logo
 
pääsivu
hakemistot
hakemisto 2006
 
main page
indexes
index 2006
Pro Musica Classica • Arto Sakari Korpisen musiikkisivut
 
Kritiikin valokeila • 6/2006
   


Mozart-juhlintaa

Mozart-festivaalin päätöskonsertti:
 
Sinfonia Lahti
Sibeliustalossa 25.3.2006
 
Jaakko Kuusisto, konserttimestari
Emil Holmström, piano
Lotta Nykäsenoja,viulu
Virpi Saraluoto, viulu

Mozart:

  • Sinfonia nro 32 G-duuri KV 318
  • Concertone kahdelle viululle ja orkesterille C-duuri KV 190
  • Pianokonsertto c-molli KV 491

 

Emil Holmström

 

C ramer, Cramer, me emme koskaan pysty tekemään mitään tämänkaltaista!"
 
Näin kerrotaan Beethovenin huudahtaneen konsertissa vierustoverilleen, pianisti-säveltäjä Johann Baptist Cramerille, kun Mozartin c-mollipianokonserton finaali oli ennättänyt loppunousuunsa.
 
Cramerin suhteen Beethoven oli varmasti oikeassa, mutta omia kykyjään hän kyllä tuli aiheetta väheksyneeksi. Beethovenin oma c-mollipianokonsertto (nro 3) kestää toki vertailun mainiosti. Joka tapauksessa c-mollikonsertto KV 491 kuuluu Mozartin 23 pianokonserton parhaimmistoon - parhaan nimeäminen on mahdotonta.
 
Sinfonia Lahden Mozart-festivaalin käsiohjelmassa noudatettiin pianokonserttojen vanhaa numerointia (1-27), jonka mukaisesti c-mollikonsertto on nro 24. Nyt kuitenkin tiedetään, että neljä ensimmäistä konserttoa ovat vain mukaelmia muitten säveltäjien teoksista. Niinpä ne on uusimmassa numeroinnissa tiputettu pois, ja c-mollikonsertosta on tullut nro 20.
 
Kokemuksesta tiedän, että tästä aiheutuu harmillista sekaannusta. Onneksi Köchelin luettelon numerointi on ja pysyy, joten sitä tulisi aina käyttää, myös ennakkoilmoittelussa.
 
N uori, 26-vuotias pianosolisti Emil Holmström, Erik T. Tawaststjernan kasvatti Sibelius-Akatemiasta, soitti konserton valloittavan hienostuneesti ja tyylikkäästi. Hioutuneen ja varman soittotekniikkansa ansiosta hän saattoi uppoutua tulkintaan täysin vapautuneesti ja siten herättää Mozartin rakastettavat sävelet eloon aistikkasti ja luonteikkaasti muotoiltuina.
 
Nopeitten ääriosien kimmeltävät juoksutukset ja tiheät kuvioinnit soljuivat ihastuttavan vaivattomasti. Sulaa mielihyvää tuotti myös hitaan osan herkkä ja runollinen tulkinta. Kultavaa'alla punnitut kosketukselliset hienoudet saivat flyygelin soimaan korvaa hyväilevänä, kirkkaana ja samalla miellyttävän pehmeänä ja sävykkäänä.
 
Kadenssien sommittelija pitäisi ehdottomasti mainita käsiohjelmassa, elleivät ne ole säveltäjän itsensä kirjoittamia. Vasta konsertin jälkeen kuulin sattumalta, että ne olivat säveltäjänäkin kunnostautuneen Holmströmin omaa käsialaa. Tätä hieman aavistelinkin, sillä säveliä pyöriteltiin pikemminkin Bachin kuin Mozartin tapaan.
 
M ozartin kahdelle viululle ja orkesterille säveltämällä teoksella KV 190 on erikoinen, harvoin käytetty nimi: concertone. Sana tarkoittaa suunnilleen samaa kuin concerto grosso eli suurta konserttoa. Mitään erityisen suurta saati mahtavaa ei tässä lempeän lämminhenkisessä ja sulavan melodisessa sävellyksessä kuitenkaan ole.
 
Kodikasta tunnelmaa lisäsi vielä se, että solisteina soittivat orkesterin omat jäsenet Lotta Nykäsenoja ja Virpi Saraluoto. Heidän henkevään sävelliseen keskusteluunsa osallistui monilla ilmeikkäillä repliikeillään epävirallinen kolmas solisti, oboisti Lasse Junttila.
 
Konsertin alkusoitoksi oli kaivettu esille yksiosainen G-duurisinfonia (nro 32), jota ei hyvällä tahdollakaan voi kehua mestariteokseksi. Säkenöivän lennokkaassa, tehokkain iskutuksin ja voimanvaihteluin ryyditetyssä tulkinnassa ei sinänsä ollut valittamista, mutta silti olisin mieluummin kuunnellut jonkin Mozartin toinen toistaan herkullisemmista ooppera-alkusoitoista.
 
Jaakko Kuusisto selviytyi kiitettävästi kaksoisroolistaan istuvana kapelli- ja konserttimestarina: yhteissoitto pysyi yllättävän hyvin koossa. Silti väittäisin, ettei puikon heiluttaminen olisi ollut ainakaan pahitteeksi.
 

Arto Sakari Korpinen


Emil Holmströmin kuva: Christian Yakowlef / Uusinta Publishing Company Ltd
 
Tämän tiedoston teksti © 2006 Arto Sakari Korpinen