Päähakemisto Kritiikin valokeila 1997 - hakemisto Tietoja

Arto Sakari Korpinen: Kritiikin valokeila 1997/16

Urkutaiteen elävä legenda

Marie-Claire Alain

Marie-Claire Alainin urkukonsertti 25. Lahden kansainvälisellä urkuviikolla Lahden Ristinkirkossa 1. elokuuta 1997

  • Nicolas de Grigny: Pange lingua
  • Johann Sebastian Bach: Urkukappale G-duuri BWV 572, kolme urkukoraalia, Preludi ja fuuga a-molli BWV 543
  • Albert Alain: Andante H-duuri, Scherzo e-molli
  • Jehan Alain: Kaksi fantasiaa, Variations sur un thème de Clément Jannequin, Postlude pour l'office de Complies, Litanies
Ranskalainen Marie-Claire Alain, urkureitten grand old lady, kuuluu niihin taiteensa kiistattomiin mestareihin, joille kriitikko kirjoittaisi mieluummin oodin - jos vain osaisi.
Tuntuu jotenkin turhalta rustata tavanomaista arvostelua elävästä legendasta, joka on jo tuhansin ylistyksin nostettu urkutaiteen kaapin päälle.
Toisaalta Marie-Claire Alain ei ole itse nähnyt vielä aiheelliseksi lepäillä minkäänlaisilla laakereilla, sillä hän on säilyttänyt uskomattoman hyvin vitaalisuutensa. Kuin elämänsä kunnossa hän jatkaa yhä ahkeraa konsertti- ja levytystoimintaansa.
Tässä mielessä madamea voisi kunnioittaa myös teräsrouvan arvonimellä, ellei hänen henkevä ja sisäistä lämpöä huokuva taiteensa olisi kaikkea muuta kuin kylmää metallia.

  
Marie-Claire Alainin soittoa seuratessa kuulijan valtaa hyvänolon tunne. Tulkinnassa kun ei ole mitään väkinäistä tai muuten häiritsevää, vaan musiikki soljuilee kaikin puolin luonnollisena ja selkeän tasapainoisena.
Tähän liittyy myös se Alainin tulkintataidetta aateloiva piirre, jota nimittäisin paradoksaalisesti jänteväksi joustavuudeksi.
Niin järkkymättömänä kuin soitto etenikin esimerkiksi Bachin a-molli-preludissa ja -fuugassa BWV 543, perustemponsa tiukasti säilyttäen, ei se vaikuttanut vähääkään konemaiselta, sillä rytmin sisäisessä sykkeessä oli koko ajan hienosyistä joustoa. Niinpä teoksen synnyttämä kokonaisvaikutelma oli kaikessa kiinteässä monumentaalisuudessaankin valloittavan musikaalinen ja elävä.
Bachin kolmelle urkukoraalille Alain antoi kullekin hyvin luonteikkaan ja ehyen ilmeen. Polyfonisen kudoksen selkeys ja herkulliset sointivärit tekivät An Wasserflüssen Babylon -koraalin tulkinnasta mestarillisen. Allein Gott in der Höh' sei Ehr' eteni ihastuttavan kepeästi helkkyen, kun taas Erbarm dich mein, o Herre Gott henki satuttavasti syvällistä hartauttaan, vaikka tempo olikin melko joutuisa.

  
Konsertin toisen puoliskon Marie-Claire Alain omisti isänsä Albertin (1880-1971) ja veljensä Jehanin (1911-1940) sävellyksille.
Albert Alainin viehkeät ja hienostuneet sävelkuvat olivat tyyliltään perinteisen romanttisia. H-duuri-andanten lempeä tunteikkuus vaihtui e-molli-scherzossa keijujen vilistävään leikkiin hämyisessä satumetsässä - muistuivat mieleen Mendelssohn ja Kesäyön unelma.
Toisessa maailmansodassa 29-vuotiaana kaatunut Jehan Alain ehti lyhyen elämänsä aikana kehittää itselleen varsin persoonallisen modernin sävellystyylin, ja hänestä olisi hyvinkin saattanut kehittyä Olivier Messiaeniin rinnastettava mestari.
Hänen kahdesta fantasiastaan ensimmäinen osoittautui varsin väkevätehoiseksi soinnullisessa kirpeydessään, toinen puolestaan piti mielenkiinnon yllä vaihtelevilla ilmeillään. Variations sur un théme de Clèment Jannequin -teosta maustamaan urkuri löysi Ristinkirkon uruista kerrassaan ihastuttavia sointivärien yhdistelmiä.
Teoksessa Postlude pour l'office de Complies todisti Marie-Claire Alain mestarilliset taitonsa luoda eleettömin keinoin tiiviitä tunnelmia. Litanies, Jehan Alainin ehkä tunnetuin sävellys, huipensi konsertin uljaasti ja loistokkaasti.

Arto Sakari Korpinen

Tämän tiedoston teksti
copyright © 1997
Arto Sakari Korpinen

ASK

Päähakemisto Kritiikin valokeila 1997 - hakemisto Tietoja