Sinfonia Lahti ja Radion sinfoniaorkesteri
Sibeliustalossa 27.3.2003
 
Sakari Oramo, kapellimestari
Robert Holl, basso-baritoni

• Edgar Varèse: Arcana
• Dmitri Shostakovitsh: Laulusarja Michelangelo Buonarrotin runoihin
• Richard Strauss: Ein Heldenleben (Sankarin elämä)

Sakari Oramo
 
orstai-illan konsertissa yhdistivät voimansa Sinfonia Lahti ja Radion sinfoniaorkesteri, kaksi maamme parasta orkesteria - kuten kapellimestari Sakari Oramo laittamattomasti totesi. Ja kun Oramo itse on yksi maailman parhaita kapellimestareita, oli tuloksena väkisinkin Tapahtuma isolla T:llä.
Saatiin kokea harvinainen tilaisuus kuulla Richard Straussin sävelruno Ein Heldenleben (Sankarin elämä), joka kuuluu myöhäisromanttisen orkesterikirjallisuuden upeimpiin mestariteoksiin. Vaikka Edgar Varèsen Arcana, illan toinen poikkeuksellisen suurelle orkesterille kirjoitettu teos, ei tarjonnutkaan yhtä suurta elämystä, oli se silti mielenkiintoinen näyttö 1920-luvun musiikillisesta radikalismista.
Samalla tuli osoitetuksi, että 135 soittajan mammuttiorkesterikin mahtuu Sibeliustaloon ongelmattomasti, niin muusikot lavalle kuin soinnin massiiviset purkaukset saliin. Lavaa oli laajennettu suurimpaan kokoonsa ja ilmatilaa lisätty avaamalla sivuseinien paneeleita. Epäilemättä mainio akustiikka soi nautinnollisen sointikylvyn paitsi kuulijoille myös kapellimestarille ja muusikoille: ainakin heidän työskentelynsä uhkui innostusta.
 
utta kuka on se sankari, jonka elämää, vihollisia ja taistelukenttiä Strauss kuvailee, Beethovenin ihailema Napoleonko? Ei vainenkaan: sankari on säveltäjä itse! Niinpä vihollisia eivät liioin ole Wellingtonin joukot Waterloossa, vaan kriitikot musiikin kentillä.
Strauss ei kuitenkaan vain kalistele sapelia, kuvaile taistelun tuisketta tai piirtele ilkikurisia karikatyyrejä kriitikoista. Teoksen pisimmän jakson hän omisti sankarin tuelle ja turvalle eli vaimolleen Paulinelle. Tähän yhteyteen Strauss kirjoitti sooloviululle pitkiä sulokkaita puheenvuoroja, jotka Jaakko Kuusisto soitti ihastuttavan tenhoisasti.
Sakari Oramo osoitti syventyneensä Ein Heldenlebenin partituuriin pohjia myöten johtamalla hyvin varmasti ja määrätietoisesti. Niinpä orkesteri ylti elävästi vaihtelevaan ja jännitteiseen tulkintaan, joka piti kuulijan vallassaan alusta loppuun.
 
iin paljon kuin avantgardistisen musiikin intomielisimmät harrastajat ovatkin Varèsen musiikkia ylistelleet, en ole sille koskaan lämmennyt. Ei koskettanut Arcanakaan, jonka sävelistä puuttuu tyystin tunteen lämpö. Kiinnostuneena, mutta viileänä tarkkailijana seurasin sen kylmäpintaista, viiltävillä riitasoinnuilla ja paukkutehoilla mässäilevää sävelpeliä.
Mitään moitittavaa en havainnut itse soittosuorituksessa - tällaisen musiikin yhteydessä en käyttäisi sanaa tulkinta. Oramo oli strategiat loistavasti hallitseva ja taistelukomentoja tiukasti jakeleva kenraali, oivaan iskuvalmiuteen harjoitetut muusikot puolestaan käskyt kurinalaisen tarkasti ja tehokkaasti toteuttavaa tykistöä ja jalkaväkeä.
 

Robert Holl
 
uin toisesta, täysin vastakkaisesta maailmasta olivat Dmitri Shostakovitshin Michelangelo-laulut, jotka aitoa tunnetta huokuen ottivat kuulijan lumoihinsa. Michelangelo Buonarroti, renessanssiajan taiteilijanero, oli paitsi maalari ja kuvanveistäjä myös runoilija. Shostakovitsh puki yksitoista hänen syvämietteistä runoaan hienostuneen persoonalliseen sävelasuun ja kirjoitti säestysosuudet niin pienelle orkesterille, että laulut olisi voitu esittää tavallisessakin konsertissa.
Solistina laulanut hollantilaissyntyinen basso Robert Holl valloitti kuulijat täysin sekä sympaattisella olemuksellaan että henkevällä ja antaumuksellisella tulkinnallaan. Hänen kaunissointinen ja sävykäs äänensä kantoi lämpimän täyteläisenä, mutta taipui myös notkeasti mitä herkimpään ilmaisuun. Esitysten satuttavuus oli myös hienovaraisesti musisoineen orkesterin ansiota.