Okko Kamu · Alina Pogostkina · Jan-Erik Gustafsson

PRO MUSICA CLASSICA
Arto Sakari Korpisen musiikkisivut
Arto Sakari Korpinen's music pages

Sinfonia Lahti
Lahden Sibeliustalossa
6.10.2011

Okko Kamu, kapellimestari
Alina Pogostkina, viulusolisti
Jan-Erik Gustafsson, sellosolisti

Robert Schumann: Manfred-alkusoitto

Johannes Brahms: Kaksoiskonsertto viululle, sellolle ja orkesterille a-molli

Carl Nielsen: Sinfonia nro 2 "Neljä luonnetyyppiä"

ekä korvin että silmin saattoi konsertissa aistia, että Sinfonia Lahden muusikot ja heidän uusi ylikapellimestarinsa Okko Kamu (kuva) ovat löytäneet yhteisen aaltopituuden – käyttääkseni muotisanontaa ajalta ennen televisiota kanavineen. Ehyeksi viimeistelty, luontevan aistikas ja vivahteikas musisointi henki keskinäistä luottamusta ja yhteishenkeä.

Tapahtuipa kerran sellainen ihme, että oluella pistäytyminen johti kokonaisen sinfonian säveltämiseen. Näin kävi Carl Nielsenille, "Tanskan Sibeliukselle".

Eräässä kapakassa Nielsen sattui huomaamaan taulupahasen, joka kuvasi antiikin ajoilta periytyvää oppia neljästä temperamentista eli luonnetyypistä. Taulussa kiivasluonteinen koleerikko istuu ratsun selässä silmät pullistellen ja miekallaan huitoillen. "Kuva oli niin täynnä raivoa ja paholaismaista vihaa, että purskahdin tahtomattani nauruun", muisteli Nielsen.

Rahvaanomaisesta tökeryydestään huolimatta – tai ehkä juuri siksi – taulu ei jättänyt säveltäjää rauhaan. Syntyi hänen toinen sinfoniansa De fire temperamenter, Neljä luonnetyyppiä.

infonian ensi osa Allegro collerico tuskin synnyttää kuulijassa mielikuvia kiukkuisen silmien pullistelijan kiehuvasta sapesta (kreikan khole = sappi). Mutta tarkkanäköisesti Nielsen kuitenkin maalaa sävelellisen muotokuvan äkkipikaisesta ja kuohahtelevasta tarmonpesästä. Alkutahdeista lähtien kapellimestarin tulkinta oli mainiosti oivaltavaa ja orkesteri toteutti hänen aivoituksensa alttiisti ja tarkasti.

Toinen osa Allegro comodo e flemmatico on hieman arvoituksellinen. Sen sävelet eivät nimittäin kuulosta erityisen flegmaattisilta, tyyniltä, hidasluonteisilta. Melodia keinahtelee viehkeän keveänä valssina, välillä jopa lystikkäästi toitotellen. Kaiken kukkuraksi patarummut katkaisevat leppoisan tunnelman yllättävästi räjähtävillä paukuillaan tuokioksi.

Brucknerin sinfonioitten adagiot mieleen tuova kolmas osa, hymnimäinen Andante malincolico ei sekään vastaa luonteeltaan täysin otsikkoaan, sillä se huokuu enemmän sekä herkistävää tunteen lämpöä että ylvästä paatosta kuin melankoliaa, synkkämielisyyttä. Yhtä kaikki se on yksi Nielsenin sinfonioitten hienoimpia osia. Täydet pisteet erityisesti jousistolle huippukohtien hehkuvan intensiivisestä tulkinnasta!

Sinfonian lystikkäästi ja railakkaasti päättävässä Allegro sanguineo -osassa Nielsen osuu nappiin kuvatessaan vilkkautta, sangviinikon päällimmäisintä luonteenpiirrettä. Vähemmälle huomiolle jää se, että sangviinikko on vanhan tyyliopin mukaan myös herkästi liikuttuva tunneihminen.

Pitkään jatkuneista suosionosoituksista päätellen Kamu ja Lahden sinfonikot valloittivat loistokkaalla tulkinnallaan paljon uusia ystäviä tanskalaismestarin musiikille.

Alina Pogostkina Jan-Erik Gustafsson

uuresti yleisöä miellytti myös Brahmsin kaksoiskonserton esitys, solisteina viulisti Alina Pogostkina ja sellisti Jan-Erik Gustafsson. Kilpailuhenkisyyden sijasta heidän lämmintä ja runollista tulkintaansa leimasi kamarimusiikillinen herkkyys. Useaan otteeseen hiveli korvaa sellon ihmeen kaunis sointi.

Konsertin aloittaneen Schumannin Manfred-alkusoiton vauhdikkaimmat vaiheet tarjosivat muusikoille oivan tilaisuuden esitellä säkenöivää taituruuttaan.

Arto Sakari Korpinen