Päähakemisto Kritiikin valokeila1997 - hakemisto Tietoja

Arto Sakari Korpinen: Kritiikin valokeila 1997/24

Varsinainen murheenkryyni

Sergei Prokofjevin sellokonsertto

Lahden kaupunginorkesterin sinfoniakonsertti
Lahden konserttitalossa 13. marraskuuta 1997

Kapellimestarina Osmo Vänskä
Solistina Steven Isserlis, sello

  • Jean Sibelius: Metsänhaltija
  • Sergei Prokofjev: Sellokonsertto
  • Jean Sibelius: Sinfonia nro 4 a-molli
    Tämän konsertin ohjelmakokonaisuutta voisi verrata tauluun, jossa hienot kehykset ovat monin verroin arvokkaammat kuin itse maalaus.
    Sibeliuksen Metsänhaltijan ja neljännen sinfonian kehystämä Prokofjevin sellokonsertto nimittäin osoittautui unettavan tylsäksi luomukseksi, jonka sävelet eivät millään kohonneet siivilleen.
    Sellokonsertto eroaa Lahdessa äskettäin soitetusta Prokofjevin loistavasta kolmannesta pianokonsertosta kuin yö ja päivä. Eivät nerotkaan yllä aina parhaimpaansa.
    Kyllähän korva tavoitti somia, aidosti prokofjevmaisia melodisia ja harmonisia käänteitä. Mutta ne olivat vain pikku tuikauksia lattean ja pitkäpiimäisen nyhräämisen keskellä.
    Konserton löyhää ja päämäärätöntä luonnetta kuvaa hyvin sen äkkinäinen, valmistelematon loppu. Huusikohan rouva Prokofjev Sergeitä päivälliselle?
    Romeo ja Julia -baletin mestarin laajassa tuotannossa sellokonsertto olikin varsinainen murheenkryyni jäätävän vastaanoton saaneesta kantaesityksestä lähtien. Perinpohjaisten paranteluyritysten ja muokkailujen tuloksena syntyi uusi teos, Sinfonia concertante.

      
    Sellokonserttoa voikin pitää suositumman Sinfonia concertanten alkuperäisversiona. Tässä mielessä sen esittäminen sopi hyvin LKO:n viimeaikaisiin ohjelmakuvioihin.
    Toisaalta ei voinut olla harmittelematta, että illan maineikkaan sellosolistin Steven Isserlisin (kuva) oivat kyvyt ja taidot joutuivat tavallaan hukkakäynnille. Millaisen elämyksen hän olisi saattanutkaan tarjota jonkin mestariteoksen tulkkina!
    Ei taida Prokofjevin konsertto olla kovin korkealla Isserlisin omallakaan arvoasteikolla, koskapa hän ei ole viitsinyt opetella sitä ulkoa. Tuskin hän kaipaa nuotteja tuekseen soittaessaan vaikkapa Haydnin, Schumannin, DvorŠkin ja Saint-SaŽnsin konserttoja.
    Isserlis, jonka sukujuuret juontuvat paitsi Felix Mendelssohniin myös "Parta-Kalle" Marxiin, eläytyi tulkintaan aidosti ja teki epäilemättä parhaansa sävelten elävöittämiseksi. Hänen pistämätön taituruutensa pääsi parhaiten esille esityksen kohokohdiksi muodostuneissa laajahkoissa kadensseissa. Ja sello soi miellyttävän lämpimästi ja pyöreästi alkutahtien verevästä laulusta lähtien.
    Kapellimestari Osmo Vänskä ja Lahden kaupunginorkesteri ilahduttivat kuulijaa löytämällä yleissävyltään harmaasta partituurista silloin tällöin myös viehättäviä väriläikkiä. He myötäilivät solistiaan huolitellun tarkasti, mutta innoituksen kipinöitä ei soitosta liiemmälti sinkoillut.

      
    "Ei tämmöistä kuule koskaan eikä missään!"
    Näin kerrottiin hurmaantuneen yleisön huokailleen, kun Osmo Vänskä (kuva) ja Lahden kaupunginorkesteri taannoin esittivät Sibeliuksen sinfoniat Helsingissä.
    Toteamus pitää paikkansa. Tosin sillä lisäyksellä, että Lahdessa kuulee - ja usein sitä paitsi.
    Niin kuin nytkin. Sibeliuksen neljännen sinfonian esitys tarjosi kuulijoille uskomattoman maukasta sävelellistä herkkua - jos näin proosallinen ilmaisu sallitaan Sibeliuksen syvällisimpien ajatusten yhteydessä. Tämän veroista Sibelius-tulkintaa, yksityiskohdiltaan häikäisevän rikasta ja viimeisteltyä, ei todellakaan saane kuullakseen missään muualla maailmassa.
    Äänilevyllä Vänskän Il tempo largo -osaan valitsema poikkeuksellisen hidas tempo on herättänyt kriitikoitten huomiota. Tempo vaikutti nyt jos mahdollista vielä hitaammalta, mutta tulkinnan jännite ei silti katkennut hetkeksikään. Tunnelma oli äärimmäisen tiivis ja koskettava.
    Pitkään unohduksissa uinunut sävelruno Metsänhaltija on ottamassa paikkansa orkestereitten kantaohjelmistossa. Kuohuvan lennokas ja upeasointinen esitys teki nuoren Sibeliuksen värikkäille sävelkuville täyttä oikeutta.
    Ilkka Pälli soitti vaativat sellosoolonsa niin neljännessä sinfoniassa kuin Metsänhaltijassakin erittäin puhuttelevasti ja hienostuneesti. Suotta ei Osmo Vänskä ojentanut hänelle kukkastaan.

    Arto Sakari Korpinen

Tämän tiedoston teksti
copyright © 1997
Arto Sakari Korpinen

ASK

Päähakemisto Kritiikin valokeila 1997 - hakemisto Tietoja