Pro Musica Classica
logo PRO MUSICA CLASSICA
Arto Sakari Korpisen musiikkisivut
Arto Sakari Korpinen's music pages

Pääsivu
Hakemistot
Valikoima
Nuo kriitikot!
Linkkisivu
Palaute

 
Main page
Indexes
Selection
Those critics!
Links page
In english
Feedback

 
Moninkertainen hupi
Curriculum vitae
 

Henkevä pianisti

 
Sinfonia Lahti
Lahden Sibeliustalossa 
25.2.2010
 
Ludovic Morlot, kapellimestari
Andrei Korobeinikov, pianosolisti

  • Sergei Rahmaninov: Pianokonsertto nro 2 c-molli
  • Antonín Dvořák: Sinfonia nro 7 d-molli

  •  
    Tässä nimi, joka kannattaa pistää korvan taakse: Andrei Korobeinikov. Nuorelle venäläispianistille voi huoletta ennustaa loistavaa uraa maailman konserttilavoilla. Niin hurmaavasti hän tulkitsi Rahmaninovin iki-ihanan c-molli-pianokonserton.

    Andrei KorobeinikovMoskovassa 1986 syntyneellä Korobeinikovilla (kuvassa) on takanaan eräänlaisen ihmelapsen erikoinen ura. Valmistuttuaan jo 17-vuotiaana lakimieheksi (!) yliopistosta hän suoritti paria vuotta myöhemmin loppututkinnon Moskovan konservatoriossa. Sittemmin lienevät lakiasioitten setvimiset jääneet sivuun, sillä taiteilijantie on johdattanut hänet eri puolille maailmaa, muun muassa Lontooseen, Tokioon ja Rio de Janeiroon.

    Konserton aloittaa erikoinen sointupylväitten sarja, jonka pianisti soittaa yksin. Miten hienosti Korobeinikov kasvattikaan sen voimaa äärimmäisen hiljaisesta pianissimosta sävähdyttävästi jyrähtäneeseen fortissimoon. Jo tämä johdanto riitti kertomaan, ettei flyygelin ääressä istunut rutiinisuoritukseen tyytyvä koskettimien takoja vaan musiikkiin täydellisesti paneutuva taiteilija.

    Esitys tarjosikin sulaa nautintoa niin valoineen kuin varjoineenkin, sillä Korobeinikovin huikea taituruus ja näkemyksellinen tulkintataito olivat erinomaisessa tasapainossa. Kaiken kaikkiaan nuoren pianistin tulkinta vaikutti vaivattomassa luontevuudessaan yllättävän kypsältä, kokeneen mestarin käsistä lähteneeltä.

    Ääriosien nopeissa jaksoissa riitti yllin kyllin upeaa säihkettä. Mutta vielä enemmän ihastutti sittenkin se henkevyys, jolla pianisti muotoili sivuteemojen sulokkaita melodioita. Säkeet kaartuivat aina herkistävän runollisina, sillä rubatoa, rytmin joustavaa käsittelyä, käyteltiin hyvin aistikkaasti, liiallisuuteen sortumatta. Niinpä tunteen lämpö ei milloinkaan lipsahtanut imelyydeksi.

    Konserton hitaassa osassa luodattiin satuttavasti musiikin syvyyksiä. Outi Viitaniemi huiluineen ja Eeva Mäenluoma klarinetteineen kävivät pianistin kanssa ihastuttavaa sävelellistä keskustelua kamarimusiikillisessa hengessä.

    Ludovic Morlot

    Solistin ja orkesterin  yhteispeli sujui muutenkin mainiosti. Tästä piti kiitettävästi huolen illan toinen nuori taiteilijavieras, ranskalainen kapellimestari Ludovic Morlot (kuvassa), joka nostatti muutamat välisoitot kipakasti sävähdyttävään tehoon.

    Tietääkseni lavakäyttäytymisen opetus liittyy elimellisenä seikkana tunnetusti korkeatasoiseen venäläiseen muusikonkoulutukseen. Siksi hämmästytti ylväästi musisoineen pianoleijonan yhtäkkinen muuttuminen levottomasti ja  kulmikkaasti liikehtineeksi kaveriksi esityksen päätyttyä. Kummarruksien hätäisen huolimatonta vaikutelmaa lisäsi se nololta näyttänyt seikka, että kantapäät pysyivät kaukana toisistaan.

    Dvořákin seitsemännen sinfonian tulkkina ei Morlot tehnyt yhtä myönteistä vaikutusta kuin konserton säestäjänä. Ilman tahtipuikkoa ja kädet enimmäkseen nyrkissä johtanut kapellimestari on toki varsinainen tehopakkaus. Hänen työskentelynsä vaikutti paljolti eräänlaiselta varjonyrkkeilyltä, erona vain se, etteivät nyrkit liikkuneet eteenpäin ja takaisin vaan ylös ja alas.

    Tämmöinen jämäkkä ote sopi melko hyvin musiikin voimajaksojen energiseen tulkintaan, mutta luontui heikommin musiikin linjojen herkkään sävyttelyyn. Tästä kärsi eniten hidas osa, mutta koko sinfoniastakin jäi turhan voimallinen ja tasapaksu vaikutelma.


     
    Arto Sakari Korpinen
     

    Hakemisto 2010

    Ludovic Morlot'n kuva: Gene Elling

    Teksti julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 27.2.2010
    Copyright © 2010 Arto Sakari Korpinen