logo
 
pääsivu
hakemistot
hakemisto 2006
 
main page
indexes
index 2006
Pro Musica Classica • Arto Sakari Korpisen musiikkisivut
 
Kritiikin valokeila • 9/2006
   

Minkä näköinen on
Pertti Pekkanen
 
Sinfonia Lahden vappukonsertti
Sibeliustalossa 1.5.2006
 
Pertti Pekkanen, kapellimestari

 
 

Pertti Pekkanen

 

I han Pekkasen näköinen ohjelma, tuumiskeli muuan asiantuntija juuri ennen vappukonsertin alkua.
 
En valitettavasti ennättänyt kysyä häneltä tarkempia perusteluja näkemykselleen. Seuraavasta kuitenkin selviää, mitä kapellimestari Pertti Pekkanen tarjoili Sinfonia Lahden suosiollisella myötävaikutuksella.
 
Alkunumeroksi hän oli valinnut Mozartia, 250-vuotisjuhlavuoden kunniaksi tietenkin. Figaron häitten alkusoiton riemukkaat sävelet sopivatkin vapun iloisiin tunnelmiin kuin - no, nenä päähän. Eikä säkenöivässä tulkinnassa ollut valittamista.
 
Brahmsin viides unkarilaistanssi sujui sekin vauhdikkaasti ja jäntevästi. Sindingin Kevään kohinaa on Brahmsin tanssin tavoin alun perin pianokappale. Tuhti orkesterisovitus ei kuitenkaan sen tenhoa lisännyt, päinvastoin. Piano yksinään välittää kevätpurojen kimmeltävän solinan hurmaavammin.
 
S itten Pekkanen pisti yleisön laulamaan. Murheisna miesnä rullaati-rullattiin jopa kahteen kertaan. Petri Juutilainen oli nokkelasti kähveltänyt pätkän Straussin valssia orkesterisovituksensa johdannoksi.
 
Hatshaturjanin hieno Naamiaisvalssi eteni vetävästi muhkein soinnein. Mutta voimankäytössä pysyteltiin liiaksi fortissimossa, ja soitanto vaikutti jokseenkin sävyttömältä ja suoraviivaiselta.
 
Toivo Kärjen tangon Täysikuu tulkitsi oivasti orkesterin oma einogrön, käyrätorvensoittaja Jarkko Peltoniemi. Maukkaan orkesterisovituksen oli sommitellut Paavo "Pati" Raninen, joka kouluaikoinaan, runsas puolivuosisataa sitten, tunnettiin Heinolassa intomielisenä ja näppäränä jatsipianistina.
 
U uno Klamin kolmiosainen sarja Kuvia maalaiselämästä (VPK:n marssi, Odotus, Puhe) oli minulle uusi tuttavuus. Siinä sitä oli kerrakseen hulvatonta parodiaa ja riemastuttavaa kohellusta nuotin vierestä. Enpä olisi arvannut ranskalaistyylistä iloittelua suomalaisen säveltäjän kynästä lähteneeksi. Kernaasti olisin kuunnellut koko sarjan heti uudelleen.
 
Herkän haaveellisena keinahteli Heikki Aaltoilan säveltämä Akselin ja Elinan häävalssi: vihdoin päästiin nauttimaan myös pianissimoista ja joustavasta rytminkäsittelystä. Ahti Karjalaisen, tankeromiehen Jyväskylässä vaikuttaneen kaiman, hyväntuulisessa Klarinettipolkassa palattiin vauhdikkaaseen menoon. Matti Rouvali ja Jyrki Saloranta musisoivat taidokkaina solisteina notkein kuvioin ja kepein rytmein.
 
E rityisen hyvin sopi Pekkasen johtamistyyliin Leroy Andersonin Fiddle Faddle, yksi orkesteriviihteen herkullisimpia kappaleita. Täysosuma-tulkinnassa riittikin yllin kyllin upeaa säihkettä ja säpinää.
 
Leonard Bernsteinin musikaalista West Side Story koostetun sävelmäketjun nautittavinta antia olivat voimakkaat ja prameat jaksot maata järisyttävän tehokasta loppuriuhtaisua myöten. Mutta se kummastutti, ettei kapellimestari lainkaan välittänyt muotoilla ja sävytellä hiljaisia, tunteikkaita sävelmiä, vaan antoi niitten edetä tasaisen ilmeettöminä omia aikojaan.
 
Päätösnumeroksi Pekkanen oli valinnut konsertin mitättömimmän sävellyksen, Paul Lincken marssin Berliinin ilmaa. Onneksi nuottitelineillä odotti ylimääräisenä Robert Kajanuksen sovittama Porilaisten marssi. Ilman sen mahtavia, munaskuissa tuntuvia rummuniskuja ei vappukonsertti olisi ollut vappukonsertti.
 
N o, selvisikö ohjelmasta, minkä näköinen on Pekkanen?
 

Arto Sakari Korpinen


Tämän tiedoston teksti © 2006 Arto Sakari Korpinen