ASK Pro Musica Classica • Arto Sakari Korpisen musiikkisivut
 
Kritiikin valokeila • 3/2005
   




Titaanin herkät hetket

Sinfonia Lahti
Sibeliustalossa 10.3.2005
 
Moshe Atzmon, kapellimestari
Grigori Sokolov, piano

  • Robert Schumann: Manfred-alkusoitto
  • Wolfgang Amadeus Mozart: Pianokonsertto nro 23 A-duuri KV 488
  • Johannes Brahms: Sinfonia nro 2 D-duuri

ASK

(vas.) Moshe Atzmon, Grigori Sokolov

 

P ianon titaani, Pietarin shamaani, Pianon ruhtinas, Iso G, Pianohirmu... Rakkaalla pianistilla on monta lisänimeä.
 
Lukemattomat kerrat Suomessa vieraillut Grigori Sokolov on jo pitkään ollut musiikkiyleisömme suursuosikki, eikä innostus hänen taidettaan kohtaan osoita laantumisen merkkejä, päinvastoin. Sibeliustalo täyttyi jälleen hänen hartaista ihailijoistaan.
 
Soittaessaan torstai-iltana ties monettako kertaa Sinfonia Lahden solistina Grigori Sokolov jätti titaanin jämerät otteet syrjään ja esittäytyi mitä henkevimpänä ja herkimpänä Mozartin sävelten tulkkina. Satuttavan kauniina ja runollisena soi hänen käsissään A-duurikonsertto KV 488, yksi Mozartin ihanien pianokonserttojen ihanimmista.
 
Itse asiassa Sokolovin tulkinnassa ei ollut huomiotaherättävän erikoisia tai persoonallisia piirteitä, sillä hän antoi sävelten puhua aidosti ja vapaasti ominta kieltään. Musiikilliset ajatukset piirtyivät hyvin luonnollisesti ja samalla ilmeikkäästi muotoiltuina säkeinä.
 
Tunteen lämpöä lempeästi henkineen ensiosan jälkeen pianisti luotaili hellästi ja puhuttelevasti hitaan osan surumielisiä syvyyksiä. Heittäytymällä finaalin hyväntuuliseen ja vauhdikkaaseen leikkiin sytyttävän intomielisesti hän tempasi kuulijat vastustamattomasti mukaansa.
 
Täydellisyyttä hipoi Sokolovin soitto paitsi tulkinnallisesti myös teknisesti. Sitä herkkien kosketuksellisten vivahteitten runsautta ja sävelellisten helminauhojen luomoavaa kimmellystä: sävelet tiukkuvat mettä ja hunajaa!
 
Esityksestä saattoi nauttia kaikkinensa täysin siemauksin, sillä Moshe Atzmonin huolellisen tarkasti luotsaamat Lahden sinfonikot tukivat solistiaan alttiisti ja myötäelävästi.
 
Hurmaantunut yleisö ei päästänyt Sokolovia lavalta ilman ylimääräistä numeroa. Kiehtovampaa tulkintaa Chopinin a-mollimasurkasta op.68:2 on vaikeata kuvitella.
 
B rahms oli huumorimiehiä, vaikkei sitä hänen musiikkinsa perusteella ehkä arvaisikaan. Usein hän huvitteli levittelemällä uusista sävellyksistään etukäteen pötypuheita. Toista sinfoniaansa hän kuvasi kustantajalleen: "En ole koskaan kirjoittanut mitään niin surullista, mollimaista; partituuri täytyy painaa surureunuksiin."
 
Tosiasiassa tämä D-duurisinfonia on valoisuudessaan vakavailmeisen ensimmäisen sinfonian vastakohta. Sävelet uhkuvat elämäniloa ensiosan lumoavan kaunista, fis-mollissa liikkuvaa sivuteemaa myöten.
 
Johtamalla ilman partituuria Moshe Atzmon halusi ilmeisesti osoittaa syventyneensä sinfoniaan perinpohjin. Mielestäni ulkoa johtaminen vaikuttaa kuitenkin turhalta hienostelulta. Sitä paitsi tunnen oloni turvallisemmaksi, kun kapellimestarillakin on nuotit edessään.
 
Niin tai näin, Atzmon johti erehtymättömästi ja tarjosi yksityiskohtia myöten ehyen ja luonteikkaan tulkinnan. Ilmeisen huolellinen harjoitustyö tuotti kaunista hedelmää.
 
Ensimmäinen osa kaipasi kuitenkin liikkuvampaa tempoa: onhan tempomerkintänä nopea allegro, vaikka perässä lukeekin non troppo, ei liikaa. Lisäksi hidastelut vaikuttivat liioitelluilta, niin aistikkaasti kuin ne sinänsä toteutettiinkin.
 
Kun kolmen ensimmäisen osan tempot täten poikkesivat toisistaan liian vähän, ei niitten välille syntynyt kylliksi sinfoniseen muotoon olennaisesti kuuluvaa vastakohtaisuutta. Vasta finaali eteni todella rientoisasti huipentuakseen loistokkaasti uljaaseen päätökseensä.
 
S chumann sävelsi Byronin näytelmän Manfred innoittamana eräänlaisen melodraaman, jota hän itse nimitti draamalliseksi musiikkirunoelmaksi. Sen osista vain alkusoitto on välttänyt unohduksen.
 
Erinomaisen elävällä, tyylikkäällä ja dramaattisella tulkinnallaan Moshe Atzmon ja Sinfonia Lahti todistivat, että Manfred-alkusoitto kuuluu eittämättä Schumannin parhaimpiin orkesteriteoksiin.
 

Arto Sakari Korpinen


pääsivu | hakemisto 2005
 
Tämän tiedoston teksti © 2005 Arto Sakari Korpinen