja hivelevän laulun muunnelmassa, jonka Elgar omisti sellistiystävälleen.
 


 
Arto Sakari Korpinen

 
PÄÄSIVU | HAKEMISTO 2003
 
Tämän tiedoston teksti © Arto Sakari Korpinen
Julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 1.2.2003
Seppo Pohjolan kuva hänen kotisivultaan
Nikolai Demidenkon kuva: Jill Furmanovsky/Georgina Ivor Associates