logo
 
pääsivu
hakemistot
hakemisto 2006
 
main page
indexes
index 2006
Pro Musica Classica • Arto Sakari Korpisen musiikkisivut
 
Kritiikin valokeila • 13/2006
   

 
20 sormea & 4 jalkaa
 
Lahden urkuviikko 2006:
 
Konsertti Ristinkirkossa 11.8.2006
Urkuduo Sylvie Poirier & Philip Crozier
  • Gustav Merkel: Sonaatti d-molli
  • Clément Loret: Kuusiääninen, kaksiteemainen fuuga
  • Petr Eben: Rakkauden suloiset kahleet teoksesta Maailman labyrintti ja sydämen paratiisi
  • Jehan Alain: Intermezzo
  • Wolfgang Amadeus Mozart: Fantasia f-molli
  • Johann Georg Albrechtsberger: Preludi ja fuuga C-duuri
  • Jean-Luc Perrot: Tiece en taille - Le tombeau de Georges Cziffra
  • Denis Bédard Muunnemia omasta teemasta
  • Petr Eben: Mutationes

 
 
  
Sylvie Poirier & Philip Crozier

 

S aako neljällä kädellä ja neljällä jalalla aikaan nautinnollisempaa urkumusiikkia kuin kahdella? Entä erottaako urkujen soinnista sen, että koskettimistoilla vilistelee kymmenen sormea tavallista enemmän?
 
Tämmöisiä mietiskelin kuunnellessani kanadalaista urkuduoa Sylvie Poirier & Philip Crozier, joka tarmokkaasti musisoi konserttinsa alkunumeron, Gustav Merkelin (1827-1885) d-mollisonaatin, parissa.
 
Ei oli vastaukseni ensimmäiseen kysymykseen. Oikeastaan tämä oli jo etukäteen selvää: kaikki mestarilliset urkuteoksethan on sävelletty yhdelle soittajalle.
 
Vastaus jälkimmäiseen jäi kiikun kaakun kahden vaiheille. Oleellista eroa en kyennyt aistimaan, jos kohta sointikudos toisinaan kuulostikin tavallista tiheäsyisemmältä - ja samalla turhan paksulta.
 
Yksi ainoa soittaja kirvoittaa uruista mitä mahtavimman sointien pauhun, joka hyvinkin vastaa sinfoniaorkesterin huipputehoja. Kun esimerkiksi Ristinkirkon uruissa on 52 äänikertaa, on ainakin periaatteessa mahdollista, että yksi urkuri voi yhdellä sormella yhtä kosketinta painamalla saada soimaan 52 pilliä yhtaikaa. Ja kymmenellä sormellaan runsaat puoli tuhatta!
 
M ihin siinä enää lisäsormia kaivataan?
 
 
 
Soittajille itselleen sävellyksen nelikätisyys on tietenkin mieluista, onhan yhteinen musisointi aina kivaa. Ilmankos kanadalaisten olemus säteilikin intoa ja hyväntuulisuutta.
 
Kuulijan kannalta tilanne on antoisampi, jos käytettävissä on kahdet urut. Näin oli jonkin aikaa Ristinkirkon urkujen valmistumisen jälkeen, kun parvelle sijoitettuja tilapäisiä urkuja ei oltu vielä poistettu. Myöhemmin kirkkoon on roudattu varta vasten pienehköjä kamariurkuja. Monet muistanevat urkuviikkojen takavuosilta wieniläisten urkureitten Hans ja Martin eli isä ja poika Haselböckin rattoisan "stereofonisen" musisoinnin.
 
M erkelin melko sovinnaisen sonaatin ensiosa eteni kieltämättä juhlavasti, mutta hidas osa ei lumonnut. Finaali sen sijaan teki vaikutuksen riehaantumalla tuimaksi sävelten mittelöksi. Johann Georg Albrechtsbergerin (1736-1809) Preludi ja fuuga C-duuri kaipaili yhteissoitolta tarkempaa ja jäntevämpää otetta. Vanhojen säveltäjien ykköseksi kohosi kiistattomasti Wolfgang Amadeus Mozart f-mollifantasiallaan, vaikkei se hänen mestariluomuksiinsa kuulukaan. Tulkinnassa oli ryhtiä ja imua, mutta voimankäytössä pysyteltiin liiaksi fortissimossa.
 
Yhtä selvä 1900-luvun säveltäjien ykkönen oli Jehan Alain (1911-1940), mutta hänen Intermezzonsa olikin kaksikätinen sävellys kuten myös Petr Ebenin (s. 1929) Rakkauden suloiset kahleet. Crozier toi oivasti esille Alainin sävelkielen persoonalliset piirteet Poirier'n lasketellessa luistavasti Ebenin kromaattisia sävelkulkuja.
 
Denis Bédardin (s. 1950) Muunnelmia omasta teemasta oli eloisassa tanssillisuudessaan ja leikittelevyydessään mieleeni. Myös Jean-Luc Perrot'n (s. 1959) Le tombeau de Georges Cziffra (György Cziffran muistolle) menetteli. En kylläkään keksinyt mitään yhteyttä tämän barokkipastissin ja romanttisen musiikin tulkkina tunnetun pianotaiturin välillä.
 
Sekin jäi arvoitukseksi, miksi ohjelmaan oli otettu Clément Loret'n (1833-1909) fuuga. Yksitotisen, vakaasti tasajalkaa edenneen sävellyksen ainoa myönteinen piirre oli lyhyys.
 
T ällä kertaa ei käsiohjelma kertonut säveltäjistä ja sävellyksistä halaistua sanaa. Eivätkö säveltäjät olleetkaan esittelyn arvoisia?
 

Arto Sakari Korpinen


Tämän tiedoston teksti © 2006 Arto Sakari Korpinen