logo
 
pääsivu
hakemistot
hakemisto 2006
 
main page
indexes
index 2006
Pro Musica Classica • Arto Sakari Korpisen musiikkisivut
 
Kritiikin valokeila • 2/2006
   


Mozart x 3

Mustaa ja valkoista -konserttisarja:
 
Mozartin pianokonserttoja
Lahden konserttitalossa 8.2.2006
 
Peter Lönnqvist, piano
Kirkkonummen kamariorkesteri
Esa Heikkilä, kapellimestari

    Wolfgang Amadeus Mozart:
     
    • Pianokonsertto F-duuri KV 413
    • Pianokonsertto A-duuri KV 414
    • Pianokonsertto C-duuri KV 415

 

M ozart, Mozart, Mozart... Mitäs minä viimeksi kirjoitinkaan odotettavissa olevasta Mozart-huumasta!
 
Keskiviikkoinen Mozart-konsertti oli sikäli erikoinen tapahtuma, että sen ohjelma koostui kolmesta pianokonsertosta. Pianisteja oli kuitenkin vain yksi ainoa. Niinpä Peter Lönnqvistillä oli poikkeuksellisen raskas ja vaativat urakka harteillaan.
 
Vai oliko? Joku asioita viileästi erittelevä voisi nimittäin huomauttaa, että mitäs tuo nyt on: sama kuin soittaisi soolokonsertissa kolme sonaattia, ei sen kummempaa.
 
N o, ehkä urakkaa kevensi henkisesti myös se seikka, että kaksi ensimmäistä, pianolle ja jousille kirjoitettua konserttoa KV 413 ja 414 soitettiin leppoisasti kamarimusiikin hengessä. Pianistillakin oli nuotit edessään, ja kapellimestari istui konserttimestarin tuolilla jousellaan vetävästi suihkien.
 
Nämä kaksi konserttoa eivät kuulu Mozartin tuotannon huippuihin. Silti ne viihdyttivät kuulijaa mainiosti lukuisine nokkeline käänteineen, etenkin kun soitto oli yksimielistä ja tulkinta eloisan ilmeikästä.
 
Tavalliseen "konsertoivaan" tapaan esitetty C-duurikonsertto KV 415 kuulosti tutulta, vaikkei sekään kuulu Mozartin soitetuimpiin konserttoihin. Siinä Lönnqvistin persoonallinen, musikanttinen Mozart-tulkinta pääsi valloittavasti esille. Piut paut turhan kiltille ja siistille Mozart-soitolle, annetaan musiikin hengittää vapaasti ja ryöpsähdellä virkeästi.
 
Mutta ei pianistin soitto suinkaan ollut pelkkää kimmeltävien asteikkojen ja kuvioitten juoksuttelua. Hitaassa osassa hän malttoi myös luotailla tunteikkaasti musiikin syvyyksiä.
 
K aikkien konserttojen erikoisinta antia olivat pitkät kadenssit, joilla Lönnqvist ryyditteli muitakin osia kuin vain ensimmäistä.
 
Koska käsiohjelmassa ei mainittu kadenssien säveltäjiä, ne mitä ilmeisimmin olivat peräisin Lönnqvistin omasta hatusta. Mozartin peruja ne eivät ainakaan olleet, nämä kirjavat ja samalla hauskat tyylien sekoitukset Mozartista ja Beethovenista Brahmsin ja Lisztin kautta Raveliin ja Prokofjeviin. Eniten nostattivat hymyä huuleen mukaan tuikatut Papageno-vekkulin repliikit Taikahuilusta.
 
Improvisoimalla solisti nappasi itselleen tilaisuuden taituruutensa ilotulitusmaiseen esittelyyn. Ja juuri tämähän on itse asiassa kadenssien perimmäinen tarkoitus. Mutta toisaalta kadenssit näin rohkeasti toteutettuina hyppäsivät ulos sävellysten kehyksistä, eikä tämä välttämättä ihastuttanut niitä kuulijoita, joille tulkinnan tyylillinen eheys on a ja o.
 
K irkkonummen kamariorkesteri suoriutui tehtävistään oivasti. Nautittavan varmasti ja tyylikkäästi musisoiden se tuki pianistia kiitettävästi.
 
Tapansa mukaisesti Esa Heikkilä johti hienosti, osuvin elein. Enkä ollut ainoa ihmettelijä: "Miten hän ehtiikin joka paikkaan?"
 

Arto Sakari Korpinen


Tämän tiedoston teksti © 2006 Arto Sakari Korpinen