ASK Pro Musica Classica • Arto Sakari Korpisen musiikkisivut
 
Kritiikin valokeila • 28/2003
   


Beethovenia mestarillisesti

Risto Lauriala, piano
Heinolan WPK-talossa 12.11.2003

  • Johann Sebastian Bach - Ferrucio Busoni: Toccata, adagio ja fuuga C-duuri BWV 564
  • Ludwig van Beethoven: Sonaatti nro 23 f-molli op.57, Appassionata
  • Einojuhani Rautavaara: Sonaatti nro 1 op.54, Kristus ja kalastajat
  • Franz Schubert - Franz Liszt:
    • Die Liebesbotschaft
    • Gretchen am Spinnrade
    • Die Forelle
    • Auf dem Wasser zu singen
    • Ständchen
    • Erlkönig

ASK


Risto Lauriala ja Heinolan WPK-talon flyygeli, jonka
omisti aiemmin Tapani Valsta

 
Risto Laurialan konsertti Heinolan WPK-talossa poikkesi sikäli tavanomaisesta, että ylimääräisiä numeroita kuultiin myös alussa eikä vain lopussa. Ehkä lämmitelläkseen ennen varsinaisen ohjelman aloittanutta suurta koetosta pianisti soitti ensin kaksi Ferruccio Busonin sovittamaa Johann Sebastian Bachin urkukoraalia.
 
Puhuttelevan hartaasti Lauriala tulkitsi koraalin Nun komm' der Heiden Heiland, mutta harrasteli liikaa rytmin joustoja ja hidastuksia. Koraalin Nun freut euch, lieben Christen kuviot pyyhälsivät puolestaan hirmuisen vauhdikkaasti ja konemaisesti kuin kysymyksessä olisi ollut taituruutta esittelevä harjoitelma. Pianistin oikean käden sormitekniikan pitävyys tulikin todistetuksi, mutta muuten en esityksestä juurikaan kostunut.
 
Se suuri koetos oli samaisen Busonin sovitus Bachin mahtavimpiin kuuluvasta urkusävellyksestä Toccata, adagio ja fuuga C-duuri. Busoni, yksi aikansa huippupianisteja, ei urkumaista komeutta tavoitellessaan sumeillut, vaan latasi sovitukseensa rutkasti nuotteja ja samalla huimia teknisiä vaikeuksia. WPK-talon intiimiin saliin eivät toccatan ja fuugan muhkeat sävelmassat tahtoneetkaan mahtua. Suuressa konserttisalissa ne olisivat epäilemättä vaikuttaneet vähemmän rymisteleviltä.
 
Ihailtavasti Lauriala joka tapauksessa hallitsi teoksen järkälemäisen kokonaisuuden ja monet hankaluudet. Eniten nautin hitaasta adagiosta, jonka taivaallinen melodia kaartuili satuttavan kauniisti. Fuuga taas lähti liikkeelle ihastuttavan eloisasti, kimmoisin rytmein.
 
Ludwig van Beethovenin Appassionata-sonaatissa konsertti tavoitti lakipisteensä. Selvästikin pianisti oli nyt omimmalla alallaan tulkitessaan innoittuneesti ja näkemyksellisesti wieniläismestarin moni-ilmeistä sävelellistä draamaa. Ensi osaan hän valoi sekä ylväyttä ja uljuutta että kiihkoa ja herkkyyttä. Tunnekylläistä väliosaa seurasi säkenöivä finaali rajuine huipennuksineen.
 
Einojuhani Rautavaaran ensimmäinen pianosonaatti, lisänimeltään Kristus ja kalastajat, sai kimmokkeensa eräästä taulusta, josta säveltäjän mukaan "nousi jokin vahva tuoksu, ihan omansa, ja muuttui musiikiksi, raskaiksi mainingeiksi pianon kvarteilla". Niin osaavasti kuin Lauriala hoitelikin teoksen räväkät tehokeinot kyynärvarrella jysäytettyjä sävelterttuja myöten, ei sävellys saanut minua innostumaan.
 
Konsertin päätteeksi kuultiin kuusi Franz Schubertin laulua Franz Lisztin pianosovitelmina, joista monet ovat oikeastaan vapaita fantasioita: sävelmät ovat Schubertia, mutta kaikki muu enemmän tai vähemmän Lisztin hienostelua ja koreilua. Hurmaavia olivat toki kimmeltävät sävelryöpyt kuvatessaan forellin polskahteluja kirkasvetisessä vuoristopurossa. Tuttu Ständchen, serenadi, huokui tunteen lämpöä, ja keijukaiskuninkaan ratsu kiisi sävähdyttävän hurjasti laukaten.
 
Ylimääräisenä numerona Lauriala soitti vihdoin aitoa Schubertia. Sähköisesti tulkittu Es-duuri-impromptu huipensi illan hienosti.

 

Arto Sakari Korpinen

pääsivu | hakemisto 2003
 
Risto Laurialan kuva © Velkki Mykrä
 
Tämän tiedoston teksti © 2003 Arto Sakari Korpinen