olmen
1800-loppupuolella syntyneen wieniläissäveltäjän musiikista koottu
ohjelmakokonaisuus vaikutti eittämättä hyvin tyylikkäältä.
Valitettavasti se kuitenkin houkutteli Sibeliustaloon vain puoli
salillista kuulijoita. Klassisen musiikin suuri yleisö ei ole sadassa
vuodessakaan lämmennyt Anton Webernin ja Alban Bergin musiikille, joka
perustuu sävellajituntuman häivyttävään kaksitoistasäveljärjestelmään.
Harvoin soitetuiksi ja vähän tunnetuiksi ovat Lahdessa jääneet myös
Gustav Mahlerin myöhäisromanttiset sinfoniat, jotka ovat jo pitkään
nauttineet metropolien konserttilavoilla Beethovenin sinfonioitten
veroista suosiota.
Kannattaa siis sisällyttää jokaisen konsertin ohjelmaan ainakin yksi
varma vetonaula senkin uhalla, että tuloksena on tilkkutäkkimäinen
kokonaisuus.
Mahlerin hurmaava neljäs sinfonia on luonteeltaan valoisin hänen
kymmenestä sinfoniastaan, täynnä hyväntuulista leikittelyä ja kujeilua.
Toki soittimellisen hurvittelun keskeyttävät silloin tällöin mahtavien
sointimassojen sävähdyttävän upeat purkaukset.
Okko Kamu & Marjukka Tepponen
kko
Kamu johti innostavasti Sinfonia Lahden muusikoita, jotka selvästikin
nauttivat musisoimisestaan. Niinpä soitto oli kauttaaltaan ihastuttavan
vapautunutta ja ilmeikästä. Lukuisista sykähdyttävästi soitetuista
sooloista jäivät erityisesti mieleen käyrätorvien herkulliset
toitaukset.
Finaalissa siirryttiin kuvailemaan kansanrunon sanoin taivaallisia
iloja lapsen silmin: enkeleitä leipomassa ja Pyhää Pietaria
kalastelemassa. Laulusolisti Marjukka Tepponen eläytyi tulkintaansa
hienosti ja hänen kirkas sopraanonsa kantoi nautittavan sävykkäänä.
Näin myös Bergin laulusarjassa Seitsemän varhaista laulua.
Nuoren Webernin Passacaglia op. 1 on täysin toista maata kuin hänen
myöhemmät äärimmilleen hiotut aforistiset teoksensa. Säihkyvästi
viuhuivat myrskytuulet tavallista suuremman vaskiston ryydittäminä.
Okko Kamun kuva: Kaapo Kamu
Marjukka Tepposen kuva: Mikko Mäntyniemi