ASK Pro Musica Classica • Arto Sakari Korpisen musiikkisivut
 
Kritiikin valokeila • 13/2003
   


Vaaleanpunaisia makeisia ?

Sinfonia Lahti
Sibeliustalossa 11.4.2003
 
Ole Kristian Ruud, kapellimestari
Valerija Resjan, piano

  • Eivind Groven: Hjalarljod, juhla-alkusoitto
  • Edvard Grieg: Pianokonsertto
  • Franz Schubert: Sinfonia nro 5



 
ASK


Valerija Resjan
 
Tunnen
suussani lumella täytetyn vaaleanpunaisen makeisen bisarrin ja ihastuttavan maun", muotoili Claude Debussy aikoinaan vaikutelmansa Edvard Griegin musiikista. Ranskalainen säveltäjä ojensi näin norjalaiselle kollegalleen ruusun - piikkeineen.
 
Nyt, kun Grieg on jo pitkään kuulunut arvostetuimpiin säveltäjämestareihin, tuskin kukaan pitää hänen musiikkiaan makeilevana saati eriskummallisena. Toki Grieg loi oman vahvasti persoonallisen ja samalla hyvin norjalaisen sävelkielensä, mutta lumen hailean maun sijasta vaistoamme siinä mieluummin tunturipuroissa solisevan veden kirkkautta ja raikkautta.
 
Griegin pianokonsertto on yksi klassisen musiikin suosituimpia ja rakastetuimpia teoksia. Eikä suotta: niin usein kuin sitä soitetaankin, se jaksaa kerta toisensa jälkeen valloittaa kuulijan sulokkaalla melodisuudellaan sekä romanttisella tunteellaan ja lämmöllään. Niin tälläkin kertaa, kun sen soittivat Valeria Resjan ja Lahden sinfonikot Ole Kristian Ruudin johdolla.
 
Erityisen hurmaavaa oli Valeria Resjanin soiton henkevä runollisuus: tulkintaansa täydellisesti eläytyen hän tavoitti konserton hengen väärentämättömänä ja satuttavana. Miten hellästi, herkästi ja aistikkaasti hän muotoilikaan esimerkiksi ensiosan sielukkaan sivuteeman, samoin finaalin keskijakson tenhoisan, haaveellisen sävelmän. Kuulija hurmaantui tarkasti punnittujen pianissimosävyjen rikkaudesta. Rytmit saivat joustaa aitoon romanttiseen tyyliin, mutta ei koskaan liikaa.
 
Nautittavasti Resjan soitti myös teoksen nopeat jaksot, jotka etenivät lennokkaasti kepeitten, napakasti iskutettujen rytmien siivittäminä. Hienoina yksityiskohtina jäivät mieleen kimmeltävät sävelten nauhat ja upeasti toteutettu sointivyöryjen kasvu pianissimosta fortissimoon ensiosan suuressa kadenssissa.
 
Ole Kristian Ruud piti ihailtavasti huolen siitä, etteivät edes rytmien joustot päässeet horjuttamaan solistin ja orkesterin oivallisesti sujunutta yhteissoittoa. Monet orkesteriosuuden yksityiskohdat saivat kapellimestarin ansiosta uutta väriä ja ilmettä. Usean kerran hän antoi käyrätorven tulla esille tavallista muhkeammin ja uljaammin puheenvuoroineen.
 

Ole Kristian Ruud
 
Jos onGriegin musiikki meille hyvin tuttua, ovat muut norjalaiset säveltäjät jääneet sitäkin tuntemattomammiksi. Pari viulukappaletta, Ole Bullin Paimentytön sunnuntai ja Johan Svendsenin romanssi, tulee häthätää mieleen, mutta eipä juuri muuta.
 
Siksi olikin mielenkiintoista kuulla Eivind Grovenin säveltämä juhla-alkusoitto Hjalarljod, joka soitettiin 900 vuotta täyttäneen Oslon kunniaksi uuden raatihuoneen avajaisissa vuonna 1950. Sanoista hjale ja ljod johdettu teoksen nimi viittaa norjalaisten paimenten joikuihin.
 
Alkusoitto lähti liikkeelle hyvin vetävästi ja samalla juhlavasti: vasket sävähdyttivät komeilla fanfaarimaisilla soinneillaan, jouset vauhdikkaasti suihkivilla vedoillaan. Mutta jännitettä ei lopulta riittänytkään pitkälle, musiikki jotenkin latistui.
 
Taitavasti kirjoitettua ja korvaa miellyttävää musiikkia kieltämättä, mutta melko vähäiseksi jäi sen sisällöllinen anti ja muistikuvat haaleiksi. Hyvin hallitussa esityksessä ei sinänsä ollut moitteille sijaa.
 
Franz Schubertin viides sinfonia päätti konsertin keväisen valoisissa ja leppoisissa tunnelmissa. Määrätietoisin ja tarkoin viittein johtanut Ruud sai musiikin muotoutumaan tyylikkään ehyenä ja selkeänä. Niin elävää ja ilmeikästä kuin tulkinta enimmältään olikin, ei lisäannos kipunoivaa jännitettä olisi ollut pahitteeksi.


 
Arto Sakari Korpinen

 
PÄÄSIVU | HAKEMISTO 2003
 
Tämän tiedoston teksti © Arto Sakari Korpinen
Julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 13.4.2003