ASK Pro Musica Classica • Arto Sakari Korpisen musiikkisivut
 
Kritiikin valokeila • 25/2005
   


Atonaalista Rahmaninovia ?

Sinfonia Lahti
Sibeliustalossa 24.11.2005
 
Martyn Brabbins, kapellimestari
Paavali Jumppanen, piano

  • Igor Stravinski: Puhaltimien sinfonioita
  • Witold Lutoslawski: Pianokonsertto
  • Aleksandr Skrjabin: Sinfonia nro 2 c-molli

ASK

Paavali Jumppanen

 

L utoslawskin pianokonserttoko muka atonaalista Rahmaninovia?
 
"Aika osuva kuvaus", sanoi konsertin pianosolisti Paavali Jumppanen torstain Etlarissa. Ja katin kontit, sanon minä.
 
Ei atonaalisuus ole suinkaan ainoa erottava tekijä. Esimerkiksi Rahmaninovin konserttojen tunnusomaisimmasta piirteestä, pitkälinjaisesta ja laulullisesta melodisuudesta, ei Lutoslawskin mosaiikkimaisessa konsertossa ole tietoakaan.
 
Lutoslavskin musiikki on silti omalla improvisatorisella tavallaan mielenkiintoista ja nautittavaakin, sillä siinä riittää pientä ja suurta vipinää, jatkuvasti tapahtuu yhtä ja toista kivaa. Sitä paitsi nokkelat sävelefektit saavat mielikuvituksen liikkeelle.
 
Livertelevine lintuineen, solisevine puroineen, viuhuvine tuulenpuuskineen Lutoslawskin konserton alku johdatteli samoihin maisemiin kuin Rautavaaran Cantus arcticus, kaukaisiin erämaihin, jylhille tuntureille, avarille soille.
 
M utta oliko musiikissa varsinaista juonta, pitkää punaista lankaa? Ainakaan minä en onnistunut sitä tavoittamaan. Pikkuruisia juonen pätkiä sen sijaan riitti. Kuulija, joka edellyttää musiikilta loogisesti etenevää ja selkeästi hahmottuvaa temaattista ajattelua, jäi nuolemaan näppejään.
 
Lutoslavskin kolmikymppisenä säveltämä nerokas Konsertto orkesterille on jo pitkään kuulunut mielisävellyksiini. Pidän sitä yhtenä viime vuosisadan merkittävimmistä orkesteriteoksista. Siksi olen harmitellut, että säveltäjä vanhemmiten antoi periksi atonaalisuuden muodikkaille houkutuksille ja muutti sävellystyyliään.
 
Niin tai näin, Lutoslawskin 75-vuotiaana säveltämän pianokonserton esitys ei jättänyt moitteille sijaa. Siltä ainakin vaikutti, että solisti ja Sinfonia Lahti toteuttivat partituurin vaativan palapelin täydellisessä yhteisymmärryksessä, määrätietoisen varmasti ja hiotun täsmällisesti.
 
Mielikseni seurasin luontevasti musisoivan Paavali Jumppasen virkeää ja innoittunutta tulkintaa. Kun vielä pianistin tekninen taituruuskin yltää korkealle tasolle, ei ole ihme, että itse Pierre Boulez hyväksyi hänet huippuvaikeitten pianosonaattiensa levyttäjäksi.
 

Martyn Brabbins

 
S krjabinia on Suomessa totuttu pitämään Chopinin tapaisena pianosäveltäjänä. Hänen orkesteriteoksistaan on meillä soitettu vain Hurmion runoelmaa ja harvoin sitäkin.
 
Viime vuosina tilanne on kuitenkin alkanut ilahduttavasti muuttua. Niinpä Sinfonia Lahtikin toi nyt tarjolle ehkä parhaan Skrjabinin kolmesta sinfoniasta, c-mollissa liikkuvan kakkosen.
 
Brittiläinen kapellimestari Martyn Brabbins ja orkesteri yltivät todella hienoon, huolella hiottuun ja varmasti hallittuun tulkintaan. Niinpä seurattuani Lutoslawskin konserttoa viileänä tarkkailijana saatoin Skrjabinin toisen sinfonian romanttisena kuohuvia säveliä kuunnellessani muuntautua täysien siemauksien nautiskelijaksi.
 
Kehuin sympaattisen Brabbinsin tarkoituksenmukaista ja luontevaa johtamistyyliä jo hänen edellisen Lahden-vierailunsa jälkeen, eikä minun todellakaan tarvitse ottaa sanojani takaisin. Näkemyksellisesti hän rakensi viisiosaisesta sinfoniasta ehyen monumentaalisen kokonaisuuden.
 
Vaikuttavina toteutuivat musiikin vastakohta-asetelmat, upeasti kasvoivat huippukohdat sävähdyttävään voimaansa. Myös sävykkäistä, huolella punnituista soinnin valööreistä sai korva nauttia: puupuhaltimien soolot erottuivat ihastuttavina hivelevien jousisointien yllä. Myös vasket kunnostautuivat, erityisesti uljaan finaalin loistokkaissa vaiheissa.
 
S travinskin teoksen Puhaltimien sinfonioita tulkinta jäi sen sijaan kuivakkaan asialliseksi. Yllätyin, ettei Brabbins onnistunut valamaan siihen kylliksi ilmettä ja puhtia.
 

Arto Sakari Korpinen


pääsivu | hakemisto 2005
 
Tämän tiedoston teksti © 2005 Arto Sakari Korpinen