logo
 
pääsivu
hakemistot
hakemisto 2006
 
main page
indexes
index 2006
Pro Musica Classica • Arto Sakari Korpisen musiikkisivut
 
Kritiikin valokeila • 14/2006
   


Sibeliusta satuttavasti

Sibelius-festivaali 2006:
 
Sinfonia Lahti
Sibeliustalossa 29.9.2006
 
Osmo Vänskä, kapellimestari
Pekka Kuusisto, viulusolisti

 
    Jean Sibelius:
    • Dryadi
    • Pélleas ja Mélisande
    • Viulukonsertto
 

Osmo Vänskä

 

N iin mainiosti kuin Sibeliuksen musiikillinen mielikuvitus viihtyikin Kalevalan tanhuvilla, lennähti se toisinaan myös Hellaan tantereille samoilemaan.
 
Vain viitisen minuuttia kestävä "Dryadi, kappale orkesterille" on Sibeliuksen sinfonisista runoista lyhyin. Sangen viehättävästi ja värikkäästi se kuitenkin ehtii kuvailla kreikkalaisen mytologian metsänneitoa, joka unelmoituaan raukeasti Debussyn faunin tapaan virkistyy hilpeään kisailuun.
 
Osmo Vänskä ja Sinfonia Lahti esittivät Dryadin niin nautittavan ilmeikkäästi, että harmittelin kappaleen pikaista loppumista.
 
V ierailla mailla viipyilivät Sibeliuksen aatokset myös silloin, kun hän sävelsi musiikkia Maurice Maeterlinckin näytelmään Pélleas ja Mélisande. Nyt kuultiin musiikin kaikki kymmenen osaa, myös se välisoitto, joka syyttä suotta jäi pois julkaistusta konserttisarjasta.
 
Sibeliuksen hivelevän kaunis, melodinen musiikki sai arvoisensa syvällisen ja satuttavan tulkinnan, joka oli viimeistelty yksityiskohtia myöten hyvin ehyeksi.
 
Sykähdyttävän kauniisti tulkittiin surumielinen, hitaana valssina soljuileva Mélisande-osa. Englannintorven herkän astikas soolo täytti kaikki toiveet. Myös klarinetit kunnostautuivat soittaessaan henkevästi Kolmea sokeata sisarta, sävelmää, jonka Mélisande näytelmässä laulaa.
 
Viimeistä osaa, Mélisanden kuolemaa, ei ole syyttä luonnehdittu sarjan kruunuksi. Ylimaallista kauneutta huokuvan sävelmän sielukkaasti piirretyissä kaarroksissa viulut osoittivat ihailtavan herkkyytensä. Kuinka lumoavasti musiikki haipuikaan lopussa sointihämyynsä!
 

Pekka Kuusisto

 
V äliajan jälkeen seurasi täpötäyden Sibeliustalon kiihkeästi odottama illan huipennus: Pekka Kuusisto Sibeliuksen viulukonserton solistina. Konserton alkuvoimaisissa sävelissä palattiin kotoisiin Tapion maisemiin.
 
Monissa kielissä sama sana ilmaisee sekä soittamista että leikkimistä. Tämä ammoinen käsitys soittamisen perimmäisestä olemuksesta henkilöityy Pekka Kuusistossa. Hänen taiturillista soittoaan seuratessa tuskin voi välttyä vaikutelmalta, että hän leikittelee viulullaan.
 
Persoonalliseen tyyliinsä Kuusisto pani viulukonsertonkin sävelet "puhumaan". Mutta se, mikä Kuusiston tuoreella levyllä sopii niin erinomaisesti Sibeliuksen pienimuotoisiin humoreskeihin ja serenadeihin, ei laajarakenteisessa konsertossa toiminut yhtä kiistattomasti.
 
Rytmisine vapauksineen ja viipyilyineen ensimmäinen osa vaikutti turhan hajanaiselta, niin miellyttävän runollista kuin tulkinta sinänsä olikin. Hempeästi tulkittu hidas osa puolestaan kaipaili säveliinsä kiinteämpää linjakkuutta ja verevämpää sointia. Säihkyvästi soitetussa finaalissa orkesteri säväytteli salamoivilla jyrähdyksillään.
 
J oka tapauksessa esitys saavutti jymymenestyksen, solistia juhlittiin seisaalleen nousten. Ylimääräisenä numerona soi suomalaisen salonkimusiikin helmiin kuuluva Sibeliuksen F-duuri-romanssi. Kappaleen romanttinen viehkeys sai mestarin itsensä pohdiskelemaan päiväkirjassaan: "Onko se liian traditionaalinen?"
 
Luullakseni kuulijoitten yksimielinen vastaus tuohon kysymykseen olisi ollut ehdoton ei. Niin suloisina ja herkistävinä kumpuilivat sävelet Pekka Kuusiston viulusta.
 

Arto Sakari Korpinen


Osmo Vänskän kuva: Eric Moore / Minnesota Orchestra
 
Pekka Kuusiston kuva: Tanja Ahola / Fazerin konserttitoimisto
 
Tämän tiedoston teksti © 2006 Arto Sakari Korpinen