ASK Pro Musica Classica • Arto Sakari Korpisen musiikkisivut
 
Kritiikin valokeila • 6/2004
   




Pianotaiteen Grand Old Lady

Sinfonia Lahti
Sibeliustalossa 4.3.2004
 
Aleksandr Lazarev, kapellimestari
Bella Davidovitsh, piano

  • Johannes Brahms: Akateeminen juhla-alkusoitto
  • Frédéric Chopin: Pianokonsertto nro 2 f-molli
  • Pjotr Tshaikovski: Sarja nro 1 d-molli

ASK


 
Kuin kevään valoisana airueena aloitti Sinfonia Lahden romanttisen konsertin kunniatohtori Johannes Brahmsin Akateeminen juhla-alkusoitto.
 
Breslaun yliopisto ei olisi voinut toivoa hienompaa vastalahjaa antamastaan arvonimestä. Teoksen kantaesitys Breslaussa 1881 oli promootiojuhlallisuuksien eittämätön huipputapahtuma.
 
Mikä ihmeen Breslau? Kun Puola toisen maailmansodan jälkeen siirrettiin pitkät matkat länteen, muuttui saksalais-preussilainen Breslau puolalaiseksi Wroclawiksi.
 
Akateeminen sanan nuivassa merkityksessä ei alkusoitto suinkaan ole, kaikkea muuta. Brahms sommitteli ylioppilaitten vanhoista kevät- ja juomalauluista riemukkaan kimaran, sykähdyttävänä huipennuksena tuttu Gaudeamus igitur.
 
Kapellimestari Aleksadr Lazarevin tarmokkaasti kauhova johtamistyyli sopi  alkusoittoon paremmin kuin illan muihin teoksiin. Soitto tempasi mukaansa säihkyllään ja vauhdillaan.
 

Bella Davidovitsh
 
Bella Davidovitsh, pianotaiteen grand old lady, soitti Frédéric Chopinin f-molli-pianokonserton. Illan koskettavimmat hetket koettiin konserton hitaassa larghetto-osassa, jossa pianistin henkevä ja kypsä tulkinta tuotti kuulijalle ehyttä nautintoa. Sävelten aistikkaasti muotoilluissa kuvioissa saatiin herkutella niillä kosketuksen persoonallisilla hienouksilla, joiden puutteesta hän nuorempia kollegojaan moitiskeli Etlarin haastattelussa.
 
Mutta ensiosan alkupuolella hämmästelin voimankäytön tasaisuutta ja sävytysten niukkuutta. Loppua kohden tilanne toki koheni ratkaisevasti: esimerkiksi pääteema piirtyi toisella tulemisellaan huomattavasti tenhoisampana. Finaali ihastutti lennokkuudellaan, mutta lisäannos kipunointia ei olisi ollut pahitteeksi.
 

Aleksandr Lazarev
 
Berliinin Karajan-kilpailun 1972 voittaneen Aleksandr Lazarevin uralla riittää ylpeilyn aiheita. Vuosina 1987-95 hän oli Moskovan Bolshoi-oopperan yksinvaltias: taiteellinen johtaja ja ylikapellimestari. Sangen mittava on niitten maineikkaitten orkestereitten ja oopperatalojen luettelo, joita hän on johtanut.
 
Hieman tämä ihmetyttää, sillä en pitänyt hänen yksioikoisesta ja reuhtovasta johtamistyylistään. Enimmäkseen sitä mentiin eikä meinattu, väliin kuin tuli hännässä. Puuttui henkevyyttä ja herkkyyttä, lämpöä ja syvyyttä.
 
Kyllähän kapellimestari seurasi ihailtavan tarkasti pianosolistin joustavaa rytminkäsittelyä ja huolehti kiitettävästi sointitasapainosta. Mutta niin konserton orkesterijohdanto kuin välisoitotkin olivat tasaista paahtamista.
 
Tshaikovskin ensimmäinen orkesterisarja oli sekin harjoitettu teknisesti oivaan valmiuteen. Mutta tulkinta jäi perin ulkokohtaiseksi tehojen tavotteluksi. Venäläiseltä muusikolta, jos keneltä, olisi odottanut aitoa tunteen hehkua ja riipaisevaa kaihomieltä.
 
Meillä lähes tuntemattomaksi jäänyt sarja ei kuulu Tshaikovskin mestariteoksiin, mutta sisältää silti joitakin hurmaavia käänteitä. Eniten viehätti intermezzo-osa kauniine melodioineen.   
 
Antaessaan esityksen loppumerkkiä Lazarev käännähti yhtäkkiä yleisöön päin ja kohotti molemmat kätensä korkealle kuin voiton merkiksi. Mutta tämä oli vasta shown alkua: taputusten innostamana Lazarev nosti soolopuhaltajia kumartamaan, kätteli koko muusikoitten eturivin, suuteli naisia hurmurin elkein kädelle, heitteli yleisölle lentosuukkoja...
 

Arto Sakari Korpinen


pääsivu | hakemisto 2004
 
Tämän tiedoston teksti © 2004 Arto Sakari Korpinen