|
|
|
Sinfonia
Lahti
Lahden Sibeliustalossa
15.5.2014
Okko Kamu,
kapellimestari
Roland Pöntinen, pianosolisti
Benjamin Britten: Pianokonsertto
Jean Sibelius: Sinfonia nro 4 a-molli |
|
 Roland Pöntinen
 enjamin Brittenin pianokonsertto ja Jean Sibeliuksen
neljäs sinfonia muodostivat Sinfonia Lahden konsertissa äärimmäisen
vastakohtaisen "taisteluparin". Niin sävelkieleltään kuin
luonteeltaankin ne ovat kuin täysin eri maailmoista lähteneitä, vaikka
kumpikin on sävelletty 1900-luvun alkupuoliskolla.
Britten oli vasta 24-vuotias saadessaan konserttonsa valmiiksi. Ja sen
kuulee. Teos on enimmältään estottomasti räiskyvää hurvittelua sävelten
maailmassa.
Etenkin konserton ensimmäinen osa, erittäin vauhdikas toccata,
vaikuttaa suihkivine sävelryöppyineen suurta taituruutta vaativalta.
Tuntuukin ihmeelliseltä, että Britten soitti itse Lontoon
Proms-konsertissa 1938 tapahtuneen kantaesityksen solistina: olihan hän
ensisijaisesti säveltäjä eikä pianovirtuoosi.
Toisen osan Britten nimesi valssiksi, mutta keveästi keinahtelevaa
wieniläistanssin poljentoa ei juurikaan tavoittanut sävelellisen
konstailun keskeltä. Ilmankos The Musical Times -lehdessä
kantaesityksen arvostellut William MacNaught oli nyrpeä: hän moitti Britteniä omaan näppäryyteen sortumisesta ja maun hairahduksista.
Teemaltaan banaalin yksinkertainen kolmas osa, impromptu, tarjosi
tunnelmallisen lepotuokion ennen marssi-finaalia, jossa räiskettä ja
pauketta riitti. Mahtoikohan pasifistina tunnettu Britten ilveillä
sotilasmarssien kustannuksella?
 olistiksi Ralf Gothónin saappaisiin viime tingassa rohkeasti hypännyt inkeriläis-ruotsalainen Roland Pöntinen
selvitti urakkansa liput uljaasti hulmuten. Hänen soitossaan en missään
vaiheessa huomannut vähäisintäkään epävarmuutta. Tulkinta oli alati
eloisaa ja luontevaa, soitto teknisesti ihailtavan varmaa.
Mainiosti sujunut yhteistyö Okko Kamun johtaman orkesterin kanssa ei järkkynyt edes ikiliikkujamaisesti edenneessä toccatassa.
Okko Kamu
Pöntisen lumoavan herkästi tulkitsema ylimääräinen numero, Frédéric Chopinin masurkka a-molli op.17 nro 4, tuntui kaiken Britten-rymistelyn jälkeen palsamilta sekä mielelle että korville.
 os
Sibeliuksen traaginen ja syvällinen neljäs sinfonia olikin
sävelkieleltään rohkean omaperäisenä vaikea nieltävä aikalaisille,
monet pitävät sitä nyt hänen sinfonioittensa ykkösenä. Siltä vaikutti,
että heihin lukeutuu myös Okko Kamu, niin vahvasti eläytyen ja
yksityiskohdista tarkkaa huolta pitäen hän sinfonian johti.
Muusikot seurasivat alttiisti maestronsa viitteitä, tuloksena mitä puhuttelevin ja nautittavin tulkinta.
|
Roland Pöntisen kuva: Mats Backer
Okko Kamun kuva: Kaapo Kamu
Teksti julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 17.5.2014
Copyright
© Arto Sakari Korpinen 2014
|
|
