|
|
|
Sinfonia Lahti
Lahden Sibeliustalossa
12.4.2012
Jaakko
Kuusisto, kapellimestari
Elina Vähälä, viulusolisti
John Adams: Puhemies
tanssii, foxtrot orkesterille
(1986)
Jaakko Kuusisto:
Viulukonsertto op. 28, kantaesitys
Ludwig
van Beethoven: Sinfonia nro 7 A-duuri
|
|
 aakko Kuusiston
uunituore viulukonsertto saavutti riemukkaan vastaanoton.
Kantaesityksen itse johtanut säveltäjä ja solisti Elina Vähälä saivat
useita kertoja palata lavalle kiittämään yleisöä, joka osoitti
myrskyisästi suosiotaan, osa seisaalleen nousten.
 Jean Sibeliuksen tavoin viulistina Kuusisto on osannut
kirjoittaa suurta taituruutta vaativan mutta samalla kiitollisen
solistiosuuden. Ja kapellimestarina hänestä on kehkeytynyt taitava
orkesterivärien ja -tehojen käyttelijä. Kun vielä sävelkieli on
miellyttävän persoonallista ja kuulijaystävällistä, on tuloksena
valloittava täysosuma.
Lieneekin kirkossa kuulutettua, että konsertto saavuttaa ennen pitkää
laajalti myös kansainvälistä menestystä.
Konserton rakenteellinen erikoisuus on sen aloittava viulun pitkähkö
soolo, joka Kuusiston mukaan "esittelee ja kehittelee ensiosan
temaattista perusmateriaalia". En kuitenkaan puhuisi säveltäjän tavoin
soolokadenssista vaan mieluummin soolojohdannosta tai -introsta – sana
kadenssihan viittaa nimenomaan loppuun. Arvelen, että Kuusisto on
napannut idean Maurice Ravelin säihkyvästä sävellyksestä Tzigane
(Mustalainen), jossa sooloviulisti antaa orkesterin odottaa vuoroaan
vieläkin pidempään.
 Sikäli kuin ehdin vauhdikkaassa menossa
tajuta, Elina Vähälä selvitti soolo-osuuden "kimurantit" vaiheet
virtuoosisesti liput liehuen. Arvoitukseksi jäikin se "yksi marmatuksen
aihe", joka ei hänen mukaansa ollut "mun kommentoinnistani miksikään
muuttunut" (ESS 12.4.). Kuusisto johti Sinfonia Lahtea hyvin aktiivisin
ja määrätietoisin viittein, lopputuloksena taatusti autenttinen
tulkinta.
 onsertin aloittanut
amerikkalaisen John Adamsin Puhemies tanssii, foxtrot orkesterille
(1986) on osa hänen kuuluisaa oopperaansa Nixon Kiinassa. Sävellys on
sen sortin minimalismia, idioottimaisesta tylsyydestä suorastaan
nerokkaaksi rikastettua, etten kärsinyt allergisista reaktioista, vaan
kuuntelin sulaksi nautinnokseni – varsinkin kun Sinfonia Lahti soitti
niin säihkyvän upeasti.
Mutta vasta loppupuolella koin puhemies Maon keinuilevan muutaman
hetken foxtrotin tahdissa. Muuten musiikki kuvasi pikemminkin raskaan
höyryveturin puuskutusta sen vetäessä tavarajunaa halki Jenkkilän
avarien preerioitten. Ja teki sen kerrassaan vaikuttavasti.
 yös Ludwig van
Beethovenin 7. sinfonian tulkinta otti ja piti vallassaan koko ajan.
Aistikkaiksi hiotuista yksityiskohdista rakentui luja kokonaisuus.
Kuusiston intomielisessä käsittelyssä finaalin allegro-tempon lisämääre
con brio vaihtui tempestosoksi, eloisa myrskyisäksi. Räiskyvän
vauhdikkaassa menossa syntyi kuulemieni esitysten nopeusennätys – eikä
se tuottanut orkesterille vähäisiäkään vaikeuksia. Bravo!
|
Teksti julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 14.4.2012
Copyright
© 2012 Arto Sakari Korpinen
|
|
