Päähakemisto
Kritiikin valokeila 1998 - hakemisto
Tietoja

Arto Sakari Korpinen: Kritiikin valokeila 1998/5

Rahmaninovia ylikierroksilla

Cristina Ortiz

Lahden kaupunginorkesterin solistina
Lahden konserttitalossa 19. helmikuuta 1998

Kapellimestarina Osmo Vänskä

  • Joseph Haydn: Sinfonia nro 101 D-duuri, "Kello"
  • James MacMillan: The Confession of Isabel Gowdie
  • Sergei Rahmaninov: Pianokonsertto nro 2 c-molli


    Konserttiyleisön suuriin lemmikkeihin kuuluvalla Sergei Rahmaninovin c-molli-pianokonsertolla ei ole ollut viime vuosina Lahdessa onnea esittäjiensä suhteen. Jos unkarilaisen Jenö Jandón tulkinta helmikuussa 1996 jäi vaisuksi ja harmaaksi, edusti brasilialais-brittiläisen Cristina Ortizin ylikierroksilla käynyt toteutus toista äärimmäisyyttä. Yhteistä taas oli se, että kummankin pianistin osaamisessa ilmeni luvattoman paljon rakoilua.
    No, tulipahan jälleen kerran todistetuksi, ettei soittajan nimekkyys takaa esityksen tasoa. Ei tulkinnallisesti eikä teknisesti.
    Se jykevien sointujen sarja, jolla pianisti yksin aloittaa konserton, lupasi kylläkin hyvää: soitossa tuntui olevan oikeaa otetta ja imua. Ja kun orkesteri aloitti verevän, täyteläisen laulunsa, oli vaikutelma aluksi huumaavan upea.
    Mutta Cristina Ortizin (kuva) raskaasti jymistelevä myötäily alkoi pian häiritä ja soitannon paahteinen luonne kävi vähä vähältä yhä selvemmäksi. Pianistin ilmeinen epävarmuus ja jännittyneisyys heijastuivat tulkintaan, ikäänkuin hän olisi istunut tulisilla hiilillä. Niinpä koskettimien jämäkkä takominen sai korvata säkenöivän briljanssin ja pikkusievä näpertely hienostuneen eleganssin.
    Ennen kaikkea Ortizin tulkintaa vaivasi kokonaisnäkemyksen puute. Sävelellisiä ajatuksia hän muotoili levottomasti ja liioitellen, kuin äkkinäisinä päähänpistoina ilman selkeätä päämäärää.
    Pianistin kosketus vaikutti jokseenkin arkiselta: flyygelin soinnin hienoimmat vivahteet eivät kirvonneet esille, ja pianissimot soivat perin hauraina.
    Eniten Ortizin lyhyjännitteinen, ailahteleva tulkintatyyli pilasi konserton runollista hidasta osaa. Musiikki eteni oikukkaasti ja tökkivästi, niin henkevästi ja hienostuneesti kuin orkesteri omasta puolestaan soittikin. Vasta osan lopussa, pääteeman palatessa, tavoitettiin hetkeksi ehyt, koskettava tunnelma.
    Vauhdikas finaali sopi parhaiten Cristina Ortizin temperamentille ja tulkintatyylille. Hänen olemuksensa vapautui vähitellen nautittavaan tulkintaan, jos kohta ihanan sivuteeman muotoilu jättikin toiveille sijaa. Kun uljas ja mahtava loppuhuipennus vihdoin alkoi, syttyi pianistin kasvoille riemukas, helpottunut ilme: tulipa homma hoidetuksi ilman pahempia haavereita!
    Kaikkea edellä sanomaani voidaan pitää jonninjoutavana höpinänä, sillä esitys meni kuulijoitten valtavaan enemmistöön kuin häkä. Suosion myrsky laantui vasta, kun Cristina Ortiz istuutui uudelleen flyygelin ääreen soittaakseen ylimääräisenä kappaleena Mozart Camargo Guarnierin blues-sävytteisen kappaleen Dansa Negra. (Totta se on: tämän brasilialaisen säveltäjän ensimmäinen etunimi on Mozart!)

      
    Glasgowin-tuomisinaan Osmo Vänskä (kuva) esitteli skottilaissäveltäjä James MacMillanin (s. 1959) mielenkiintoisen teoksen The Confession of Isobel Gowdie, Isobel Gowdien tunnustus. 1500-luvun noitavainojen synkeän traagisia tunnelmia tehokkaasti kuvaileva teos herätti kiinnostusta säveltäjän muutakin tuotantoa kohtaan.
    Erityisen väkevän vaikutuksen tekivät teoksen hienot, jännitteiset sointusommitelmat, mutta myös orkesterivärien käyttelijänä MacMillan on suvereeni mestari. Jotenkin tuli mieleen Arthur Honeggerin musiikki, erityisesti hänen Pacific 231 -runoelmansa, MacMillanin puuskuttaen sykkiviä säveliä kuunnellessa.
    Konsertin aloitti Joseph Haydnin tuttu Kello-sinfonia nautittavan ehyenä, eloisana ja ilmeikkäänä tulkintana.

    Arto Sakari Korpinen

    P.S.

    Viikko arvostelun ilmestymisen jälkeen (7.3.1998) sain Lahden kaupunginorkesterin talouspäälliköltä Ritva Friskiltä sähköpostia.

    Hän kertoi, että Lahden konserttisalin Steinway-flyygelille ollaan juuri tekemässä suurta perushuoltoa, jonka yhteydessä muun muassa kielitetään diskantti uudelleen. Huoltotoimien yhä jatkuessa hän valitti, ettei orkesteri kyennyt tarjoamaan flyygeliä kunnostettuna Cristina Ortizille, joka "oli puolestaan haukkunut flyygelin konsertin jälkeen".

Kuvat Lahden kaupunginorkesterin käsiohjelmasta
Tämän tiedoston teksti copyright © 1998 Arto Sakari Korpinen

ASK

Päähakemisto
Kritiikin valokeila 1998 - hakemisto
Tietoja