Pro Musica Classica
logo PRO MUSICA CLASSICA
Arto Sakari Korpisen musiikkisivut
Arto Sakari Korpinen's music pages

Pääsivu
Hakemistot
Hakemisto
Valikoima
Nuo kriitikot!
Linkkisivu
Palaute

 
Main page
Indexes
Selection
Those critics!
Links page
In english
Feedback

 
Moninkertainen
Curriculum vitae
 
Jean & Magnus
 
Sinfonia Lahti
Lahden Sibeliustalossa
6.12.2009
 
Jukka-Pekka Saraste, kapellimestari
Pekka Kuusisto, viulu
 
  • Magnus Lindberg: Corrente II (1992)
  • Jean Sibelius: Kuusi humoreskia viululle ja orkesterille
  • Jean Sibelius: Kaksi serenadia viululle ja orkesterille
  • Jean Sibelius: Sinfonia nro 6 d-molli
  • Jean Sibelius: Finlandia

  • Jukka-Pekka Saraste
    Jukka-Pekka Saraste
     
    Jean Sibelius, Sinfonia Lahden itsenäisyyspäivän juhlakonserttien vakituinen säveltäjävieras, oli tällä kertaa  saanut seurakseen Magnus Lindbergin, jonka Corrente II avasi tilaisuuden leiskuvin nykysävelin.

    On arvoituksellista, miksi Lindberg antoi 1992 valmistuneelle teokselleen italiankielisen nimen corrente. Kysymyksessähän on nimenomaan Ranskasta lähtöisin oleva courante, 1500-luvun piiritanssi, josta 1600-luvulla tuli ylhäisönkin suosima muotitanssi. "Aurinkokuninkaaksi" itsensä ylentänyt Ludvig XIV kuuluu tanssineen courantea "loputonta mielihyvää" tuntien.

    Eipä siis ihme, että courante päätyi yhdeksi barokkiajan tanssisarjojen neljästä perustanssista – ja on tullut tutuksi muun muassa kaikille Bachin sarjoja ja partitoja soittaneille pianisteille.

    Visusti on Lindberg kuitenkin pitänyt mielessään ranskan sanan courir (=juosta), josta nimi courante juontuu. Niinpä päästyään alun möreitten karhulauman urahdusten jälkeen vauhtiin sävellys ei enää liiemmin aikaillut, vaan eteni hellittämättömän lennokkaana hamaan loppuun saakka.

    Kieltämättä Lindberg on mestarillinen soitintaja, joka tietää tarkalleen, miten orkesterin sointiväreihin saadaan muhkeutta ja hohtoa. Mielihyvää tuntien kuuntelinkin eräitä upeita sointujaksoja, ne kun eivät olleet epämääräisiä atonaalisia sävelmöykkyjä vaan korvaa hiveleviä harmonioita, jotka elimellisesti liittyivät toisiinsa.

    Muita yksityiskohtia ei tästä voimallisesta ja ylitse pursuilevasta runsaudensarvesta sitten jäänytkään mieleen. Luullakseni olisin ollut huomattavasti ihastuneempi, jos säveltäjä olisi malttanut hillitä taipumuistaan mässäillä ideoillaan, jotka nyt ikään kuin ahmivat toinen toisensa.

    Mutta esitys sinänsä ei jättänyt moitteille sijaa. Tulkinta ei ollut orkesterin Euroopan-reissussa hiukkaakaan rähjääntynyt, vaan sujui Jukka-Pekka Sarasteen johdolla taiturillisesti säihkyvään näytöstyyliin.


    Sibeliuksen kuusi humoreskia viululle ja orkesterille sopivat kuin nakutettu Pekka Kuusistolle, konsertin mainiolle viulusolistille, jonka tiedetään musisoivan pilke alati silmäkulmassaan. Hänen taidokkaassa ja näkemyksellisessä käsittelyssään nämä viehkeät kappaleet, joita säveltäjä kutsui myös "lyyrisiksi tansseiksi", saivat kukin oman henkevän, persoonallisesti muotoillun ilmeensä.

    Herkän aistikkaasti piirrettyinä ja miellyttävän tunteikkaina piirtyivät myös Sibeliuksen kaksi serenadia viululle ja orkesterille.

    Sibeliuksen kuudes sinfonia voisi hyvinkin kantaa lisänimeä Pastoraalinen kuten Beethoveninkin kuudes sinfonia. Myös Sibeliusta kuunnellessa voi kuvitella kokevansa "iloisten tunteiden heräämistä maalle tullessa", "maalaisten iloista yhdessäoloa" ja "kiitollisia tunteita myrskyn jälkeen".

    Liekö tämä pelkkää sattumaa?

    Aiheettomasti vähätelty mestariteos sai arvoisensa, puhuttelevan ja ehyeksi viimeistellyn tulkinnan. Niin myös Finlandia, konsertin perinteellinen päätösnumero, jonka mahtavan loppunousun Saraste kohotti tavallistakin kiihkeämpään hehkuun.

    Miksi ihmeessä konsertissa ei ollut väliaikaa? Kysymyksessähän oli tällä kertaa täysimittainen sinfoniakonsertti. Saliin viime tingassa saapuneetkin joutuivat istua jököttämään paikoillaan tunnin ja 40 minuuttia, muut vielä enemmän. Muusikoitten jaksamista saattoi vain ihmetellen ihailla.


     
    Arto Sakari Korpinen
     
    Tämän tiedoston teksti copyright © 2009 Arto Sakari Korpinen
     
    >