Sinfonia Lahti
Sibeliustalossa 3.4.2003
 
Leif Segerstam, kapellimestari
Arto Noras, sello

• Richard Strauss: Kuolema ja kirkastus
• Edward Elgar: Sellokonsertto
• Leif Segerstam: Sinfonia nro 43 "for trees..."

 
 
konsertissa vieraili oikeastaan kolme taiteilijaa:  kapellimestari Leif Segerstamin ja sellosolisti Arto Noraksen ohella myös säveltäjä Leif Segerstam — joka 82 sinfoniallaan jo hätyyttelee Joseph Haydnin ennätyslukua 104!
 
Äskettäin Segerstam myönsi julkisesti (Suomen Kuvalehti 6/2003) sen, mitä on jo pitkään uumoiltu: "En matkusta johtamaan minnekään, jollei pakaasissa ole oma sinfoniani. Olen niin röyhkeä." Niinpä hänen alter egonsa pääsi mukaan myös Lahden keikalle. Puisessa Sibeliustalossa saatiin ihmetellen seurata hänen Puusinfoniansa eli sinfonian nro 43 kantaesitystä.
 
Ihmetellen todellakin, sillä säveltäjä Segerstam on perin arvoituksellinen hahmo, etten sanoisi kummajainen, jonka omalaatuiset luomukset herättävät paitsi ristiriitaisia tunteita myös monenlaisia kysymyksiä - muun muassa keisarin uusista vaatteista.
 
on vanha muusikoitten sutkaus, kun harjoitukset ovat jääneet vähiin eikä yhteissoitto ota sujuakseen. Toisaalta muutamat varsin nimekkäätkin säveltäjät kuten Pierre Boulez ja Witold Lutoslawski kokeilivat takavuosina aleatoriikkaa eli arvan tai muun sattuman ohjaamaa sävellystapaa.
 
Nämä kaksi ideaa tuntuvat olevan Segerstam kehittelemän "vapaapulsatiivisen" sävellysmetodin lähtökohtina. Tietyillä signaaleilla ilmaistujen "tukipilareitten" välillä muusikot saavat toteuttaa saamiaan viitteellisiä ohjeita niin kuin parhaaksi katsovat ja osallistuvat siis osaltaan säveltämiseen. Täten sävellys myös muuttuu oleellisesti jokaisella esityskerralla.
 
Erikoista on sekin, että säveltäjä Segerstam tekee näin kapellimestari Segerstamin tarpeettomaksi ja siirtää hänet rivimuusikoksi flyygelin ääreen. Konserttimestari antaa vain aloitusmerkin ja lopetusmerkin, jotta sävellys sentään alkaisi ja päättyisi yhtaikaa - eikä sitä paitsi jatkuisi ikuisuuksiin.
 
Segerstam on saavuttanut maailmanlaajuista kuuluisuutta myös armoitettuna verbaalivirtuoosina, jonka omaperäisiä sanaleikkejä ovat muusikot innolla merkinneet muistiin (http://www.geocities.com/opro.geo/nzso/). Niinpä oli luonnollista, että juuri sinfonialleen nro 43, englanniksi forty three, hän antoi lisänimen "for trees...".
 
jolle Segerstam puhuu, jota hän jumaloi, pelkää, ihmettelee ja halaa, en kuitenkaan kyennyt sävelistä tavoittaamaan, ehkä käsityskykyni rajoittuneisuuden vuoksi. Pikemminkin teoksen mahtavina vellovat sävelmainingit veivät aatokset valtamerten ulapoille.
 
Värikkään musiikin harmonioissa tai aihelmissa ei sinänsä ollut mitään epämiellyttävää. Vaivatta ne sujahtivat korvasta sisään, jos kohta myös toisesta ulos, sillä varsinaista substanssia niissä tuntui olevan perin ohuelti.
 
Sitten niitä kysymyksiä. Miten tulisi suhtautua Segerstamin sävellyksiin, voiko ne ottaa vakavasti? Onko säveltäjä itse tosissaan? Vai seuraileeko hän virnistellen muhkean partansa takana, miten kuulijat syventyvät vakavin naamoin, surrealistisen tunnelman vallitessa, hänen viikarimaisiin temppuiluihinsa?
 
Miten kapellimestari, joka tuntee läpikotaisin kaikki nerokkaat sinfoniat Haydnista ja Mozartista Mahleriin ja Sibeliukseen, voi antaa pikaisesti ja hatarasti sommitelluille luomuksilleen nimen sinfonia, vaikka niissä ei ole tippaakaan sinfonisuutta sanan perinteisessä merkityksessä?
 
Kapellimestari Segerstamista voinee sen sijaan olla vain yhtä mieltä. Kohottamalla Richard Straussin sävelrunon Kuolema ja kirkastus täyteen vavahduttavaan vaikuttavuuteensa hän osoitti olevansa edelleen yksi aikamme suuria maestroja. Sinfonia Lahden loistomuusikot noudattelivat hänen viitteitään alttiisti ja taiturillisesti.
 

Arto Noras
 
tarjosi myös Edward Elgarin sellokonserton esitys. Arto Noras, sellistiemme kruunaamaton kuningas, tulkitsi englantilaisen säveltäjän lempeät ja haikeat sävelnäyt kypsästi. Erityisesti riipaisi adagio-osa, jonka syvyyksiä hän luotaili hyvin herkästi ja henkevästi.
 
Myös teknisesti oli Noraksen soitto mestarillista. Niinpä sello hurmasi kauniin lämpimällä ja vivahteikkaalla soinnillaan. Kun vielä kapellimestari ja orkesteri musisoivat hänen kanssaan täydellisessä yhteisymmärryksessä, oli tuloksena täysosuma.