Päähakemisto Kritiikin valokeila1997 - hakemisto Tietoja

Arto Sakari Korpinen: Kritiikin valokeila 1997/18

Vihdoinkin perijä Oistrahin manttelille?

Vadim Repin

Vadim Repin Lahden kaupunginorkesterin solistina
Lahden Ristinkirkossa 4. syyskuuta 1997

Kapellimestarina Osmo Vänskä

  • Mihail Glinka: Alkusoitto oopperasta Ruslan ja Ljudmila
  • Pjotr Tshaikovski: Viulukonsertto
  • Anton Bruckner: Sinfonia nro 0

Lahden kaupunginorkesteri polkaisi syyssoitantokautensa käyntiin niin räiskyvästi kuin ylipäätään on mahdollista.
Patarummut ryydittivät sävähdyttävällä paukkeellaan Mihail Glinkan ooppera-alkusoittoa Ruslan ja Ljudmila siivittäen sävelet huikean vauhdikkaaseen menoon. Olli-Pekka Martikainen hoiti lähes solistisen osuutensa napakan tarkasti ja sähköistävästi, eikä kapellimestari Osmo Vänskä suotta kohdistanut häneen yleisön lämpimiä suosionosoituksia.
Glinkan uvertyyri oli mainio, kuulijakunnan vastaanottavaiseksi lämmittänyt johdatus niille illan sykähdyttäville tähtihetkille, jotka olivat tulossa Pjotr Tshaikovskin iki-ihanan viulukonserton myötä.

  
Novosibirskissä syntynyt, Siperian opettama ja lännempänä kypsynyt Vadim Repin osoittautui Tshaikovskin tulkkina mahtavan ennakkomaineensa veroiseksi mestariksi. Vasta 26-vuotias viulisti on paitsi ilmiömäinen taituri myös äärimmäisen hieno musiikin tulkitsija.
Repinin taiteessa äly ja tunne, klassinen kirkkaus ja romanttinen lämpö, yhdistyvät mitä onnellisimmalla tavalla. Sävelellisten ajatusten muodonta on sekä selkeätä että aistikasta, säkeet kaartuvat aina luonnollisen elastisina ja osuvasti painotettuina.
Aivan oma lukunsa on se lumoavan kaunis ääni, jonka Repin kirvoittaa ilmoille kallisarvoisesta stradivariuksestaan. Sointi on samalla kertaa sekä lämpimän pehmeä ja sävyrikas että kiinteän ytimekäs. Mutta niin sulosointista kuin soitto onkin, ei se koskaan vaikuta makeilevalta saati äitelältä.
Musiikin erilaiset tunnelmat Repin hallitsee erinomaisesti. Hitaan osan syvähenkinen tulkitsija vaihtuu finaalin valloittavissa tanssirytmeissä säkenöiväksi viulun hurmuriksi.
Osmo Vänskä ja orkesteri elivät mukana täysin siemauksin, myötäilivät solistia ihailtavan tarkasti ja tarjosivat omalta osaltaan lukemattomia herkullisesti rakennettuja tuokioita.
Esityksen päätyttyä yleisön suosio kohisi myrskyisänä. Vieläkin hurjemmin räjähtivät aplodit ilmoille ylimääräisenä numerona kuultujen Venetsian karnevaali -muunnelmien jälkeen. Huikeaa taituruutta todistaneeseen esitykseen osallistui myös LKO:n jousisto leppoisin taustanäppäilyin.
Vertailukohdaksi Vadim Repinin soitolle tulee mieleen vain yksi nimi. Joko legendaarinen David Oistrah on vihdoinkin löytämässä perijän manttelilleen?

  
Illan kiinnostava päätösnumerona kuultiin Anton Brucknerin sinfonia nro 0 - vai voiko sanoa nollas sinfonia? Teos on yhä niin harvinainen ilmestys konserttilavoilla ja äänilevyillä, ettei se ole osunut koskaan aikaisemmin korviini, vaikka olenkin ollut hyvin tietoinen sen olemassaolosta.
Jotenkin sävelet toivat mieleen ajatuksen, että kysymyksessä on eräänlainen puuttuva rengas Franz Schubertin suuren C-duuri-sinfonian ja Brucknerin omien mestarisinfoniotten välillä. Musiikki kun viittaa menneisiin mestareihin, jos kohta siinä ovat selvästi oraalla myös Brucknerin omat tyylipiirteet.
Sanonnaltaan vahvimmilta ja persoonallisimmilta vaikuttivat scherzo ja finaali aito bruckneriaanisesti toitottavine vaskikuoroineen. Kahden ensimmäisen osan tematiikka sen sijaan kaipaili selkeämpää karaktääriä.
Osmo Vänskä ja orkesteri selvästikin uskoivat teokseen ja toivat sen alttiilla ja hiotulla tulkinnallaan esille parhaassa mahdollisessa valaistuksessa.

Arto Sakari Korpinen

Tämän tiedoston teksti
copyright © 1997
Arto Sakari Korpinen

ASK

Päähakemisto Kritiikin valokeila 1997 - hakemisto Tietoja