Pro Musica Classica
logo PRO MUSICA CLASSICA
Arto Sakari Korpisen musiikkisivut
Arto Sakari Korpinen's music pages

Pääsivu
Hakemistot
Valikoima
Nuo kriitikot!
Linkkisivu
Palaute

 
Main page
Indexes
Selection
Those critics!
Links page
In english
Feedback

 
Moninkertainen hupi
Curriculum vitae
 

Höyryveturin kyydissä


Itsenäisyyspäivän juhlakonsertti
Lahden Sibeliustalossa
6.12.2011

Sinfonia Lahti
Okko Kamu, kapellimestari
Roope Gröndahl, pianosolisti

  • Sampsa Ertamo: Juhla-alkusoitto (2011), kantaesitys
  • Ernest Pingoud: Pianokonsertto nro 2
  • Jean Sibelius: Sinfonia nro 1 e-molli
  • Jean Sibelius: Finlandia
    		•
     Okko Kamu      Roope Gröndahl
    Okko Kamu (vas.) ja Roope Gröndahl


    Itsenäisyyspäivän konsertti huipentui juhlavasti Sibeliuksen ensimmäiseen sinfoniaan ja Finlandiaan, jotka Okko Kamun johtama Sinfonia Lahti soitti kaikin puolin nautittavasti ja koskettavasti.

    Mutta sitä ennen seikkailtiin jännittävästi vähemmän tutuissa sävelmaailmoissa.

    Konsertin aloitti Sampsa Ertamon (s. 1973) uunituoreen Juhla-alkusoiton kantaesitys. Tänään, kun liput liehuvat ensi kertaa Sibeliuksen ja suomalaisen musiikin kunniaksi, Sinfonia Lahti soittaa sen säveltäjän kotikaupungissa Hämeenlinnassa.

    Teos teki myönteisen vaikutuksen, jos kohta erityistä juhlavuutta en sävelistä juurikaan vaistonnut. Vasket aloittivat sävellyksen komeasti, mutta eivät uljain fanfaarein vaan räväkästi melskaten. Jousiston liityttyä mukaan musiikki alkoi edetä puhkuen kuin mahtava höyryveturi. Vaikka meno rauhottui välillä jopa hempeäksi tunnelmoinniksi, säilytti musiikki alati energisen sykkeensä.

    Väkisinkin muistui mieleen Arthur Honeggerin kuuluisa höyryveturi-sävelruno Pacific 231. Juhla-alkusoiton nimeksi sopisikin paremmin Ukko-Pekka-alkusoitto. Näin teos kunnioittaisi kahta legendaarista hahmoa: suomalaista veturia ja itsenäisyytemme alkuaikojen presidenttiä.

    Miellyttävintä Ertamon persoonallisessa sävelkielessä on sen johdonmukainen jatkuvuus. Vaikka punaista lankaa ei ensi kuulemalta joka hetki erottaisikaan, säilyy alati tunne sen olemassaolosta, ja tämä koskee myös hienoja harmonioita. Orkesterin sointivärejä Ertamo käyttelee ihailtavan taidokkaasti.

    Kun Ilmari Hannikainen 1922 kantaesitti Ernest Pingoud'n pianokonserton, suhtauduttiin siihen lehdissä nyrpeästi. Tuohon aikaan ja vielä vuosikymmeniä myöhemmin oli "maan tapa", että niin luovat kuin esittävätkin säveltaiteilijat toimivat musiikkikriitikkoina – eivätkä ilmeisesti tunteneet vähäisiäkään jääviysongelmia. Itse asiassa myös Pingoud kirjoitteli arvosteluja.

    Kapellimestari Toivo Haapanen tunsi kielellään "räikeäntrivialista sivumakua", kun taas säveltäjä ja kuoronjohtaja Heikki Klemetti kiteytti näkemyksensä sanoihin "älköön hän tehkö enää semmoisia".

    Myönnettäköön, että Haapasen näkemyksessä on perääkin: kieltämättä konsertossa kuulee sävyjä, jotka viittaavat viihdemusiikkiin: mieleeni välähti muun muassa Richard Addinsellin elokuvamusiikiksi säveltämä Varsova-konsertto. Mutta helppohintaisuuteen ei Pingoud silti mielestäni sorru. Klemetin "kiellosta" Pingoud viis veisasi ja sävelsi vielä kolmannenkin pianokonserton.

    Rahmaninovin hengessä myöhäisromanttiseen tyyliin soljuvan konserton taiturillisena solistina Roope Gröndahl saavutti kauniin voiton. Niin mahtavat oktaaviryöpytykset kuin kimmeltävät juoksutuksetkin hän toteutti mestarin varmoin ottein.

    Paitsi määrätietoista ja elävää tulkinta oli myös herkän aistikasta. Lumoavimpana antina jäivätkin mieleen hitaan osan melodiaa hivelevästi kannatelleet harmoniat.

    Miksi ihmeessä konsertissa ei ollut väliaikaa? Kysymyksessähän oli täysimittainen sinfoniakonsertti. Jos olisi päässyt välillä jaloittelemaan ja huilimaan, olisi pystynyt paremmin syventymään Sibeliuksen säveliin ja nauttinut niistä enemmän.

    Sekin harmitti, että harras tunnelma, jonka konsertin lopussa yhteisesti laulettu Maamme-laulu synnytti, rikottiin taputuksilla.  Perinteisesti itsenäisyyspäivän konsertti on päätetty hiljaisuuteen.
     
    Arto Sakari Korpinen
     
    Hakemisto 2011
    Roope Gröndahlin kuva: Sinfonia Lahti / Jouni Harala

    Teksti julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 8.12.2011
    Copyright © 2011 Arto Sakari Korpinen