ASK Pro Musica Classica • Arto Sakari Korpisen musiikkisivut
 
Kritiikin valokeila • 18/2004
   




Juhlavasti quasi bolero

Sinfonia Lahti
Sibeliustalossa 2.9.2004
 
Osmo Vänskä, kapellimestari
Christian Tetzlaff, viulu

    Jean Sibelius:
    • Rakastava
    • Kevätlaulu (versio 1895)
    • Kevätlaulu (lopullinen versio)
    • Kuusi humoreskia viululle ja orkesterille opp. 87 & 89
    • Öinen ratsastus ja auringonnousu

ASK


Osmo Vänskä

 
A loitettakoon tällä kertaa konsertin setviminen ylimääräisestä numerosta - niin antoisa ja nautittava kuin ilta oli kokonaisuudessaankin. Sibeliuksen Festivo sopi jo nimensä puolesta tilanteeseen loistavasti.
 
Historiallisia kuvia -sarjaan kuuluvan Festivon Sibelius sävelsi musiikiksi kuvaelmaan, jossa esiintyivät Juhana-herttua ja Katariina Jagellonica hoviväkineen Turun linnassa. Mutta espanjalaisine, kastanjettien ryydittämine bolero-rytmeineen sävellys vie kuulijan aatokset huomattavasti eteläisemmille leveysasteille.
 
Osmo Vänskä ja Lahden taiturilliset sinfonikot saivat etelän auringon hohtamaan kirkkaana. Säihkyvän eloisa, mutta samalla myös uljas ja juhlava tulkinta kruunasi illan mitä upeimmin.
 

Christian Tetzlaff

 
V alloittavia elämyksen hetkiä tarjosi myös nuori saksalainen viulutaituri Christian Tetzlaff  soittaessaan kaikki kuusi Sibeliuksen humoreskia. Säkenöivän musikanttisella ja vivahteikkaalla tulkinnallaan hän herätti nämä askeettisina pidetyt sävellykset uuteen eloon.
 
Siltä tuntui, että viulisti musisoi koko ajan pilke silmäkulmassa. Selvästikin hän piti mielessään kappaleitten huumoriin ja leikillisyyteen viittaavan otsikon ja antoi sen myös kuulua soitossaan.
 
Kirjassaan Suomalaisia sävellyksiä Kai Maasalo myöntää humoreskien viulunomaisuuden, mutta kirjoittaa niitten silti olevan "mahdollisimman kaukana räiskyvästä teknillisestä ilotulituksesta". Pistämällä jousen suihkimaan taiturillisesti Tetzlaff osoitti tämän näkemyksen vähintäänkin liioitelluksi.
 
Erityistä mielenkiintoa herätti Tetzlaffin soitin, se kun ei ole vuosisatoja vanha ja miljoonia maksava Stradivari tai Guarneri, vaan oman aikamme Greiner.
 
Minuun olisi mennyt täydestä kuin väärä raha, jos Peter Greinerin valmistamaa viulua olisi sanottu vanhojen italialaismestareitten tekemäksi. Niin jalona, lämpimän täyteläisenä ja sävykkäänä kantoi sen sointi ainakin minun korviini.
 
Osmo Vänskän tarkan tahtipuikon alla solisti ja orkesteri musisoivat ihailtavan yksituumaisesti, eikä sooloviulun ääni peittynyt orkesterin alle.
 
E i ihan vähällä uskoisi, että Sibelius sävelsi Rakastava-sarjansa alunperin mieskuorolle, niin hienosti musiikki sopii nimenomaan jousien soitettavaksi. Herkän aistikkaassa ja vivahteikkaassa tulkinnassa tavoitettiin koskettavan aidosti sävellyksen syvästi runollinen tunnelma.
 
Kevätlaulun alkuperäisversio vuodelta 1895 ja lopullinen versio vuodelta 1902 eroavat yhteisestä temaattisesta pohjasta huolimatta melkoisesti toisistaan. Epäilemättä lopullinen versio on taideteoksena ehyempi ja selkeämpi heijastellessaan kevään valoisia tunnelmia. Mutta sangen viehättävä on myös alkuperäisversio rosoineen. Se puolestaan jää mieleen jyhkeän alkuvoimaisena kuvauksena talven kahleita kohisten katkovasta keväästä.
 
Öinen ratsastus ja auringonnousu on eräänlainen kummallisuus Sibeliuksen tuotannossa, eikä se ole minua aiemmin ihastuttanut. Sitäkin enemmän sopii kiittää Osmo Vänskän näkemyksellistä tulkintaa, joka hauskoja yksityiskohtia nokkelasti esiin tuomalla piti mielenkiinnon hyvin vireillä.
 
Sibelius on kertonut saaneensa innoituksen "ratsain Suojärveltä Värtsilään kuutamossa halki öisen korven". Mielikuviini, innokas junien ystävä kun olen, pääsi kuitenkin pian livahtamaan kuutamoisella preerialla puuskutteleva rautahepo...
 

Arto Sakari Korpinen


pääsivu | hakemisto 2004
 
Tämän tiedoston teksti © 2004 Arto Sakari Korpinen