ASK Pro Musica Classica • Arto Sakari Korpisen musiikkisivut
 
Kritiikin valokeila • 8/2005
   


Antoisaa kamarimusiikkia

Harri Ahmaksen sävellyskonsertti
Lahden musiikkiopistossa 3.4.2005
 
Anu Airas, alttoviulu
Ulla Raiskio, mezzosopraano
Ilkka Pälli, sello
Ilkka Sivonen, piano
Mikael Helasvuo, huilu
Anni-Kaisa Tikkala, viulu
Juhani Pitkäpaasi, alttoviulu

Harri Ahmas:

  • Pantomiimi, kolme kappaletta sooloalttoviululle (2003)
  • Becket mezzosopraanolle, sellolle ja pianolle (1993)
  • Kvintetto huilulle, viululle, kahdelle alttoviululle ja sellolle (1993)

ASK

Harri Ahmas

 

M itä yhteistä on salamalla ja alttoviulistin sormella? Kumpikaan ei osu toista kertaa samaan paikkaan. Entä mistä tietää, että alttoviulisti soittaa väärin? Jousi liikkuu.
 
Anu Airas saattoi moiset vitsailut häpeään soittamalla upeasti Harri Ahmaksen sooloalttoviululle säveltämän kolmen kappaleen sarjan Pantomiimi vuodelta 2003.
 
Siltä ainakin tuntui, että Pantomiimi käyttää tyhjentävästi hyväkseen alttoviulun keinovarat suomatta soittajalle hiukkaakaan tasoitusta. Airas vastasi vaativaan haasteeseen voitokkaasti selvittämällä vaikeudet taiturillisesti, varmoin ja määrätietoisin ottein.
 
Mutta ei soitto toki ollut pelkkää teknistä ilotulitusta. Musiikin herkät sisäiset arvot ovat sittenkin Pantomiimin parasta antia, ja myös niiden näkemyksellisenä esilletuojana Airas osoitti olevansa tosi taiteilija.
 
H arri Ahmaksen musiikille omistetun konsertin kaksi muuta teosta olivat iäkkäämpiä, kumpikin vuosikertaa 1993.
 
Konsertin repäisevin teos, mezzosopraanolle, sellolle ja pianolle kirjoitettu Becket, ei kuulostanut sävelkieleltään tyypilliseltä Ahmakselta. Kuvaillessaan viime vuosituhannen alkupuolella eläneen englantilaispiispan kovaa kohtaloa musiikki samoili tavallista syvemmällä sävellajittomuuden tiheikössä. Jopa niin, että laulaja joutui välillä turvautumaan ääniraudan tukeen.
 
Pianisti Ilkka Sivosen jysäyttelemät raskaat sävelmöykyt flyygelin bassopäässä olivat teoksen keskeisin tehokeino. Vastakohdaksi Ulla Raiskion notkea ja kirkas ääni liiteli usein korkeuksissa, kun taas Ilkka Pällin sello piirteli ilmeikkäitä aihelmiaan välittäjänä puolivälin tienoilla. Puhuttelevasta tulkinnasta päätellen esittäjät olivat hyvin sisäistäneet sekä musiikin että sen sanoman.
 
Säveltäjä itse osallistui esitykseen paitsi pianistin lehdenkääntäjänä, myös nuottitelineen alaslaskijana ja ylösnostajana. Sivonen joutui nimittäin välillä kurkkimaan flyygelin uumeniin sormeillakseen ja läimäytelläkseen kieliä. Teoksen loppupuolella Ahmas vielä tyrkkäsi kätensä flyygelin sisälle sordinoidakseen soinnin kuivakkaaksi kopinaksi.
 
Jänniltähän tämmöiset tehokeinot vaikuttavat, ainakin ensi alkuun, mutta musiikillisen ilmaisevuuden kannalta ne ovat mielestäni jokseenkin tyhjänpäiväistä kikkailua.
 
U udenkaupungin Crusell-viikko voi onnitella itseään onnistuneista kaupoista. Se sai rahoilleen enemmän kuin täyden vastineen tilatessaan Ahmakselta kvinteton huilulle, viululle, kahdelle alttoviululle ja sellolle. Luullakseni mainion teoksen tenhovoima tulee kantamaan pitkälle tulevaisuuteenkin.
 
Erityisesti minua kiehtoivat jousien hienot sointikentät, joiden ylle Mikael Helasvuon huilu kehräsi hohdokkaasti sävelellistä hopealankaansa - vaikkei huilu hopeinen ollutkaan. Liekö ollut puuta vai hiilikuitua - musta ainakin.
 
Henkevällä ja innoittuneella tulkinnallaan muusikot todistivat omalta osaltaan sävellyksen sisällökkyyttä ja kestäviä arvoja. Silmin nähden he nauttivat soittamisestaan.
 
Saliin olisi mahtunut paljon enemmän kuulijoita. Mielestäni näitten sunnuntaikonserttien alkamisaikaa ei ole ajateltu loppuun asti. Esimerkiksi messussa kävijöille ei klo 11 sovi. Eikö klo 12 olisi parempi?
 

Arto Sakari Korpinen


pääsivu | hakemisto 2005
 
Tämän tiedoston teksti © 2005 Arto Sakari Korpinen