Arto Sakari Korpinen: Kritiikin valokeila 1998/7

Mozartia raikkaan musikanttisesti Aleksei Lybimov Lahden kaupunginorkesterin solistina Lahden konserttitalossa 12. maaliskuuta 1998 Kapellimestarina Osmo Vänskä Wolfgang Amadeus Mozart: Pianokonsertto nro 13 C-duuri KV 415 Wolfgang Amadeus Mozart: Sinfonia nro 38 D-duuri, "Prahalainen" Wolfgang Amadeus Mozart: Pianokonsertto nro 18 B-duuri KV 456

ätä voitokkaammin ei Lahden kaupunginorkesterin minikokoinen Mozart-festivaali olisi voinut alkaa. Niin orkesterin muusikot ja kapellimestari kuin heidän maineikas pianosolistinsakin olivat loistavassa tulkintavireessä. Ilmapiirin vapautuneisuudesta ja hyväntuulisuudesta sekä esitysten saumattomasta yksimielisyydestä saattoi päätellä, että lavalla tunnettiin täydellistä sielujen sympatiaa. Mozartin kuolemattomat sävelet pääsivätkin valloittamaan kuulijoita kaikessa rakastettavuudessaan ja kukkeudessaan. Tulkinnan henkevyys, aistikkuus ja aitous olivat erityisen ilahduttavia piirteitä juuri nyt, kun eräillä tahoilla Mozartia vedetään alta lipan pahoinpitelemällä hänen Taikahuiluaan.    Moskovalais-pariisilainen Aleksei Lybimov soittaa pianoa ihastuttavan luonnollisesti ja musikanttisesti. Kuulijan valtaa oitis hyvänolon tunne. On helppoa antautua musiikin vietäväksi, kun kaikki raikasta kuin kirkkain lähdevesi. Niin ehdottoman tyylikästä ja viimeisteltyä kuin pianistin tulkinta onkin, se ei vaikuta hienostelevalta saati keikaroivalta. Se ei liioin pyri liitelemään taiteen ylimmissä sfääreissä, vaan hurmaa kuulijan tunteensa aidolla, maanläheisellä lämmöllä. Tavallista vaativampi urakka, kaksi Mozartin konserttoa samassa konsertissa, tuntui vain innostavan ja piristävän Lybimovia. Illan päättäneessä B-duuri-konsertossa KV 456 hänen soittonsa vaikutti jos mahdollista vielä vapautuneemmalta ja hersyvämmältä kuin aluksi kuullussa C-duuri-konsertossa KV 415. Esitysten erinomaisuutta osoitti jo sekin, että sävellykset avautuivat kuulijoille ilmeisen vaivattomasti, vaikka kumpikaan ei kuulu Mozartin tuttuihin konserttoihin. Samalla esitys kertoi, miten uskomattoman rikkaan aarreaitan Mozartin 23 pianokonserttoa muodostavat. (Konserttojen vanha, yhä käytössä oleva numerointi päättyy lukuun 27, mutta siihen sisältyy neljä konserttoa, jotka Mozart sovitteli lapsena muitten säveltäjien teoksista.) Mozart-kokoon supistettu LKO intoutui sähäkkäästi kipunoivaan ja taiturilliseen soitantoon Osmo Vänskän energiaa säteilevän taikasauvan alla. Leveä, aurinkoinen hymy loisti solistin kasvoilla, kun hän kuunteli orkesterin välisoittoja. Tästä päätellen hän oli tyytyväistäkin tyytyväisempi Vänskän ja LKO:n suoritukseen. Epäilemättä pianisti ja kapellimestari tunsivat olevansa Mozartin tulkkeina hengenheimolaisia. B-duuri-konserton päätyttyä puhkesi niin mahtava ja laantumaton suosion myrsky, että muusikoitten oli lopulta otettava finaali uusiksi.    Sulaa mielihyvää ja nautintoa tarjosi myös konserttojen välissä kuultu Mozartin kolmiosainen sinfonia nro 38, joka kantaa lisänimeä Prahalainen, mutta tunnetaan myös "D-duuri-sinfoniana ilman menuettia". Tavallista rohkeammin aksentoitu, sähköisen dramaattinen tulkinta sai musiikin kuulostamaan ihan Beethovenilta. Eipä ollut soitossa ripaustakaan sitä rokokoolle tuoksahtavaa puuteria, jota Mozart-esitykset toisinaan saavat liiaksikin poskilleen. Orkesterin sijoittelu noudatti Mozartin aikaista tapaa. Kakkosviulistit oli siirretty kapellimestarin oikealle puolelle, sellot ja kontrabassot taas takavasemmalle. Ykkös- ja kakkosviulujen välinen vuoropuhelu pääsi näin esille hauskasti "stereona". Mutta matalat jouset kuulostivat jotenkin vaimeilta, tavallinen sijoittelu lienee niiden soinnille edullisempi.

Tämän tiedoston teksti copyright © 1998 Arto Sakari Korpinen