ASK Pro Musica Classica • Arto Sakari Korpisen musiikkisivut
 
Kritiikin valokeila • 2/2005
   




Mitä sydämellisimmällä tunteella

Marc-André Hamelin, piano
Lahden musiikkiopistossa 23.1.2005

  • Ludwig van Beethoven: Pianosonaatti nro 30 E-duuri op.109
  • Ludwig van Beethoven: Pianosonaatti nro 31 As-duuri op.110
  • Frédéric Chopin: Andante spianato ja poloneesi op.22

ASK

Marc-André Hamelin

 

K anadalaispianisti Marc-André Hamelin, joka on jo neljästi hurmannut lahtelaiset Sinfonia Lahden solistina, viipyi Lahdessa tällä kertaa tavallista pitempään. Pidettyään sinfoniakonsertin jälkeen pari ansaittua lepopäivää hän konsertoi sunnuntaina aamupäivällä Lahden musiikkiopistossa salin ääriä myöten täyttäneelle yleisölle.
 
Kehuttujen levytystensä ansiosta Hamelin on saavuttanut kuuluisuutta nimenomaan unohduksiin vaipuneen musiikin innokkaana esillekaivajana. Tällä kertaa hän pitäytyi kuitenkin perusklassikoissa. Lyhyehköön ohjelmaan sisältyivät Beethovenin sonaatit E-duuri op.109 ja As-duuri op.110 sekä Chopinin Andante spianato ja poloneesi op.22.
 
Kuten Brahmsin pianokonsertto torstaina kokivat Beethovenin sonaatitkin Hamelinin tulkitsemina eräänlaisen nuorennusleikkauksen. Luullakseni myöhäiset sonaatit koetaan yleensä säveltäjän vakavailmeisiksi testamenteiksi, hänen jäähyväisikseen pianolle. Nyt ne soivat kauttaltaan satuttavan romanttisina, joko herkkää tunteen lämpöä henkien tai intomieltä leiskuen. Selvästikin Hamelin on ensisijaisesti musiikin sisäisiä arvoja rakastava ja luotaileva lyyrikko, vaikka hän toki pystyy tarvittaessa myös väkevään tulkintaan.
 
E -duurisonaatin päättää moni-ilmeinen muunnelmasarja. Sen teeman Hamelin soitti todella "mit innigster Empfindung" (mitä sydämellisimmällä tunteella), kuten säveltäjä on nuotteihin merkinnyt. Myös As-duurisonaatin yksinkertainen, mutta ylimaallisen kaunis Adagio piirtyi Hamelinin käsissä sykähdyttävänä.
 
Kunnioitettavaan kahdeksan vuosikymmenen ikäänsä nähden musiikkiopiston flyygeli tuntuu olevan varsin hyvässä kunnossa, eikä sen soinnissa ole ihmeemmin moittimista. Silti saattoi väliin aavistella, ettei se kyennyt toteuttamaan Hamelinin kosketuksellisten vivahteitten laajaa kirjoa aivan täydellisesti.
 
Sonaattien nopeissa jaksoissa Hamelin tuli ehkä rikkoneeksi perinteisiä "nopeusrajoituksia" pidäkkeettömän taituruutensa vauhdittamana. Mutta kun säveltäjän tempomerkintä on yksiselitteinen prestissimo, ei liene aihetta nokan koputteluun.
 
Chopinin Andante kaartuili aistikkaan koruttomana, kuten lisämääre spianato edellyttää. Yltäkylläisesti koristellussa poloneesissa saivat Hamelinin taiturilliset sormet leikitellä kyllikseen.
 
Y leisen näkemyksen mukaan pianistin on soittaessaan istuttava tuolin etureunalla, ja tuolin on oltava niin etäällä koskettimista, etteivät kyynäpäät ole kyljessä. Vartaloa on taivutettava eteenpäin ja käsivarsia on käyteltävä reilusti nostellen, olkapäitä myöten. Moisista säännöistä piittaamaton Hamelin on malliesimerkki siitä, että pianonsoitossakin huippulahjakas yltää huipulle nimenomaan omin avuin ja neuvoin, ikiomaan tyyliinsä taaplaamalla.
 
Marc-André Hamelin tarjosi kiitolliselle yleisölleen jälleen kaksi ylimääräistä kappaletta. Skrjabinin tuttua cis-mollietydiä op.2:1 seurasi erikoisuutena italialaisen Salvatore Sciarrinon Anamorfosi (1980), Ravelin tyyliä matkiva pikku improvisaatio. Hamelinin mukaan kappale saa yleensä kuulijat tirskahtelemaan, koska sen teema muistuttaa sävelmää I'm singing in the rain. Mutta me vakaat suomalaiset emme sitä tietenkään hoksannneet, vaan kuuntelimme hartaina, hiiskumatta.
 
Viime vuosina suomen kieleen hiipinyt sivistyssana resitaali tarkoittaa jo itsessään solistikonserttia. Miksi siis käyttää otsikkona sanakummajaista resitaalikonsertti?
 

Arto Sakari Korpinen


pääsivu | hakemisto 2005
 
Tämän tiedoston teksti © 2005 Arto Sakari Korpinen