logo
 
pääsivu
hakemistot
hakemisto 2006
 
main page
indexes
index 2006
Pro Musica Classica • Arto Sakari Korpisen musiikkisivut
 
Kritiikin valokeila • 17/2006
   


Itsenäisyyspäivän säveliä

Sinfonia Lahti
Sibeliustalossa 6.12.2006
 
Jani Telaranta, kapellimestari
Risto Lauriala, piano

  • Leevi Madetoja: Kullervo-alkusoitto
  • Selim Palmgren: Pianokonsertto nro 5 A-duuri
  • Taneli Kuusisto: Laatokka, sinfoninen balladi
  • Jean Sibelius Finlandia

 
 
Jani Telaranta & Risto Lauriala

 

I tsenäisyyspäivän juhlakonsertti huipentui perinteellisesti Jean Sibeliuksen Finlandiaan. Jani Telarannan ja Sinfonia Lahden loistokkaasti hallittu tulkinta huokui niin uljasta voimaa kuin tunteen herkkyyttäkin.
 
Aplodit yhteisesti lauletun Maamme-laulun jälkeen sen sijaan rikkoivat vanhaa arvokasta perinnettä. Päättämällä itsenäisyyskonsertti hiljaisesti on korostettu tilaisuuden juhlavaa luonnetta. Osa yleisöä ei valitettavasti tiennyt tätä hienoa tapaa.
 
Konsertin muu ohjelma koostui enemmän tai vähemmän unhossa olleista suomalaisista sävellyksistä. Leevi Madetojan Kullervo-alkusoitto on kylläkin kokenut viime aikoina uuden tulemisen. Sinfonia Lahti tulee soittamaan sen myös ensi helmikuussa Wienin Musikvereinin salissa Osmo Vänskän johtamana.
 
N uoren Madetojan voimannäyttö saavutti kantaesityksessään 1913 paitsi yleisön myös kriitikoitten suosion. Kirjoitettiin "ensiluokan väritaiteilijasta" (Evert Katila) ja "synnynnäisen orkesterisäveltäjän hienosta makukulttuurista ja teräväpiirteisestä persoonallisuudesta" (Leo Funtek). Voinemme olla yhä samaa mieltä.
 
Sittemmin Kullervoa on myös moitiskeltu monien tempovaihdosten ja välitaitteiden aiheuttamasta kokonaisuuden katkelmallisuudesta. Mutta kun kysymyksessä on draamallisesti maalaileva sinfoninen runo, en pitäisi tätä järin suurena miinuksena.
 
Kapellimestari ja orkesteri loivat Kullervon vastakohtaisten ainesten välille tehokkaan jännitteen. Niin komeasti kuin koko orkesterin vaskiset voimakohdat soivatkin, ihastuttivat musiikin hiljaiset suvannot kuitenkin enemmän. Erityisesti lumosivat herkän runollisesti soitettu klarinettisoolo teoksen keskivaiheilla ja koko jousiston yksiäänisesti soittama teema loppua lähestyttäessä.
 
T aneli Kuusisto muistetaan ennen kaikkea Suomalaisen rukouksen säveltäjänä. Mutta harva on kuullut hänen sinfonisen balladinsa Laatokka, joka pohjautuu aunukselaiseen kansansävelmään. Säveltäjä omisti sen talvisodassa Laatokan Petäjäsaarella kaatuneelle veljelleen Päiviölle – luonnontutkijalle, joka oli tuonut tuon sävelmän tuliaisina tutkimusretkiltään.
 
Säveltäjän pojanpoika Jaakko Kuusisto konserttimestarinaan orkesteri paneutui antaumuksellisesti tulkitsemaan suomalaiskansallisesti sävytettyjä säveliä, joiden taidokas orkesteriasu ei juurikaan jää jälkeen Kullervosta.
 
Jani Telaranta piti sävelpurren ruorin Laatokalla varmasti käsissään ja ohjasi sen taidokkaasti ohi karikoitten. Hienosyisempää yksityiskohtien elävöittämistä jäin kuitenkin kaipaamaan – niin Laatokassa kuin Kullervossakin.
 
Hänen viitteensä olivat miellyttävän sulavia ja tarkoituksenmukaisia, mutta lyönnin tarkkuus jätti huomauttamisen aihetta. Turhan usein ykköseltä puuttui pohja, tai sitten se osui niin sanoakseni kattoon.
 
S elim Palmgrenin toinen pianokonsertto, lisänimeltään Virta, on hänen mestariteoksensa. Suureen tyyliin sävelletty viides pianokonsertto ei yllä samalle tasolle, niin kiitollista soitettavaa kuin se solistille onkin kimmeltävine juoksutuksineen ja säihkyvine sävelryöppyineen. Jos kohta Palmgrenin sävelkielen persoonalliset piirteet ovatkin selvästi esillä, eivät teemat erotu erityisen luonteikkaina.
 
Risto Laurila hoiti solistiosuuden pikemminkin luotettavan asiallisesti kuin innoittuneesti – mitä mukana olleet nuotitkin jo osoittivat.
 

Arto Sakari Korpinen


Risto Laurialan kuva hänen kotisivultaan
 
Tämän tiedoston teksti © 2006 Arto Sakari Korpinen