Pro Musica Classica
logo PRO MUSICA CLASSICA
Arto Sakari Korpisen musiikkisivut
Arto Sakari Korpinen's music pages

Pääsivu
Hakemistot
Hakemisto
Valikoima
Nuo kriitikot!
Linkkisivu
Palaute

 
Main page
Indexes
Selection
Those critics!
Links page
In english
Feedback

 
Moninkertainen
Curriculum vitae
 
Iloa ja murhetta
 
Sinfonia Lahti
Lahden Sibeliustalossa
22.1.2009
 
Hannu Lintu, kapellimestari,
Barnabás Kelemen, viulu
 
  • Sergei Prokofjev: Viulukonsertto nro 2 g-molli
  • Dmitri Shostakovitsh: Sinfonia nro 8 c-molli

Hannu Lintu  Barnabás Kelemen
Hannu Lintu & Barnabás Kelemen
 
S infonia Lahden kevätkauden avajaiskonsertti oli omistettu venäläiselle musiikille. Vai oliko?
 
Toki Sergei Prokofjevia ja Dmitri Shostakovitshia pidetään yleisesti venäläisinä. Mutta jos pilkkua viilataan, edellinen oli syntyjään ukrainalainen ja jälkimmäisen sukujuuriltaan puolalainen.
 
Yhtä kaikki niin Prokofjevin kuin Shostakovitshinkin musiikki kuulostaa korvissamme täysin venäläiseltä, vaikka toisaalta heidän vahvasti persoonalliset sävelkielensä eroavatkin toisistaan selvästi. Nyt säveltäjien välinen kontrasti tuli esiin tavallistakin korostetummin.
 
1935 sävelletyssä Prokofjevin toisessa viulukonsertossa on selvästikin mukana myös länsimaista hapatusta, niin paljon huoletonta musikanttisuutta ja konstailua siihen sisältyy. Prokofjevhan eleli vallankumouksen jälkeen pitkään länsimaissa.
 
Täysin toista maata on sota-aikana 1943 valmistunut Shostakovitshin synkeä kahdeksas sinfonia, joka tuntuu ottaneen kannettavakseen kaikki maailman murheet ja kauhut.
 
S olomon Volkovin kokoamissa muistelmissaan Shostakovitsh niputtaa yhteen seitsemännen ja kahdeksannen sinfonian, jotka ovat kumpikin mahtavia järkäleitä:
 
"Suurin osa sinfonioistani on hautamuistomerkkejä ... Seitsemäs ja kahdeksas sinfonia ovat minun sielunmessuni ... Sota toi paljon uutta surua ja paljon uutta hävitystä, mutta minä en ole unohtanut kammottavia sotaa edeltäneitä vuosia ... En ole sitä vastaan, että seitsemättä sinfoniaa kutsutaan Leningrad-sinfoniaksi. Mutta se ei kerro piiritetystä Leningradista, se kertoo Stalinin tuhoamasta Leningradista. Hitler antoi enää viimeisen silauksen."
 
Niin paljon nerokasta musiikkia kuin reippaasti yli tunnin kestävään ja viisiosaiseen kahdeksanteen sinfoniaan sisältyykin, se on jäänyt seitsemännen varjoon. Eikä ihmekään, sillä pelkästään musiikillisesti ajatellen siihen on jäänyt kohentamisen varaa. Etenkin loppupuoli kaipailee tiivistämistä.
 
Ensimmäinen osa pitää jännitteensä, vaikka kestääkin puolisen tuntia, samoin sitä seuraavat kaksi räväkkää scherzoa. Mutta neljäs osa on jo ongelmallinen: hieno pysähtynyt tunnelma tenhoaa aluksi, mutta alkaa turhan kauan jatkuessaan unettaa. Hajanainen finaali ei ole järin antoisa ja vaikuttaa teoksen tarpeettomalta pitkittämiseltä.
 
Sitäkin kiitettävämpää oli, että kapellimestari Hannu Lintu ja Sinfonia Lahti jaksoivat pitää intensiivisen vireensä sataprosenttisena maratonin loppuun saakka. Vaativan teoksen erinomaisesti hallittu tulkinta kertoi hyvää orkesterin nykykunnosta: Osmo Vänskän kaudella saavutettu korkea taso ei ole päässyt hiukkaakaan repsahtamaan.
 
V alloittavaa oli orkesterin soitanto myös Prokofjevin viulukonsertossa. Ei tyydytty pelkkään asialliseen solistin säestämiseen, vaan intouduttiin todella elävään ja ilmeikkääseen sävelliseen keskusteluun.
 
Suotta ei Lintu johtanut inspiroituneesti. Aktiivisimmillaan hänen käsivartensa huitoivat ja pyörivät kuin tuulimyllyn siivet. Vaan eipä tuo mitenkään häirinnyt, koska viitteet eivät olleet teatteria, vaan niillä oli aina selvät tavoitteensa.
 
Barnabás Kelemen oli illan loistava, mestarillinen viulusolisti. Miten hurmaavasti, herkän runollisesti hän tulkitsikaan heti konserton aloittavan soolon.
 
Erityisen hivelevästi soi Guarneri-viulu myös hitaan osan melodian sulokkaissa kaarroksissa. Finaalin raisussa menossa Kelemenin häikäisevä taituruus oli huipussaan.
 
Arto Sakari Korpinen
 
Tämän tiedoston teksti copyright © 2009 Arto Sakari Korpinen