Leif Segerstam
– Mikä on Suomen suurin sinfoniaorkesteri?
– Radion sinfoniaorkesteri.
– Väärin.
– Helsingin kaupunginorkesteri.
– Ei sekään.
– No, mikä sitten?
– Suomen Kansallisoopperan orkesteri!
 ämä
tosiasia tuppaa helposti unohtumaan, sillä
päätyökseen oopperaorkesteri soittelee piilossa
montussaan, laulajien "alamaisina". Ei siis ihme, jos muusikoitten
mieli toisinaan halajaakin kerrosta ylemmäksi parrasvaloihin.
Tällä kertaa lavalle noustiin kuitenkin
etäämpänä, Lahden Sibeliustalossa.
Vauhdikas alkusoitto Mihail Glinkan oopperasta Ruslan ja Ljudmila antoi Leif Segerstamin johtamalle konsertille erinomaisen lähtöpotkun. Säihkyvä tulkinta veti vastustamattomasti mukaansa.
Suomen Kansallisoopperan orkesteri & Jyrki Korhonen
Konsertin solistina esiintyi laulaja omasta talosta. Käsiohjelmaan Jyrki Korhonen
oli merkitty bassoksi, mutta kuulovaikutelman perusteella
väittäisin häntä baritoniksi, sillä matalissa
äänissä ei ollut aidon basson muhkeaa syvyyttä ja
voimaa. Aariat Pjotr Tshaikovskin Jevgeni Oneginista, Joonas Kokkosen Viimeisistä kiusauksista ja Gioacchino Rossinin
Sevillan parturista hän tulkitsi sangen tyylikkäästi,
mutta lisäannos rehevyyttä ja tunteen paloa ei olisi ollut
pahitteeksi.
 un
Segerstam sitten johti oman sinfoniansa nro 233, saattoi
päälle hyökyvien sävelmassojen seasta halutessaan
kuulla myös historian siipien vienoa havinaa, sillä
kysymyksessä oli kantaesitys.
Aivan oikein, luku on 233! Kun viimeksi kuulin Segerstamin johtavan
Sibeliustalossa sinfoniaansa (nro 43) elettiin huhtikuuta 2003 ja
sinfonioitten kokonaismäärä oli tuolloin 82.
Seitsemässä vuodessa on siis syntynyt ainakin 151 sinfoniaa
eli noin 22 sinfoniaa vuotta kohden. Huh!
Kirjoittaessani 2003 erittelin perusteellisesti näkemyksiäni
Segerstamin sävellyksistä, eikä tämä konsertti
tuonut kuvaan mitään uutta saati muuttanut
mielipidettäni. Onkin turha yrittää keksiä samoille
asioille uusia sanakäänteitä. Yksinkertaisesti lainaan
omasta vanhasta tekstistäni muutamia kohtia.
"Miten
tulisi suhtautua Segerstamin sävellyksiin, voiko ne ottaa
vakavasti? Onko säveltäjä itse tosissaan? Vai
seuraileeko hän virnistellen muhkean partansa takana, miten
kuulijat syventyvät vakavin naamoin, surrealistisen tunnelman
vallitessa, hänen viikarimaisiin temppuiluihinsa?"
"Miten
kapellimestari, joka tuntee läpikotaisin kaikki nerokkaat
sinfoniat Haydnista ja Mozartista Mahleriin ja Sibeliukseen, voi antaa
pikaisesti ja hatarasti sommitelluille luomuksilleen nimen sinfonia,
vaikka niissä ei ole tippaakaan sinfonisuutta sanan
perinteisessä merkityksessä?"
"Kapellimestari
Segerstamista voinee sen sijaan olla vain yhtä mieltä.
Kohottamalla Richard Straussin sävelrunon Kuolema ja kirkastus
täyteen vavahduttavaan vaikuttavuuteensa hän osoitti olevansa
edelleen yksi aikamme suuria maestroja. Sinfonia Lahden loistomuusikot
noudattelivat hänen viitteitään alttiisti ja
taiturillisesti."
uo viimeinenkin kappale pitää täsmälleen paikkansa, kunhan vain vaihtaa Straussin sävelrunon tilalle Gustav Mahlerin ensimmäisen sinfonian ja Sinfonia Lahden tilalle Suomen Kansallisoopperan.
Segerstam tarjosi kuulijoille mahtavan elämyksen, joka tulee
säilymään pitkään muistoissa. Tulkitsemalla
Mahleria häikäisevän upeasti oopperaorkesteri todisti
vastaansanomattomasti korkean kansainvälisen tasonsa.
Lue arvosteluni vuodelta 2003: Segerstamin januskasvot
|
