Päähakemisto Kritiikin valokeila 1997 - hakemisto Tietoja

Arto Sakari Korpinen: Kritiikin valokeila 1997/12

Häikäisevän upea säveljuhla

Lahden ja Espoon
kaupunginorkesterit

 
Sinfoniakonsertti Lahden Ristinkirkossa 15.5.1997
Johtajana Osmo Vänskä
Solistina Olli Mustonen, piano

   Aarre Merikanto: Fantasia orkesterille
   Rodion Shtshedrin: Pianokonsertto nro 4
   Maurice Ravel: Klovnin aamulaulu
   Maurice Ravel: Daphnis ja Chloé, sarja nro 2

Kesän kynnyksellä yhdistivät Lahden ja Espoon pistämättömän taidokkaat kaupunginorkesterit jälleen voimansa Osmo Vänskän johdolla ja huipensivat konserttikauden häikäisevän upeaan säveljuhlaan.
Saatiin kokea suomalaisen orkesteritaiteen sykähdyttäviä tähtihetkiä Aarre Merikannon ja Maurice Ravelin mestariteosten esityksissä. Näin loistokas soitanto ei liene jokapäiväistä huvia edes suurimpien musiikkikeskusten konserttisaleissa.
Illan triumfaaliseen menestykseen vaikutti suuresti myös Olli Mustonen soittamalla haltioituneesti Rodion Shtshedrinin neljännen pianokonserton.
Ja viimeistään silloin kohosi juhlatunnelma täpötäydessä Ristinkirkossa kattoon, kun kuuluisa venäläissäveltäjä ilmestyi ihka elävänä yleisön eteen kiittämään esiintyjiä ja kumartamaan.
 
Shtshedrin ja Mustonen sukulaissieluja?

Maailmanmaineeseen Rodion Konstantinovitsh ratsasti aikoinaan lainahevosella.
Carmen-sarjasta, jonka hän oli erittäin nokkelasti sommitellut Georges Bizet'n tutuista sävelistä baletiksi vaimolleen Maija Plisetskajalle, tuli joskus 1970-luvulla eräänlainen muoti-ilmiö. Teos levisi maailman orkestereihin kulovalkeana, jonka loimotus tarttui Lahdenkin filharmoniaan.
Mutta toki Shtshedrin on pohjimmiltaan itsenäinen ja sangen omaleimainenkin säveltäjä.
Varsinainen velho hän on taiturillisena orkesterin käyttelijänä. Kutkuttavan hauskasti soittimilla hurvitteleva Konsertto orkesterille, lisänimeltään Iloisia rallatuksia, ehti kuulua mielisävellyksiini jo ennen Carmen-sarjaa - tultuaan tietoisuuteeni puolivahingossa, Prokofjevin sinfonian kylkiäisenä äänilevyllä.
Neljännessä pianokonsertossaan Shtshedrin on kuitenkin kiinnittänyt päähuomionsa pianoon, jonka hän antaa piirrellä kimmeltäviä kuvioitaan esityksen ehdottomana valtiaana. Orkesteri saa paljolti tyytyä sinänsä hienosti väreilevien sointitaustojen punomiseen.
Improvisatorisuus ja minimalistisuus jäävät taituruutta vaativasta piano-osuudesta päällimmäisiksi vaikutelmiksi. Eipä siis ihme, että Olli Mustonen on teokseen niin mieltynyt: hänen omissakin sävellyksissään on samanlaisia piirteitä.
Mustonen oli sisäistänyt Shtshedrinin sävelellisen sanoman täydellisesti. Tuttuun tapaansa vahvasti eläytyen hän tarjosi kuulijoille tulkinnan, joka piti mielenkiinnon hyvin vireillä, jos kohta teos alkoikin loppupuolella vaikuttaa aineistoonsa nähden turhan pitkitetyltä.
Rodion Shtshedrinin musiikkia on helppo kuunnella, kohtuullisessa modernismissaan se ei takerru kenenkään kurkkuun. Eipä tuottanut pianokonserttokaan mainittavia sulatusvaikeuksia. Toisaalta teoksen todellinen anti jäi esityksen nautittavuudesta huolimatta laihanlaiseksi - etenkin illan mestariteoksiin verrattuna.
 
Merikanto Tapion tanhuvilla

Aarre Merikannon Fantasia orkesterille huokuu väkevän alkuvoimaisesti sitä samaa myyttien kyllästämää jylhän suomalaisen ikimetsän taikavoimaa kuin Sibeliuksen sävelruno Tapiola. Osmo Vänskän näkemyksellisesti johtamassa ja ehyeksi hiomassa esityksessä teoksen ainutkertaisen upeat harmoniat ja muhkeat sointivärit tavoittivat kaiken sävähdyttävän tehonsa.
Mielestäni Merikannon fantasia kuuluu vuosisatamme orkesterikirjallisuuden nerokkaimpiin saavutuksiin - enkä tarkoita vain suomalaista musiikkia. Sen saamiseksi maailman kapellimestareitten, orkestereitten ja musiikkiyleisön tietoisuuteen olisikin tehtävä kaikki voitava.
Vuosikymmenen takainen Leif Segerstamin ja Radion sinfoniaorkesterin oiva levytys ei ole onnistunut läpimurtoa tekemään. Onnistuisikohan se Osmo Vänskältä ja Lahden sinfonikoilta?
Täysin siemauksin saatiin konsertin huikaisevaksi huipennukseksi nauttia Ravelin taiturillisesti orkestroitujen sävellysten raffinoiduista, korvia hivelevistä soinnillisista hienouksista. Niin Klovnin aamulaulussa kuin myös Daphnis ja Chloé -sarjassa nro 2 oli orkesterin soitanto uskomattoman sensuellia ja hienostunutta, vähäisimpiäkin yksityiskohtia myöten hurmaavasti nyansoitua.

Arto Sakari Korpinen

Tämän tiedoston teksti
copyright © 1997
Arto Sakari Korpinen

ASK

Päähakemisto Kritiikin valokeila 1997 - hakemisto Tietoja