ASK Pro Musica Classica • Arto Sakari Korpisen musiikkisivut
 
Kritiikin valokeila • 4/2004
   




Viulun ruhtinatar

Sinfonia Lahti
Sibeliustalossa 12.2.2004
 
Paavo Berglund, kapellimestari
Ana Chumachenko, viulu

  • Joonas Kokkonen: Sinfonia nro 3 (1967)
  • Aram Hatshaturjan: Viulukonsertto (1940)
  • Jean Sibelius: Sinfonia nro 5 Es-duuri

ASK


Ana Chumachenko
 
K un viulutaiteilija Ana Chumachenko syksyllä 2001 esiintyi Sinfonia Lahden solistina, ihastelin hänen läpeensä musikaalista ja aistikasta tulkintaansa, joka sai Robert Schumannin konserton kuulostamaan paremmalta teokselta kuin onkaan.
 
Vieläkin enemmän Chumachenko hurmasi nyt soittaessaan Aram Hatshaturjanin viulukonserton, viehkeitten sävelmien, elävien rytmien ja herkullisten sointivärien kyllästämän teoksen, joka eittämättä kuuluu lajinsa upeimpiin luomuksiin kautta aikojen. Täysin siemauksin nautin esityksen joka hetkestä.
 
Sävellyksissään Hatshaturjan oli uskollinen synnyinmaalleen Armenialle, vaikka suorittikin luomistyönsä pääasiassa Moskovassa. Armenialaiseen kansanmusiikkiin pohjautuen hän loi oman persoonallisen, eksoottisesti sävyttyneen sävelkielensä, joka valloittaa myös viulukonsertossa.
 
Sitä paitsi Hatshaturjan osasi kirjoittaa viululle erinomaisen hyvin luontuvaa musiikkia. Kenties säveltäjällä olikin neuvonantajanaan David Oistrah, legendaarinen viulun mestari, jolle hän konserton omisti. Erityisen kiitoksen säveltäjä ansaitsee siitä, ettei hän päästä orkesteria missään vaiheessa peittämään solistia, vaan mieluummin suo tälle lepohetken koko orkesterin räiskyvien voimakohtien ajaksi.
 
Chumachenkon soitto oli kaikin puolin mestarillista. Hänen henkevä tulkintansa huokui hitaassa osassa herkistävää tunteen lämpöä, eloisassa finaalissa taas hykerryttävää leikkimieltä. Teknisesti soitto häikäisi vaivattomalla taituruudellaan ja pettämättömällä varmuudellaan. Eikä liiaksi voi ylistää hänen viulunsa korviahivelevän kaunista ja vivahteikasta sointiakaan.
 
Yhtenä esityksen kohokohdista on mainittava ensimmäisen osan laaja soolokadenssi, jonka säveltäjä on sijoittanut hieman erikoisesti kehittelyjakson ja kertausjakson taitekohtaan. Sen ilmeiset tekniset vaikeudet Chumachenko hallitsi niin hienosti, että hän saattoi uppoutua täydellisesti musiikin ilmaisuvoimaiseen tulkintaan.
 

Paavo Berglund
 
Illan kapellimestari Paavo Berglund oli valinnut konserton kehyksiksi kaksi sinfoniaa, Joonas Kokkosen kolmannen ja Jean Sibeliuksen viidennen, jotka ovat hänelle ilmeisen läheisiä teoksia. Kokkosen sinfonia sai Berglundin johdolla kantaesityksensä 1967 Radion sinfoniaorkesterin 40-vuotiskonsertissa.
 
Kokkosen sinfonian neljä lyhyehköä osaa yllättävät runsaan lyömäsoittimiston ryydittämällä värikkyydellään ja vaikuttavat pikemminkin sävelkuvilta kuin sinfonisen ajattelun tiivistymiltä. Esitys oli hiottu erinomaiseen tekniseen valmiuteen, ja sinfonian kokonaisuus rakentui rikkumattoman kiinteänä. Tulkinnassa edettiin kuitenkin turhan kiireisesti ja yksioikoisesti. Ei maltettu mielestäni tehdä kaikkea mahdollista yksityiskohtien ilmeittämiseksi ja vastakohtien esilletuomiseksi.
 
Sen sijaan Sibeliuksen viidennen sinfonian esityksestä sukeutui suurenmoinen elämys. Berglundin vuosikymmenten mittaan kypsynyt näkemyksellinen ja veistoksellista monumentaalisuutta johtotähtenä pitävä tulkinta vietti tutun mestariteoksen parissa riemujuhlaa. Millaisen sähköisen jännitteen kapellimestari latasikaan säveliin johtaessaan sinfonian nerokasta finaalia leveänä ja väkevänä sävelten virtana kohti lopun sävähdyttäviä, taukojen erottamia iskuja!
 
Ei ihme, jos yleisö oli viimeisen iskun kajahdettua hetken kuin huumaantuneena. Mutta kun suosionmyrsky sitten puhkesi, juhlittiin maestro Berglundia seisaalleen nousten.
 
Triumfi!
 

Arto Sakari Korpinen


pääsivu | hakemisto 2004
 
Tämän tiedoston teksti © 2004 Arto Sakari Korpinen